Varaavatakka osaksi vesikiertoiseen lämmitykseen?

HUOM! Pienpuunpoltto aiheuttaa Suomessa n. 50% hiukkaspäästöistä. On erittäin merkittävä ilman saastuttaja.

"Puunpolttohan kotikaminoissa on täysin saasteetonta ja suorastaan ilmaa/ilmastoa parantavaa"

No siinä testattiin tietoutta ja taitoa huomata metsä puilta eli se oli täysin väärä tahallisesti heitetty väite tajuttavaksi, että se on huuhaata. Se oli siis mustaa huumoria. Tosikot älkööt vaivautuko.

Edelleen väitän, että ilmainenkin (sanotaan kuitenkin ymmärrettävästi, että ilmaista ei ole) maksaa ja on käsitettävä ja käsiteltävä aina markkinahintaiseksi. Nyt nähtiin missä ja kenellä "leikkaa".

PS! "Polttopuu ei ole kaikille halpaa, Sähkö ei kenellekkään. Se, että sinä et saa halpoja klapeja, niin siitä on turha ottaa itseenä."

Tops! Tops! Minähän saisin ilmaista polttopuuta (aivan liikaakin), mutta en huoli, koska tiedän, että se ei ole ilmaista eikä "ilmaista", joten annan se muille ilmaiselksi/"ilmaiseksi". Katsos, joillekin se on etu kieltäytyä siitä. Harrastuksiini ei kuulu myöskään klapien kantaminen sisään ja tuhkaa ulos. Selvyyden vuoksi vielä, että takkakin on.

"HUOM! Pienpuunpoltto aiheuttaa Suomessa n. 50% hiukkaspäästöistä."

Niinpä, mutta tähänkin olisi tehtävissa järkevä ratkaisu pienellä insinöörityöllä. En tarkoita puunpolton lopettamista. Tämäkin päivä vielä koittaa.

Ja nuo Suomen päästöt on kuin pieru saharassa, mutta hyvähän se on, että niitä hieman koitetaan kehittää järkevään suuntaan.


Monta: "Edelleen väitän, että ilmainenkin (sanotaan kuitenkin ymmärrettävästi, että ilmaista ei ole)"

Mutta se nyt on tyhmää maksaa liikaa. Sinulle riittää että maksat markkinahintaa, minulle, että monikerroin halvempaa hintaa.


Edit: Ja arvon kukkahattutädit. Lipsutte pahasti aiheesta. Ketjun aloittajaa ei palvele minun tai naapurini puunpolton hiukkaspäästöt, vaan kysymys taisi olla noista vesiputkista siinä saastutuslaitoksessa ja niiden järkevyydestä. Itse jo oman mielipiteeni niistä sanoin.

"Mutta se nyt on tyhmää maksaa liikaa. Sinulle riittää että maksat markkinahintaa, minulle, että monikerroin halvempaa hintaa."

Jassoo tyhmää vai?

Tops! Tops! Minähän saisin ilmaista polttopuuta (aivan liikaakin), mutta en huoli, koska tiedän, että se ei ole ilmaista eikä "ilmaista", joten annan se muille ilmaiselksi/"ilmaiseksi". Katsos, joillekin se on etu kieltäytyä siitä. Harrastuksiini ei kuulu myöskään klapien kantaminen sisään ja tuhkaa ulos. Selvyyden vuoksi vielä, että takkakin on.

Minä arvostan ja lasken sen ilmaisen puun, jonka saisin aivan ilmaiseksi siinä sivussa markkinahintaiseksi, koska se on totuus. Minä selviän sillä, kun harrastukseni ei ole siis klapien kanto sisään ja tuhka ulos. Sillä tavalla se on minulle monin verroin halvempaa, että silleen! Annanpahan senkin ilmaisen muitten harrasteeksi.

Hiukkaspäästöistä keskustelimmekin jo toisessa ketjussa, joten ei siitä sen enempää. Samoin oli hieman puhetta, mitä klapipinolle tulee hintaa ja mikä on sen ekologinen jalanjälki.

Minulla on tapana marjastaa syksyisin. Onneksi viime vuosi oli meilläpäin huono marjavuosi, joten en syönyt itseäni vararikkoon itse keräämiäni marjoja syömällä; niin korkeita torihinnat olivat. Niin hullu kyllä olin, että pistin suuhuni muutaman löytämäni mesimarjankin -voi minua. Näin talvella käyn pilkillä. Olettokos katsoneet mikä on ahvenen kilohinta? Vaimo ajaa meidät varmasti vielä mieron tielle, hän kun fileoi ne suurimmat, ja ne fileet vasta maksavatkin. Voisitko Monta tehdä vähän arviota, kuinka kauan me pystymme asumaan taloamme, kun minulla on näin kalliita harrastuksia. Luokittelisin perheemme lähinnä keskituloisiin.

Palataanpa päiväjärjestykseen. Larmatinille: Kai pistät ne kupariputket myös sivuille etkä pelkästään päälle? (tekstistäsi voi saada kumman käsityksen tahansa) Eikö kannattaisi miettiä paremmin lämpöäeristävää pintaa kuin kipsilevy?

" Voisitko Monta tehdä vähän arviota,"

Kyllä vain omasta puolestani: Esim. yli 30 vuotta olisin pystynyt lämmittelemään tönössä saunoineen (eli rakennuksen alusta alkaen) "ilmaisilla" polttopuilla, mutta siitä huolimatta olen lähettänyt rahaa arabeille. Olisi täysi mahdollisuus vaikka heti panna pökköä "keskuskakluuniin", mutta en pane enkä ole pannut. Saunankin tein mahdottomaksi klapeille.

Edelleen olen sitä mieltä myöskin, jos poimisin marjat metsästä, niin ne ovat siitä huolimatta markkinahintaisia , joten käyn "torilla" marjassa ja kalassakin, koska sieltä saan ne edullisemmin. Metsässä kävelen ja juoksenkin muissa merkeissä. Ei ole pyssyäkään.

ILmaista ei ole. Menkääs myymään ne "ilmaiset" marjanne, kalanne ja klapinne. Eiköhän jotkut tee sitä ammatikseenkin ja myyvät niitä markkinahintaan ja pärjäävät ilmeisesti hyvin.

Nyt riittäköön ja se siitä.

OK tehdään niin! Ensi vuonna, jos on yhtä huono marjavuosi, niin käyn myymässä sen ämpärillisen torilla -ehkäpä sinulle. Ostan sitten saamani hinnan ja bensakulujen erotuksella vaikkapa banaanin. Näin me molemmat säästämme. Minä muuten takaan vaikkapa sitten kirjallisesti, että ei ole mistään tienvarresta poimituita, tai Ingalinasta tuotuja.

Monta,



Itsepoimitut ovat halvempia. Niistä ei nimittäin makseta veroa. Ostaessasi klapeja tai marjoja maksat samalla alvia, tuloveroa, pääomaveroa, polttoaineveroa, ja vaikka mitä. Parhaassa tapauksessa vielä tullejakin.



Teit saunan mahdottomaksi klapeille!!! tuo jos mikä on perverssiä.ensin on kalliilla rahalla rakennettu puusauna ja sitten se kastroidaan. pahimmillaan lyödään vielä joku sähkövastushässäkkä sinne, jottei siellä kukaan viihdy.

Monta, samalla laskutyylilläsi olet todella kallis mies. Olet jo tänä iltana siinä tietokoneella tullut maksamaan itsellesi todella paljon. Mikähän mahtaa olla takaisinmaksuaika..

Itselläni vanne alkaisi kiristämään päätä, jos pitäisi harrastuksistakin euroja laskea kokoajan. Voisi klapin teko tehdä sinullekkin hyvää. Jos ei rahallisesta hyödystä väliä, niin henkisesti sitten.

Oletkos katsonut paljonko niitä päästöjä siitä oljylämmityksestäsi on ilmaan lähtenyt? Huoltoakin tuo vaatii ja säiliöauton tilailua. On se jännä, että yksi ja tietty lämmitys rasittaa mieltä pahasti, mutta toisen kanssa tulee toimeen hienosti.


btw.. tekipä hyvää kalliit puukiukaan löylyt ja takkakin lämpiää, niin saa yöski naapurista haetun "ilmaisen" sian kinkun leivinuuniin. Harmi kun viime kesänä takapihalla kasvatetut kalliit potut on jo loppuneet.

Miksi energian tuotossa suositaan puunpolttoa, eikö se lisää pienhiukkas päästöjä, mutta vähentääkö se kasvihuone (hiilidioksidi) päästöjä. Mitä päästöjä se eu katselee suurennuslasin läpi. On siinä tavan tallaajan vaikea päättää, jos teet niin tai näin onko mitenkään hyvä.

Lähemmäs alkuperäistä asiaa palataksemme Matalaenergiarakentajalla on ilmeisen hyvä laitteisto. Takalla lämmitetään riittävän kokoista varaajaa, josta lämpö sitten jaetaan normaaliin tapaan. Toisin sanoen takkaa lämmitetään lämmöntarpeen mukaisesti, eli käytetään päälämmityslaitteena. Toimii. Jos takkaa syystä tai toisesta ei halutakaan polttaa, varaajan lämpötila laskee ja korvaava lämmitin kytkeytyy varman ja helpon logiikan ohjaamana automaattisesti päälle (sikäli jos ei ole halkokattila tai vastaava). Korvaavalla lämmittimellä tuotetaan sitten vain lämpimän käyttöveden vaatimusten mukaista menovettä varaajan kautta, jossa myös käyttövesikierukka on.

Kun varaajan koko mitoitetaan riittäväksi, voidaan takka ottaa käyttöön milloin halutaan ja korvaava lämmitin sammuu automaattisesti. Toimii.

Tunnelmalliset tuokiot tulen loisteessa määräytyvät siis pitkälti rakennuksessa vallitsevan lämmöntarpeen perusteella ja niiden kestot varaajan koon rajoittamana.

Miten lämpöpinnat takkaan pitää sijoittaa ja mitä se maksaa, sitä en tiedä. Uskon, että hyvin toimiva systeemi edellyttää huomattavasti kookkaampaa varaajaa, kuin muuten tarvittaisiin. Lisäksi järjestelmä

ei ole pettämättömäksi automatisoitavissa, vaan vaatii lämmittäjältään hiukan kokemusta mm. kiehumisen välttämiseksi.

Sananen vielä pienhiukkasista. Puun pienpoltto tuottaa tunnetusti paljon pienhiukkasia, mutta ottaen huomioon sen osuus energiasta täytyy teollisuuden, liikenteen, energia- ja turvetuotannon yms. hiukkaspäästöjen olla todella vähäisiä, jotta puun pienpoltto yltäisi puolikkaan osuuteen tästä kokonaisuudesta. Ihmettelen!

Nythän on tullut markkinoille piippuvaraaja, joka mahtaisi toimia tässä tapauksessa.

Toimisihan se savukaasuujen lämmön talteenotossa, mutta takka luovuttaa silti samalla tavalla lämmön suoraan ympäristöönsä.