Olen ikäväkseni huomannut, että asialliselle keskustelupalstalle on tullut häiriköitä, jotka käyttävät toisten nimimerkkiä. Minua ei niinkään häiritse nämä lapselliset ja asiantuntemattomat vastaukset, mutta se häiritsee, että ne esitetään usein todellisen asiasta tietävän nimissä. On ärsyttävää, kun näkee nimimerkin, johon on tottunut luottamaan, ja vastaus onkin täyttä potaskaa. Joku saattaa jopa ottaa nämä kirjoitukset tosissaan, ja vahinko voi olla aika huomattavakin. Olisiko mahdollista, että jokainen käyttäjä joutuisi rekisteröimään itselleen myös henkilökohtaisen nimimerkin? Tämä on käytössä joillain muilla keskustelupalstoilla.Tällätavoin nämä häiriköt saataisiin kuriin, kun jo nimimerkistä arvaisi millainen vastaus on.
Tämä olisi kait kuulunut kysymyspalstalle, mutta se oli jo täynnä. Laitetaan sinne myöhemmin, ellei palstanpitäjä ota kantaa.
Asiaa, johon olen itsekin ottanut aikaisemmin kantaa "uhriksikin" useasti (!!)joutuneena. Olen jättänyt asiasta ylläpitäjälle palauteosastonkin kautta viestin ja otaksun, että kirjoitukset saadaan pysymään asiaan kuululuvalla tasolla kuten "ylläpitäjä" totesi vastauksenaan yhdellä näistä häiriköistä eli nimimerkille "Telefoni Afrikassa" "fintöppi"-aihepiirissä. Pienistä samankaltaispiirteistä päätellen lienee yks ja sama häirikkö; pm, foni, telefoni afrikassa. Ylläpitäjä ottakoon po. häirikköön (häiriköihin) yhteyttä ja ryhtynee tarvittaviin toimenpiteisiin.
Miksi minun nimimerkkini “Pm” on sotkettu tähän keskusteluun? Olen aina kirjoittanut ko. nimimerkillä enkä millään muulla. Itse olen sitä mieltä, että kirjoitukseni ovat olleet vähintäänkin asiallisia. Jos joku kirjoittaa potaskaa minun nimimerkillä, ilmoitan sen heti. Lisäksi haluan ilmoittaa, että minulla on savolainen huumorintaju.
Eiköhän koko homma saa alkunsa siitä kun palstaa lukevat ja käyttävät henkilöt alkavat ottamaan/luomaan itselleen omia nimimerkkejään eli jostain ihmeen syystä "brändäämään" omia mielipiteitään,tätä ilmiötä on kai joskus oikein tutkittukin ja sen mukaan sillä ihmiset yrittävät hakea hyväksyntää mielipiteilleen,kun taas tällaisten palstojen ensisijainen tarkoitus on kysellä/vastailla rakentamiseen liittyvistä asioista.Osaa tällainen "brändääminen" ilmeisesti nyt ärsyttää, oman egon pönkittäminen ja hyväksynnän kinuminen kun kuuluu muualle.
Rekisteröityminen nostaa olennaisesti kynnystä kirjoittaa palstalle ja niinpä moni kysymys tulee jäämään kysymättä, pelossa ettei leimaudu täysin typerykseksi yksinkertaisine kysymyksineen kerta toisensa jälkeen.
Lopettakaa kiinteiden nimimerkkienne käyttäminen ja muuttakaa nimimerkkinne vapaavalintaiseksi kertakohtaisesti niin johan loppuu ilmiö kuin seinään.Ei se sen vaikeampaa ole.
Palstan tarkoituksena lienee asiallisten mielipiteiden esittäminen. Jos käytetään vaihtuvaa nimimerkkiä, niin ongelma ei poistu, sillä lukija ei välttämättä huomaa, onko kirjoitus otettava tosissaan, vai siirtyykö vastuu lukijalle kuten savolaisilla. Jos taas jokaisella on oma nimimerkkinsä, opitaan jo nimimerkistä tuntemaan, onko mielipide aito vai tahallaan harhaanjohtava, eikä vahinkoja pääse tapahtumaan.
Tähän toisten nimimerkillä “ratstukseen” on kyllä jumankekka saatava loppu tällä palstalla ja sassiin. Yllaäpidolta kaivataan seurantaa ja asiaan kuuluvia toimia joita vihjaisittekin aikaisemmin. Viis noista heidän teksteistään, muta kun tässä tulee myös asialinajalla pysyvä “hyväksikäytetty” leimatuksi kumajaiseksi ja “takin käätäjäksi”.