Väkiselläkin tässä rakentaessa tulee tunne, että vesivahinkojen varjelussa on menty jo nyt liian pitkälle. Mitähän uutta sitä on taas kymmenen-kahden kymmenen vuoden päästä keksitty, kun nyt jo tuntuu, että kaikki mahdollinen on jo rakentajan tehtävä? Kannattaisiko alkaa miettimään, onko kaikki todella tarpeellista, vai luonnonvarojen turhaa tuhlaamista. Joku nyt sanoo, että tarkoitus on säästää luonnonvaroja rakennuksen pitkän iän myötä. Jos kaikki nykyään tehtävä varjelu on tarpeen, niin miten voi olla mahdollista, että on olemassa täysin terveitä 70-80 luvulla rakennettuja taloja...ja vanhempiakin?
Onko todella tasamaatontilla syytä tehdä salaojat viimeisen päälle (ettei ne varmasti vuoda tippaakaan) tai yleensä koko ojia, jos kerran sadevedet johdetaan talolta pois, sekä pihakallistukset ja kapillaarikatkot on hoidettu asianmukaisesti? Kaikki salaojattomat talot eivät jostain kumman syystä ole homehtuneet! Mitä järkeä on laittaa väliseinien alajuoksujen alle solumuovitiivistys, kun se kosteus ei kerran pääse nousemaan lattiaan saakka? Mitä järkeä on vesieristää kaikki lattiat, joissa on lattiakaivo, vaikka niissä ei vettä lattioille varsinaisesti ruutattaisi koskaan (ja talossa on lattialämmitys). Mistä lähtien on laminaattien allekkin pitänyt laittaa höyrynsulkumuovi...ja onko se todella tarpeellinen, muutakuin laminaatin takuun vuoksi? Kohta sinnekkin pitää laittaa vesieristys!
Näitä kysymyksiä voisi esittää vaikka satoja. Kukaan ei kyseenalaista mitään, vaan tekee kaiken määräysten mukaan (paitsi ne jotka ei tee). Kaikki tuntemani ja puhuttelemani rakennusalan ammattilaiset ovat sitä mieltä, että liian pitkälle on menty, mutta tällä palstalla heitä ei vissiin ole?
Nöyrimmät anteeksipyyntöni vuodatuksesta, mutta oon aika v***n väsynyt juuri nyt
Niin. Totta toinen puoli. Mutta kun kaikki eivät ole seppiä syntyissään, niin on luotava sellainen järjestelmä, että saadaan luotettavasti laadukkaita taloja ja asuntoja, jotta vältytään (ehkä) tulevaisuudessa pahemmilta ja ennalta arvaamattomilta vaurioilta paremmin.
On paljon hyvin rakennettuja vanhoja kiinteistöjä, mutta valtaosa on pommiryhmää vaille. Em. "ehkä" siksi, että erilaisia rakentajia tässäkin maassa on moneen junaan. Meidänkin talon rakenta_nut/neet oli pystymetsästä haettu ja kuvapankki on siitä todisteena.
Ammattitaito ei tule ohjeistuksien, säännöksien, asetuksien ja lakien kautta suoraan, mutta niillä saadaan karsittua (toivottavasti) edes osa siitä turapetteriporukasta, joiden takia työt tulee maksamaan joskus jo tekovaiheessa tuplasti. Tai sitten paljon aikaisemmin kuviteltua/suunniteltua remonttia ennen ja jopa odottamatta.
Esim. tuo salaojitus, terveellä talolla on kuivat jalat. Se on sitä riskien hallintaa ja ennakointia. Ei saappaita kannata laittaa enää sateen jälkeen jalkaan kun, olet jo sukat kastellut.
OSQ! Juuri niin. Kuivat jalat. Sala-ojitus on aina välttämätön ja tehtävä ehdottomasti huolella. Mainitsit enimmän osan vanhoista olleen huonossa (lue homeessa) kunnossa. Näin on. Osa kuitenkin on onnistunut säilymään hyvin ja nämä rakennukset ovat useimmiten niitä korkeille pilareille rossilattialla rakennettuja tai rintamamiestalotyyppisiä, joissa on korkea kellari, joka nostaa itse rakennuksen riittävän kauaksi maan pinnasta. Myös kellaritaloissa on useasti kellarissa hometta huonon sala-ojituken vuoksi, mutta varsinaisen puurakenteisen asuinosan tila on useinkin aika hyvä. Home aiheuttaa terveysrinkin ja ennen aikaisen kuoleman: allergiaa, astmaa, niveloireita, COPD (keuhko ahtauma) elin ikäisen sairauden. Asukaa terveesti. Uusi rakennus on terveellinen vaihtoehto, vältä korjaamasta sutta jo syntyessään.
Meidän rakentamismääräykset ja -ohjeet ovat vielä monilta osin puutteellisia. Esim. detaljisuunnittelu varsinkin OK-talo rintamalla on erittäin puutteellinen. Vielä tänäkin päivänä tehdään OK-taloja pelkkien 1:100 ns. lupakuvilla. Ne ovat usein luonnostasoisia, joiden mukaan ei pitäisi missään tapauksessa ryhtyä rakentamaan. Kun tilanne on näin jää ”rakentamisen vapaus rakentajille”. Toki tosiammattilaiset osaavat rakentaa määräysten mukaan, mutta useimmiten OK-rakentaja ottaa sen halvimman urakoitsijan, joka ei aina takaa laatua.
Suurimmat virheet tehdään tänä päivänä juuri perustuksissa, pihoissa, märkätiloissa ja yläpohjissa sekä katteissa. Perustukset ja märkätilat ovat ykkösinä melkein tasavertaisina.
Salaojitusta ei tarvita silloin, kun maaperä on esim. soraharju sen korkeimmalla kohdalla ja soran laatu vielä tutkittu. Kaikkialla muualla salaojitus on tarpeellinen.
Nyt mennään tähän suunnitteluun. RAK- tai GEO-suunnittelija määrittää maapohjan kantavuuden ja sen kuivatuksen. RAK-suunnittelija tekee suunnitelmat perustuksesta ja sokkelista sekä alapohjasta. Kun talon perustus alapohjan lattioita myöten on suunniteltu detaljeineen oikein ei rakentajan tarvitse muuta kuin rakentaa se. RAK-suunnittelijan on tehtävä myös lämpö- ja kosteustekniset laskelmat rakenteista. (rakennusfysikaaliset tarkastelut).
Jos RAK-suunnitelija on laskelmissaan todennut, että sokkeli- ja alapohja rakenteet ovat ko. rakenteessa tarpeeton, niin silloin se on. Mutta sen pitää perustua juuri em. tarkasteluihin ja laskelmiin, muutoin ei. Minä en yksinkertaisesti, ymmärrä sitä, että jatkuvasti purnataan määräyksistä ja niiden tarpeellisuudesta. Ne on juuri rakentajia ja rakennusten omistajia varten tehty ei missään nimessä kiusaksi. Yleensä tosi ammattilaiset rakentajat eivät purnaa niitä vastaan.
Esim. OK-talon rakennesuunnittelu maksaa tänään noin 5 –7 kilopuroa, mikä ei ole hinta eikä mikään oikeasta ja hyvästä suunnittelusta. RAK-suunnittelijan hinta tulee rakennusvaiheessa monikertaisesti takaisin.
Kun kaikki nurkat ja sokkelot on pantu paperille niin tälläkin palstalla läheteltäisiin vain mukavia terveisiä rakentaja-kollegoille.
OP puhuu asiaa, itse puutuin keskusteluun sokkelin ja anturan välisen bitumikaista-casen kohdalla. Kohta jokaisessa OK-talossa voidaan tehdä piikiekkoja tai ohitusleikkauksia ydinlaskeuman alla, niin pomminvarmaksi pitää näköjään kaikki tehdä.
Kaveri osti jokin aika sitten Nurmijärveltä 70-luvun alun OK-talon; Vieressä pelto, joka vietti taloa kohti. Kaveri alkoi pohtia, onkohan antura kunnossa ja repi seinänvierukset auki: Kaikki oli OK, vaikka mitään routa/kosteussuojauksia ei ollutkaan (tietenkään). Että näin, tietysti jokaisen pitää osata itse arvioida mikä on kohtuullista/tarpeellista ja mikä ei.
Joo, rupesi jostain syystä vain repimään tuossa pari päivää sitten...
Nuo kyllä oikeasti naurattaa, että tasamaan omakotitaloon (tavalliseen, ei kellarilliseen) laitetaan jotain nappulalevyjä sokkelin kylkeen. Sitten porukka täälläkin on suurinpiirtein tuomitsemassa koko talon purku-uhan alle, jos joku tollainen on tekemättä, ja sitä kautta lietsoo paniikkia jollekkin ostajaraukkalle, joka luulee, että kaikki talot pitää tehdä (ja tehdään nykyään), kuten remonttireiska on televisiossa näyttänyt.