Summa summarum. Tuo keittiöremppa olisi ehkä saatu tehtyä aikataulussaan, jos siitä olisi ollut kirjallinen sopimus. Tosin en uskokaan, että yritys olisi kirjallista sopimusta tehnyt. Heidän työtapansa kuulostaa edelleen olevan samanlainen. Tuon sähköfirman kanssa olisi pitänyt toimia siten, että jokaisen työkerran päätteeksi olisi pitänyt vaatia nähtäville asentajan työ/tuntikirjanpito ja allekirjoittaa se ( ja ehkäpä vielä vaatia siitä kopio itselle). Tosin en vieläkään ymmärrä miten kukaan voi laskuttaa 1,5 vuotta vanhoja hommia.
Asiakaspalvelussa ja työtavoissa näillä firmoilla mättää ja pahasti. Työn jälki sen sijaan on ollut ihan kiitettävää. Tosin tuosta keittiörempasta poiki vielä se kolmas remontti. Sähkömies oli näet porannut johdon läpiviennin viemäriputken läpi. Viemärivettä oli tihkunut seinän ja lattian väliin 1,5 vuoden ajan. Lattiaa ja seinää piti purkaa muutamia neliöitä ja rakenteita kuivata kahden viikon ajan. Tiskipöydän puuttuminen ja astioiden siirto aiheutti tietenkin epämukavuutta ja kun uusi seinä oli saatu rakennettua ja kalusteet paikoilleen, pääsin taas maalamaan seiniä. Nämä hommat menivät onneksi vakuutusyhtiön piikkiin.
Pienen varoituksen sanan voisin sanoa myös nettifirmoista. Etsin kylpyhuoneeseemme kulmasuihkukaappia, jossa olisi katto ja hyvin tilaa peseytyä. En halunnut siihen tilaa vievää istuinta, enkä muovisen näköistä takaseinää. Löysin mieluiseni kaapin nettimarketista. Toimitus viivästyi heilläkin, mutta vain viikon verran. Kaappi oli todella hieno, oli kaikki seinät lasia ja tilaa mukavasti.
Ongelmia alkoi syntyä, kun vedentuloa testattiin kootussa kaapissa. Vettä tursusi ulos ihan väärästä paikasta, ilmeisesti "suihkuasennon" valitsijan tiiviste oli viallinen. Otimme yhteyttä kaapin toimittajaan. Homma tuntui ratkeavan helposti. Kaapista tarvitsisi vaihtaa vain paneeli, jossa suihkun tärkeimmät osat olivat. Uusi paneeli ei ennättänyt tulla ennen kuin lähdimme mieheni kanssa lomareissulle. Suihkun lopullinen testaaminen jäi isälleni.
Uusikin paneeli osoittautui vialliseksi. Isäni oli yhteydessä kaapin toimittajaan ja mekin yritimme asiaa selvitellä Italiassa parhaamme mukaan. Nettifirma tarjosi tilalle kokonaan uutta, eri mallista kaappia. Kaapin koko oli sopiva ja hintaluokka sama kuin aiemmalla kaapilla, kaapin ulkonäkö jäi hämärän peittoon, sillä kaapista ei ollut firman nettisivuilla kuvaa.
Kun tulimme kotiin, kylpyhuoneen nurkassa seisoi suihkukaappi, jossa oli istuin ja valkoinen "muovinen" takaseinä. Tarkistin nettimarketin sivulta kaapin hinnan, joka oli 90 euroa halvempi kuin meidän alkuperäinen kaappi. Kysyin palauttaisiko firma tuon 90 euroa. Vastaus kuului suunnilleen niin, ettei firma ota vastuuta muuttuneesta markkinatilanteesta (tuommoista mainintaa ei tietenkään ole nettisivuilla).
Otin taas yhteyttä kuluttajaneuvojaan, joka tarkisti tietokannoistaan, että ko. firman kanssa oli ollut jonkinlaisia ongelmia ennenkin. Hän neuvoi tekemään reklamaation, mutta mieheni mielestä sitä ei kannattanut tehdä, jos tarvitsemme jatkossa kaappiin varaosia tms. että hommat lutviutuisivat silloin paremmin. Aikaa kaupasta oli kulunut liian kauan, että sitä olisi voinut enää purkaa. Reklamaatio jäi siis tekemättä ja nyt minulla on kaappi, jollaista en alunperin olisi halunnut.
Toivottavasti tästä tarinasta on opittavaa muillekin kuin minulle. Jatkossa aion olla todella tarkka näiden rakennusmiesten kanssa ja vaatia jos jonkinlaista paperia nähtäväkseni. Se, että joku rakennusfirmassa on tuttu tai parempikin kaveri ei ole tae siitä, että hommat hoituvat. Vaikka remonttien jälkipuinti onkin ollut melko masentavaa, aion pistää huushollia edelleen uuteen uskoon. Seuraavaksi muutoskohteena on yläkerran olohuone ja myös kellarin eteiselle ja itse kellarille pitäisi tehdä jotakin…