Katsokaa nämä keskustelut!
Ovat samasta aiheesta kylläkin. Aivan käsittämätöntä.
Mitäs käsittämätöntä ja uskomatonta siinä on . Sehän on sitä tavallista eli sitä saa mitä tilaa!!!
joo sekin on totta =)
Olen jo pitkään ihmetelyt, että nämä ns. “avaimet käteen”- toimittajat saavat “rellestää” tuoteosakauppalainsäädännön nojalla/“turvin”. Kysymys on täysin rakennusurakoinnista ja silloin pitäisi ja tuleekin toimia Rakennusalan Yleisten Sopimusehtojen YSE 98 mukaisesti. Tuoteosakauppalaissa on niin paljon “porsaanreikiä” toimittaessa/toteutettaessa ns. “avaimet käteen” toteutuksia tai vastavia, että tilaaja voi jäädä “nuolemaan näppejään”. Nyt pitäisi olla korkea aika esim. kuluttajansuojaviranomaisten “herätä” ja edellyttää toimittajilta valmistalotoimituksissa tai vastaavissa oikeaa sopimusmenettelyä eli rakennusurakkasopimusta , jolloin toimitaan YSE 98 mukaisesti tällöin myös tilaajan oikeudet yms. tulevat paremmin huomioiduksi.
Missäs viipyy palstamme (Älvsbyyn?) viralliset älv-puolustusasianajajat? Kukkuu, ollaanko siellä Älvärin toimistolla hereillä?!?
Heipä hei toimisto-Josefinas hoi! kukkuluuruu!!!
Vaikuttaa tällä kertaa ihan todenmukaiselta tarinalta, eikä jonkun toisen talomyyjän mollauskamppanjalta…on sitten eri asia mikä taho linkit tänne laittoi…
Mutta sellainen ilmiö meillä suomalaisilla on, että jos jotakin saadaan oikein halvalla, niin tosiasioita virheistä/vioista/puutteista ei ole tapana kertoa.Kuka nyt haluaisi myöntää ostaneensa roskaa.Uskoisin että tästä syystä määrätyn talon ostaneet TODELLA kärkkäästi puolustelevat valintaansa.Tosinsanoen hommassa on vähän selittelyn makua. Ja jos joskus joku kertoo negatiivista, niin se kuitataan yksittäistapaukseksi…tätä kuittausta jään odottamaan
Noh!
Vahingoniloinen ei saa olla sillä toi on karmee tapaus asianosaisille ja muillekin jotka ovat tohon kierteeseen joutuneet.
So on vaan valitettava tosiasia että liian moni “mitään asioista tietävä” menee tohon retkuun kun ei edes osata välttämättä haravoida lehtiä pihalta. Toivottavasti tulevat rakennuttajat ottavat onkeensa tästä ja suosivat kotimaista eikä mitää ruåttalaista himmelihökkeliä.
Voimia vaan niille jotka taistelevat.
Jatkoa tuohon aikaisempaan kannanottooni; ei tämä “tulos/tuotos…” ole pelkästään Älvsbyy-lähtöistä. Kuluttajaviranomaisten on herättävä asiaan yleisesti eritoten kun toimitukset ovat enenevässä määrin pelkistä elementtitoimituksista pitemmälle “haluttuja” / toteutettuja “paketteja”. Elementtikaupan/sopimuksen vielä nyt jotennkin sulattaa tuotaosakauppalainsäädännön piiriin, mutta mielestäni jo pystytys siihen kytkettäessä puhumattakaan “pitkälle viedyistä” toimituksista, muuttuu tilanne kokonaisuus huomioiden rakennusurakkaluonteiseksi ja tällöin sopimuksien tulisi olla YSE 98 säännöksiin perustuvia tai vähintään soveltuvasti siihen pohjautuvia. YSE 98:ssa on selkeästi esitetty sopijapuolten sekä tilaajan että toteuttajan (urakoitsijan) velvoitteet, etuudet, oikeudet jne…
Satun tietämään että tuo tapaus on ihan totta ja tiedän myös että on toinen melkein vastaava tapaus samalla aluellakin.
Sehän tossa on uskomattominta että Älvsbytalo ei vastannu yhteenkään reklamaatioon ennen kun laittoivat viestin ruotsiin koko mestan toimarille ja sieltäkin tuli vaan viesti että kyllä asiat hoidetaan.
Sitten tulee karhukirje asianajotoimistosta ja haaste ihan kuin talo olisi ollut toimitettu täysin sopimuksen mukaan, koska perhe on pidättänyt viimeisen maksuerän kunnes työt on tehty. Miten he voivat väittää että kaikki on kuten on sovittu.
Otetaanpa esimerkki…perhe A ja perhe B tilaa talon ja heille ilmoitetaan että he voivat muuttaa taloon kesäkuun 1. päivänä vuonna 2007. Perhe A pääsee muuttamaan taloon kesäkuun 1. päivänä 2007 ja perhe B kesäkuussa 2008. Pitäisikö perhe B:n maksaa sama hinta talosta?! Näin Älväri asian näkee.
Voipi olla yleistä muillakin toimittajilla mutta kyllä tässä(kin) tapauksessa tuntuu olevan niitä ihan vaan Älv-toimittajalle kuuluvia erikoisominaisuuksia. Joku voisi sanoa, että peräti vikoja.
Oli ne sitten vikoja, toimitusongelmia yms., niin kyllä lähtökohtaisesti sopimukset täytyy olla sellaisia, että näin ei pääsisi käymään; tuoteosakauppalainsäädäntö on auttamattomasti aivan liian “reikäinen” po. sisältöisiä toimituksia sisältävien “pakettien” sopimuspohjaksi/lähtökohdaksi → käyttäjä voidaan/mahdollista jättää herkästi “oman onnensa sepäksi”. Po. tapaus on karsee esimerkki siitä miten tilaajaosapuolta “pannaan halvalla”
Kyllä se myös niin on, että lähdetään valitettavasti liian heppoisin perustein tekemään unelminensa talokauppoja (elämänsä suurinta kauppaa) luottaen täysin niihin, joilla on vain sen asiakkaan rahakukkaro kiikarissaan.
Jos menet kauppaan esim. vain ostamaan jotakin rättiä tai muuta lumppua, niin kyllä Sinulla silloin on "se asiantuntija" mukana, joka on siis mukana koko ostoksen/toimituksen ajan, sillä sehän on onnistuttava loppuun saakka.
Tuomitsen kaikki välistävedot, joten siis toimitus on oltava kuitenkin aina sopimuksen mukainen, vaikka ostaja olisikin sillä alalla tietämätön/osaamaton.
Josefinas hoi! annapa nyt niitä neuvojasi! Hohoiiii!!
Uskomatonta... tosin en ole juomari saatika tuomari.... Tuossa oli jtk. mikä minua ihmetytti: vastaava mestari... autotalli ja yläkerta homeessa, molemmat ovat asiakkaan itse rakennettava.... varastoinnissa ja kuljetuksessa säilytysvirhe Todella uskomatonta.... kuinkahan kauan he varastoivat elementtejä jos taloissa on noin puolentoistavuoden toimitusaika?????
Uskomatonta todellakin Meillepäin ei moisia ole osunut, vaikka taloja on useampia (uusimmassa taitaa sisäänmuutto olla vuodenvaihteen liki). Toivottavasti saadaan myös loppu tarinalle Ja vielä yksi juttu; en todellakaan ole talomyyjä (paitsi muutaman unissa) . Toivottavasti myös Älvärin haukkujat valvojat mukaanlukien muistavat sen, että makuasiat ovat makuasioita.... vitsit vitsejä... ja herjat herjoja.... kirjoituksistaan saattaa joutua vastaamaan Missä on talotehdas joka ei ole koskaan mokannut????? Minä perustan kirjoitukseni kokemukseeni, mihin te?
Fiktio vai fakta???? Kummasta kirjoitatte???
Tuo tarina on täysin tosi ja se on osaltaan runkona helsingin käräjäoikeudelle jätetyssä vastineessa. Toki aika paljon muuteltuna asiallisemmaksi, mutta asiat ovat samat ja kaikkea en jaksanut tuonne kirjoittaa, koska kukaan ei jaksaisi lukea niitä. Vastine on useamman sentin paksuinen nippu tekstiä jossa käydään kaikki viat ja virheet yksityiskohtaisesti.
Yläkertaa ei ole rakennettu tai vaadittu talotoimittajan puolelta rakentamaan että se ei homehtuisi. Talo ja autotalli homehtui siksi että talon osat olivat täysin suojaamattomina 2 päivää joina satoi kuin esterin p:stä. Kun esim autotallin elementtejä nostettiin pystyyn niin seinien sisältä valui vettä. Ja se oli asentajien mukaan ihan ok ja et kyl ne kuivuu itestää.
En hauku mielestäni syyttä älväriä. Heidän takia elämämme on ollut yhtä helvettiä viimeinen vuosi kun jouduimme muuttamaan vanhasta asunnostamme pois ja emme päässeet muuttamaan uuteenkaan.
Siis sinun talosi??? Missä elementit varastoitiin noin??? Oliko sinulla vastaavaa mestaria??? Antoiko hän asentaa moiset elementit???
En siis todellakaan ole myyjä… enkä rakentamisen ammattilainen… olen Blondi joka joskus ajattelee itsekkin… Jos talo on sinun ja täyttä totta mitään vääristelemättä, niin toivon todellakin Sinun saavan oikeutta!!!
"autotalli ja yläkerta homeessa, molemmat ovat asiakkaan itse rakennettava...."
Mihin tuo väite = "tietämys" perustuu?
"Fiktio vai fakta???? Kummasta kirjoitatte???"
".... varastoinnissa ja kuljetuksessa säilytysvirhe "
Mihin tuo ihmettely perustuu?
"Fiktio vai fakta???? Kummasta kirjoitatte???"
"kuinkahan kauan he varastoivat elementtejä jos taloissa on noin puolentoistavuoden toimitusaika????? "
Mihin tuo ihmettely perustuu? Kuka hemmetti noita risukasoja vielä venttaa noin kauankin? Höh!
"Fiktio vai fakta???? Kummasta kirjoitatte???"
"Minä perustan kirjoitukseni kokemukseeni, mihin te?"
"Fiktio vai fakta???? Kummasta kirjoitatte???"
Minä perustan kokemukseeni ja faktaan!
Kyllä meillä oli vastaava mestari ja kaikki kuten pitääkin. Hän ei vaan ollut sinä päivänä paikalla kun minä ja asentajat kasattiin autotallia. Elementit varastoitiin meidän pihalla. Ruotsalainen rekka toi ne meidän pihalle ja jätti siihen kasausta odottamaan 3 päiväksi ilman suojausta. Vastaava mestarimme totesi että viat pitää korjata ja villat vaihtaa jne. mutta korjaustöihin ei ryhdytty vaikka teimme kirjallisen reklamaationkin kosteusvaurioista. Rakennustöistä vastasi älväin puolella joku vanhempi mies joka oli auttamassa tätä uutta kasausporukkaa ja hän totesi minulle että kaikki on kuten pitääkin ja kyllä ne kuivuu kun ne nostetaan pystyyn ja että ei ne ole pahasti kastuneet. Autotalli kasattiin niin huonosti että päätykolmio on 2cm vino ulospäin 1metrin matkalla yms., mutta sehän menee toleransseihin kuten älvärin porukat jaksoivat kaikesta minulle kommentoida.
Yläkerran pitäisi olla sellainen että sinne voisi laittaa suoraan parketin lattian päälle, mutta meillä se on niin kiero että siihen ei pysty asentamaan mitään lattiaa ilman tasoitusta.
Meille sanottiin myös kaupantekovaiheessa sekä älvärin edustajan käydessä talossa että kylpyhuoneen voi laatoittaa. No sehän ei ole mahdollista koska seinien sisällä oleva koolausten jako ei ole standardien mukainen ja sinne ei saisi asentaa kaakeleita sanottiin meille kun meillä kävi todistajaksikin otettu tarkastaja.
Rakentaja1977 hyvä! En suinkaan tarkoittanut, että Teillä ei olisi ollut asiantuntemusta mukananne, vaan tietenkin onneksi poikkeuksia löytyy. Saattaa se mennä siitäkin huolimatta pieleen, vaikka onkin asiantuntemusta takana, jolloin on parempi lähteä setvimään asioita.
Esittäisin vielä yhden kysymysmerkin (?) tässä asiassa sekä myös lisäkommentin; hyvin useissa talotoimitussopimuksissa on todettu; “asiakas/tilaaja huolehtii (vastaa) tontille ennakoon kuljetusliikkeen toimesta toimitettujen rakennusosien/materiaalien sääsuojauksesta asennukseen asti(?). Mikäli tällainen maininta sopimuksista löytyy, niin …???.
Lisäkomentti : Tässäkin asiassa vastaavan mestarin rooli toiminta olisi ollut arvoakin arvokkaampi, mutta jäänyt ketjussa hivenen taka-alalle ja kysynkin miksi?? → tulee olemaan raastupa-asiassa yksi avainhenkilöistä.
Jatkoa tuohon YSE 98 kommenteihini; valmistalotoimituksissa (“avaimet käteen”) viranomaisten edellyttämä vastaavatyönjohtaja tulisi (tulee) olla toimittajalle “vastuussa” oleva henkilö (toimittajalla kokonaisvastuu; materiaalit, pystytys jne…) ja tilaajalla asiantuntijana valvoja sopimuksen, laadun yms. valvojana. Näin saataisiin kokonaisuudessaan vastuu talotoimittajalle (viranomaisten ja tilaajan suunta). Nyt tilaaja vastaa rakentsamiseen rytyvänä kaikesta jopa vastaavan työnjohtajan kautta talotoimittajan pysyksestä, viimeiselystä jne…kunnes lopputarkastus (viranomaiset) on suoritettu. Tilaajan ja toimittjan “välissä” on kuitenkin löysä/reikäinen” tuoteosakauppalakiin perustuva sopimus; heikot on läthökohdat tilaajalla lähteä hakemaan oikeuksiaa, ikävä kyllä, mutta tämä on tämän hetkinen “tilanne” valitettavasti.