Olisin aikeissa piikata kellarin lattiaa tonttivesijohdon ympäriltä ja askarruttaa se, että lattiasta sojottava muoviputken ja sisäverkon rautaputkien/mutkien väliin laitettu sininen liitos (ilmeisesti valurautainen) on ankkuroitu valuun kauluksella ja kahdella pultilla. Se on asennettu 70-luvun lopussa.
Tiedän mihin suuntaan johto menee koska tein valuun reijän hieman kauemmas ja kaivoin laatan alta putken näkyviin.
Pitääkö tuo kaulus koko hökötystä possahtamasta auki vai miksi se on siinä?
Täytynee tilata vesilaitokselta asentaja vaihtamaan liitos uudenaikaiseen suojaputkessa vapaasti heiluvaan malliin, mutta täytyyhän laatta piikata pois ennen kuin sitä pääsee asentamaan.
No jokatapauksessa, jätän reilun paakun ehjäksi johdon ympärille kunnes tampereen vesilaitokselta jaksavat tulla sitä katsomaan.
Mistään en netistä löytänyt tästä liittimestä halaistua sanaa, paitsi vaasan veden alueella niitä on kai asennettu maan sisään jolloin ne ovat ruostuneet pois. Siellä puhuttiin sg-liittimestä. Tuollainen sininen jossa on valtavan mutterin muoto kaulassa.
http://www.teerikiila.vaasassa.com/putkiekstra2009.htm
Vastataan itse, eli kaupungin asentaja kävi katsomassa ja totesi ettei sille liittimelle tarvitse tehdä mitään, paakku ja kaulus pois, uusi lattia ja ankkurointi lattiaan uudelleen samalla kauluksella (sitähän ei saa muutenkaan katkaisematta pois johdon ympäriltä).
Ihmeellistä sikäli kun kaikkia yli 30 vuotta vanhoja putkia kauhistellaan ja varotellaan, mutta tässä kohtaa se ei ollut aiheellista. Noh, ei vara venettä kaada.