Talohanke aluillaan

Tere

Taloa olisi tarkoitus rakentaa/ostaa, mutta ainakin nyt lainojen korot huitelevat pilvissä ja samoin myös myytävien talojen hinnat. Olenkin siis alkanut selailla erilaisia talopakettien esitteitä sillä silmällä ettäkö hankkisi Avaimet Käteen -talon vaiko tönön Pre-Cut toimituksena.

Jonnin verran on tullut erilaisia forumeita lueskeltua, joista haettu vertailupohjaa myös talovalmistajiin. Veli sanoi, että talopaketin hinta huitelee 140k-270k välissä ja duunikaveri piti summaa korkeana.

Älvsbytalo heivaa tarpeisiimme sopivan kokoisen tönön 120k hintaan joka tuntui hirvittävän halvalta, kun täälläpäin vastaavankokoinen tönö noin 20v vanha maksaa liki 250k. Tosin heräsi epäilys Älvsbytaloja kohtaan jo pelkästään pohjaratkaisusta, joten aloin penkomaan forumeita ja selvisi että monikaan ei ollut tyytyväinen ko. valmistajaan. Paljon yllätyksiä ja paljon ylimääräisiä kuluja.

Siispä soitin Kastellin edustajalle ja kysyin millä hinnalla lähtee noin 122m2 Avaimet Käteen -toimitus ja mitä hintaan sisältyy. Edustaja sanoi, että hiukan yli 152k olisi hintaa ja antura tulisi olla tontilla jo tehtynä, kaiken muun tekevät he. Valmistusmateriaali olisi puu+villa.

Vaimo olisi niin kovin puutalon kannalla, mutta itse ajattelin tulevaisuutta; kun koittaa aika, että julkisivua tulee remontoida - on se puutaloissa (käsittääkseni) kalliimpaa ja väistämätöntä. Aloin siis tutkia vastaavia kivitalomalleja. Eksyin Jämerän sivuille, tilasin esitteen ja lopulta sitten soitin edustajalle ja kyselin Pre-Cut hintoja. 140m2 Jämerä tönö maksaisi noin 80k sisältäen julkisivun, pohjan, vesikaton ja tiilikaton. Eli jäljelle jäisi ikkunat, ovet ja sisätyöt ja tietysti antura.

Itse olisin valmis tekemään lattiat, osan sähkötöistä, seinien pinnat ja kaappien asennukset. Olenkin jäänyt pohtimaan, että miten LVIS-töiden hinnat määräytyvät ja ovat suhteessa asunnon kokoon. Saanko realistisen arvion, jos soitan urakoitsijalle ja sanon, että olisi 140m2 tönö, mitä maksaa LVIS? Tai että anturan valmistaminen.

Täällä keskusteltiin siporexin kestävyydestä ja ajan kanssa syntyvät halkeamat pitäisi olla melko harvinaisia, jos antura, sun muut on kunnolla tehtyjä - pitääkö paikkansa? Jämerän edustaja mainitsi myös, että jos antura vaatii paalutusta, nousee hinta vastaavasti jonnin verran, joten kysynkin, että millä hinnalla te olette anturan saaneet rakennettua, tarvittiin siinä paalutusta tai ei. Lähinnä louhintaa vaativat hinnat ei sinänsä kiinnosta, koska jos on kiveä alla, niin sehän on vain hyvä (jos on kyseessä tasamaatontti jota olen etsimässä).

Läjä muitakin esitteitä on vielä tuloillaan (Vaaja Talot ja joitakin muitakin, en muista), mutta haluan tietää kaiken ennen kuin lähden edes tonttia ostamaan. Kustannusarvio ei saisi heittää kuin +10k, sekin on jo liikaa.

Kuten sanotaan.... Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.