Älkää ostako Kaskipuun ulko-ovia!

Oven maalipinta on epäkelpo käyttötarkoitukseensa ja liian pehmeä, eikä ovella ole käytännössä takuuta. Jouduin käyttämään oven painiketta irti noin 2 kk asennuksen jälkeen, Oven maali oli tarttunut kiinni painikkeen helaan ja irtosi ovimaterialista helan alta, sekä osin helan ulkopuoleltakin. Ovitoimittajan mielestä painike on ollut välillä liian tiukalla ja taas toisaalta liian löysällä. Myös Abloyn helan osuutta esitettiin syyksi vaurioon. Lopulta Kaskipuulta kommentoitiin: “Normaalia kovemmat sääolosuhteet suoraan ovilehdelle saattavat aiheuttaa maalipinnan pehmenemistä.” Kesällä 2022 ei kuitenkaan mielestäni ollut millään tavalla poikkeavia sääolosuhteita. Talomme ulko-ovi on koillisen suuntaan, joten päivän kuumin auringonpaiste ei siis kohdistu ulko-oveen. Kaskipuun ovet ei  sovellu ulko-oveksi. Edellinen huomattavasti halvempi ovi kesti yli 10 vuotta, eikä siitä irronnut maalit helojen alta. Kaskipuu lähetti minulle kolme pientä purkkia maalia ja neuvoi maalaan itse ovea. Ilmoitin ettei maalaaminen ole mielestäni mahdollista (kylmyyden, sateiden,sekä yöpakkasten takia).  Pyysin että tehtaan oma maalari kävisi tekemässä korjausmaalauksen, mutta tähän en ikinä saanut vastausta. En suosittele Kaskipuun tuotteita kenellekään. Asian käsittely oli myös luokattoman hidasta ja selkeästi Kaskipuu toimii perävalotakuulla.