Tiilikatteen muovisen aluskatteen oikea paikka räystäällä?

Talooni asennettiin A- tiilikatteen katto. Aluskatteena muovinen aluskate. Asennusohjeessa on että räystäälle tulee ruode aivan räystään reunalle, aluskatteen ja tuuletusrimojen päälle. Ruotteeseen /kattotuolien päihin tulee sitten kiinni otsalauta/laudat. Pohdin sitä minne aluskatteelta mahdollisesti tuleva vesi johdetaan? Otsalautojen läpihän se ei pääse sadevesikouruun.

Katon asennusporukka jätti aluskatteen siten että vesi valuisi suoraan otsalautoihin, siis takapuolelle käsittelemättömään puuhun ja valuisi sitä myöten alas. Se sotii mielestäni maalaisjärkeä vastaan ainakin ajatellen maalin pysymistä  otsalaudoissa. Miten homma pitäisi oikein tehdä?

Aluskate päätetään räystäällä siten, että sitä pitkin mahdollisesti valuva vesi johdetaan seinälinjan yli. Aluskatetta pitkin tuleva vesimäärä on yleensä niin pieni, että se tuulettuu helposti räystäsrakenteista pois.

Pirkkalanautotalli hyvä! Lähetin Sinulle YV:n.

minuakin kiinnostaisi ohjeet parempaan asennukseen. Olin ajatellut a-tiilikatteen ohjeen mukaisesti, mutta olisiko esim ryöpyn ohje parree…?

Kaikki tekee niin väärin! Miksi, koska se on niin helppo ja jätetään ongelmat tuonemmaksi eli huomiseksi.

Monta, ole hyvä ja kerro meille kaikille, miten se pitäisi tehdä!

No tämäpä vasta farssi. En minä kaipaa mitään yksityisviestejä, vaan haluan sinun kertovan ihan julkisesti koko jengille, miten se aluskate pitää asentaa, kun kerran tunnut sen tietävän. Sillä energialla, mitä sinä käytät noihin kaiken maailman vengurteluihin, olisit pystynyt vastaamaan asiallisesti jo monta kertaa. Joten ole hyvä ja vastaa nyt ja asiallisesti!

Aivan, Monta on hyvä ja avaa sen "Hyvän rakentamistavan"-arkkunsa ja valaisee meitä tyhmiä, jotka rakentaa aina päin sitä pe***ttä. Pitääkö siinä kenties käyttää Hyvän rakentamistavan-uretaania?



Ryöpyn ohje on aivan oikein, että aluskate tuodaan seinälinjan yli ja jätetään siihen räystäälle, ei kuitenkaan otsalautoihin kiinni.

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan eli  seurauksena lähetän kuvat erilaisista tapauksista vain ja ainostaan yksityisesti. Kaikki ohjeethan ovat oikein, mutta millä tavalla? Se on toinen juttu. Se siitä!



Hyvää uuden vuoden odotusta...

Tässä on malli miten ruotsalaiset ovat toteuttaneet aluskateen asennuksen esim. tiilikatolla. Aluskateelta valuvat vedet ohjataan räystäskouruun. (Fukthandbok 1994).

Meillä on ohje vain ohjata vesiä ulkoseinän ulkopuolelle räystäsrakenteeseen ja se on huono tapa, koska on havaittu maalinhilseilyä ja jopa lahoakin räystäsrakenteissa, johon vesi on valunut. Tämä ongelma on juuri tiilikatteella, joka ei ole jatkuva kate, jolloin aluskate on varsinainen VESIKATE.

Nyt alkaa näyttää siltä, että jossain on osattu miettiä asioita vähän pidemmälle.



Tämä ratkaisu toimii, kunhan vesikourut on asennettu oikein ja kourut, syöksyt, yms. mitoitettu riittävälle vesimäärälle. Liian usein näkee käyvän niin, että runko pystytetään vesikatteeseen asti kovalla kiireellä ja sitten tehdään kaikkea muuta ja sitten muutetaan sisään ja kuluu useampi vuosi ennen kuin edes mietitään “rännien” asennusta.

Kiitos Monta, lähettämäsi kuvat menevät meikäläisenkin maalaisjärkeen. On järkevää huomioida myös pieneläinten reitin katkaisu yläpohjaan villojen sisään.

 "Tämä ratkaisu toimii, "

Ei toimi!

"Nyt alkaa näyttää siltä, että jossain" ei ole "osattu miettiä asioita vähän pidemmälle."

Antaahan ruottalaisten tehä tuommosia räystäitä. Siihen kun otsalaudat laitat ni eipä onnistukkaan. Mulla ei ainakaan tuo b kuva näy jos sen pitäis valaista asiaa.



Ja edelleen Montalta odotellaan sitä ainoata ja oikeata tapaa laittaa aluskate. Siihen asti täytyy rakentaa sutta ja sekundaa…

Kuvassa esitetään periaate, ei mikään detalji. Olen nähnyt Tukholman eteläisillä asuntoalueilla em. räystäitä. Otsalauta on aluslaudoituksen kohdalla ja siitä alas tietenkin kattotuolien päät peittäen, mutta tiilen alla oleva rimoitusrako on avoin. B-kuva ei ole enää tästä mallista.

No, miten Monta on aluskatteen asentanut?

Kuten edellä olen todennut, niin toimitan sen (harkitusti) vain ja ainoastaan yksityisviestinä. Katsopa edellä miten Pirkkalanautotalli toimi ja sai vastauksen.

Kiitän Pirkkalanautotalli’a kiittämisestä. Hän on varmaakin tutustunut "Käytöksen kultaiseen kirjaan" ja saanut alkuopetuksen jo äidin maidossaan.

Aluskatteen tehtävähän on pitää vesi poissa eristeistä. Eikö niin…? Määräthän tuolla olemattomia!!! Laittakaa norm.tapaan aluskate ja kyselkää lastenlastenlapsiltanne pilven harjalta milloin joutuivat uusimaan.voivoi sentään mitä pilkun n…taa!

"Aluskatteen tehtävähän on pitää vesi poissa eristeistä. Eikö niin..?"

Täysin väärin, sillä sen

"Aluskatteen tehtävähän on pitää vesi poissa " sieltä mihin se ei saa joutua hyvää rakennustapaa noudattaen. "Eikö niin..? "

"Määräthän tuolla olemattomia!!! "

Niinhän se on se määrä, se on hyvin suhteellista, kun ei laiskuuttaan ja rahan ahneuttaan katsota huomista. "Määräthän tuolla olemattomia" nimittäin taivaalla. "Eikö niin..? "

"Laittakaa norm.tapaan aluskate"

ja vastoin hyvää rakennustapaa. Näin tekevät vastuuttomat ja katselkaapa hetken päästä esim. valkoisiksi maalattuja räystään otsa- ja aluslautoja, kuinka törkyisen mustia ne ovat hetken päästä eli lähes huomenna.

On myönnettävä, että otsalautojen törkynäky ei aiheudu ainoastaan aluskatteen väärästä asennustavasta, mutta niiden aluslautojen törkeys aiheutuu yksin omaan siitä aluskatteen väärästä asennustavasta.

Kun räystään otsa- ja aluslaudat maalataan esim. mustiksi, niin silloinpahan ei näy se törky. Näin ilkkuvat

"voivoi sentään mitä pilkun n.....taa! "- rakennusneuvokset.

Mutta mutta tsottsot, näin ne luulevat, mutta eivätpähän tunne sitä (rakennus)fysiikkaakaan, koska se törky - ihmeellistä kylläkin - vaihtaa "tarvittaessa" väriään.

Eipähän tarvitse vaivautua enää kyselemään

"lastenlastenlapsiltanne pilven harjalta milloin joutuivat uusimaan.voivoi sentään mitä pilkun n.....taa! "

Senhän näkee itsekin, ken elää saa vaikkapa vain huomiseen.

No joo, nyt bet.tohtorin selvitys auttaa asiaa.



Arvoitus:

Kumpi on todennäköisempi tapahtuma, lotossa 7-oikein vai Montalta hyödyllinen neuvo joka auttaa kaikkia?