1,5krs talo ja kytketty autokatos

Hei,

Keväällä olisi tarkoitus aloittaa 1,5krs talon rakentaminen, minkä päätyyn tulisi kahden auton läpiajettava katos. Ensimmäisenä harmaita hiuksia aiheutti yläkerran ikkuna, mutta tämän ratkaisimme katoksen loivemmalla katolla ja tarvittaessa kahdella erillisellä ikkunalla yhden keskelle sijoitetun sijaan.

Arkkitehti oli kuitenkin siirtänyt katoksen talosta edemmäs, jolloin talon seinää joutuu jatkamaan noin 1,5m nurkan yli. Perusteli tätä palo-osastoinnilla. Mielestäni tämä ei kuitenkaan ole hyvä ratkaisu ja kysynkin, miten muut ovat tämän toteuttaneet. Talon seinän leveys on noin 8,6m ja katos noin 5,5m.

Eikö riittäisi, jos katos olisi keskellä seinää, jolloin räystäätkään eivät mene nurkkien yli. Tekisi talon seinästä paloseinän peltikattoon asti. Onko joku muu joutunut miettimään samaa?

-Mikko

 

Ei nyt ihan aukene, missä vaiheessa nyt ollaan, mutta talot rakennetaan hyväksyttyjen rakennuslupapiirustuksien mukaan. Jos sellaiset ovat jo olemassa noinkin olennaiset jopa julkisivuja koskevat muutokset on hyväksytettävä uudestaan. Suunnitteluvaiheen kyseessä ollen on vaadittava arkkitehtiä laatimaan mieleisesi muutokset piirustuksiin, mikäli ne määräysten puitteissa ovat mahdollisia.

Kiitoksia vastauksesta. Suunnitelu vaiheessa ollaan, jolloin muutokset ovat vielä helppo tehdä. Emme ole vielä päässeet juttelemaan arkkitehdin kanssa hänen ratkaisuistaan, mutta mielestäni tuo hänen idea on vaikeampi toteuttaa, kuin omani. Kiinnostaisi nyt erilaiset ratkaisut ja varsinkin tuo palo-osastointi esittämässäni tavassa.

-Mikko

Ymmärsinkös nyt oikein, että arkkitehtdin versiossa katos alkaisi kutakuinkin keskeltä päätyseinää jatkuen sen 1,5m talon nurkasta ohi?



Ja omissa kaavailuissanne katos olisi keskeisesti päädyssä?

Pete: Kyllä, juuri näin. Ja palo-osastoinnin takia tuo 1,5m umpiseinää. Arkkitehti oli myös laittanut tuohon umpiseinään oven josta voisi kulkea, jollei jaksa kiertää sitä seinää.

Enpä ymmärrä, mitä tuommoinen siirto palo-osastointiin vaikuttaa, ei mainittavasti edes kustannuksiin. Arvelen, että keskeinen symmetrinen talon jatke vain häiritsee arkkitehdin esteettistä silmää.

Saattaapi olla estetiikka omassa roolissaan, kuten myös tuo yläkerran ikkunaratkaisu. Arkkitehdin versiossa katososan kattokulmaa ei ilmeisesti tarttis loiventaa, vai kuinka? Myönnän, että minunkin visuaalista näkemystäni vastaan hiukan riitelee se loivakattoinen keskeinen ratkaisu. (Jos nyt yleensä oikein hahmotan tuon)



Vaikutus palo-osastointiin jäi sitten minullekin avoimeksi…