Mikä maali?

Taloni on pohjamaalattu jo viime kesänä, maalilla jonka päälle soveltuu sekä öljypohjainen että vesiohenteinen maali.Kumpi olisi parempi ratkaisu ajatellen myös myöhempiäkin maalauskertoja , jotka ovat edessä ainakin vuosikymmenien päästä . Tarkoitan pohjatöitä: entisen maalin poistoa ym. Kumpi kestää paremmin aurinkoa - eteläseinustalla.

Seinät on osittain panelia , muuten hienosahattua lautaa.


Petrooliöljymaali, niin kestää paremmin näitä märkiä kesiä ja talvia. Puu pääsee lateksiin verrattuna kuivumaan myös maalauksen jälkeen. Lisäksi ei tee samanlaista kalvoa kuin lateksimaalit joka pitää rapsutella paloina seinältä kun rupeaa lohkeilemaan. Petrooliöljymaali lähinnä haalistuu vuosien saatossa. Sillä on maalattu toista sataa vuotta vanhoja kirkkojakin joissa puu vielä kestää tänäkin päivänä.

Itsellä on kylläkin talopaketin elementtien laudat hieman vääntyillyt kun puu on kuivunut maalin alla eteläpäädyssä. Elementit tehty kun rakentaminen oli vielä kovimmillaan, joten epäilen, että kosteana on naulattu ulkoverhous paikalleen. Parempi kuitenkin näin, kuin, että olisi homehtunut lateksin alla.

Tuppaa tuo petrooli-maali olemaan vaan pirun kallista.



Maalari-toverini (Siis ammattimies) sanoi että lähes samaan lopputulokseen päästään tavallisella öljymaalillakin kun vetastaan pohjamaalin päälle 1 kerros huolellisesti eikä säästellä ja sen jälkeen n. parin vuoden päästä uusitaan käsittely. Tuolla kuulemma kestää sen 20-25 vuotta. Ja hinta on paljon halvempi.

Meidän kesäpaikan naapurissa on teknillisenkoulun eläkkeelle jäänyt opettaja, hän sanoi yhdessä tupaillassa, vetäkää te pojat seiniin, silikonialkydiöljymaalia,se pysyy seinässä ja suojaa. Yksi sellainen on Durosil, jos sen verran saa " mainostaa ", sitä me on vedetty koko saaren mökit. Se on vähän kallimpi kuin muut, jos se vielä kestää 4 vuotta, niin ei tule 10 vuodelle hintaa paljoa enempää kuin halvemmat, kun niitä paikkaat 3-4 vuoden kuluttua.

Kyllä minä suosittele Sinulle Pyryharakka, vedä sillä, ei varmasti varvitse katua. niin

"Tuppaa tuo petrooli-maali olemaan vaan pirun kallista."


Kallistahan se on. Olisikohan n.1000€ maksanut maalit omaan taloon.

Peittää 1 maalauskerralla pohjamaalatun laudan hienosti. Ja tosiaan, niinkuin sanoit, että uusinta käsittely muutaman vuoden päästä ja sitten kestää isältä pojalle.

"Peittää 1 maalauskerralla pohjamaalatun laudan hienosti. "





Joo.

Me kanssa vedettiin vanha hirsisauna sillä tökötillä ja oli mukavaa hommaa kun se peitti kunnolla. Se oli muistaakseni 200€ luokkaa se 20L pönttö vai muistanko väärin…?

Jokatapauksessa normi öljymaali maksaa 60-80€ tuon 20L

Lahdessa tuota ei tainnut saada kuin 2 paikasta silloin kun kyselin. Halvimmillaan tais olla silloin n.120€ valkoinen ja n.150€ sävytetty En tarkkaan muista mutta suunnilleen noin.