Olemme ajatelleet pinnoittaa varaston/teknisen tilan lattian epoksimaalilla, joka käynee samalla vedeneristeestä. Ongelmana ovat lattianrajat, joissa on rakoa betonilaatan ja harkkoseinän välissä. Kuinka olette ratkaisseet tämän ongelman? Laitetaanko vain jotain vahvikenauhaa, uretaanivaahtoa vai miten olisi paras toimia? Vedeneristehän on nostettava jonkin verran seinälle.
Mihin epoksimaaliin olette päätyneet ja miksi?
Laitoin Tikkurilan Akvacoat 100:sta, edullista oli ja helppo sutia/telata se, itse asiassa suorastaan mukavimpia vaiheita koko rakennusprojektissa. Ainut vaan, että kun pitää laittaa kaksi kerrosta nini jos ne meinaa tehdä yhdestä purkista (1 purkki per komponentti) niin silmämääräinen ainemäärän kahtiajako meni MELKEIN pieleen eli toisen kerroksen kohdalla oli hiukan enemmän kovetetta ja tuli tulipalokiire ettei sekoitus hyydy ennen levitystä.
Pinta on kestänyt hyvin (tai siis tässä vaiheessa se on ollut reilun vuoden) työkalujen säilytystä / tiputtamista ja levypainojen (=siis "punttien") kolistelua ja siirtelyä. Autokin pääsi pariksi yöksi talliin viime talvena ja vaikka miten varovasti liikutteli eikä kääntänyt rattia YHTÄÄN niin nastat repii maaliin jälkiä heti ensimmäisellä kerralla. Sittemmin kitkarenkaat ja niitä se sietää tietysti.
Edit: jottet ihmettele miksen vastannut ensimmäiseen kysymykseen niin meillä seinien levytykset tulee lattian päälle ja seinä- ja lattiamaali limittyy mukavasti niin, että jos jotain roiskevettä jostain syystä seinälle joutuisi (ei ole tarkoitus joutua) niin se ei joudu mihinkään rakoon eli en ole ko. ongelmaa joutunut ratkaisemaan.
espoosta…
Onko tilassa lattiakaivo?
Ainakin Solmaster EP10-pinnoitteesta voi tehdä sementin kanssa jäykemmän massan, jolla saa tehtyä jalkalistat ja täytöt helposti. Betonilaatan ja ulkoseinän välisen sauman tein itse niin, että poistin solumuovista irrotuskaistaa ja täytin syntyneen uran Sika Construction -liikuntasaumamassalla. Kun kyseessä ei ole varsinainen märkätila, niin tuo riittänee hienosti.
Minä meinasin liimata autotalliin jalkalistaksi jonkun muovi/kumilistan. Seinät on maalattu kosteantilan maalilla, joten pitäisi kestää roiskeveden.