Lattia valettiin toissapäivänä ja valumiesten ohje oli, että seuraavana päivänä kastelua ja muovikelmu päälle. Urakoitsija oli kuitenkin sitä mieltä, että pelkkä parin päivän kastelu riittää. Eilen kasteltiin lattiaa reilusti, ämpärillä vettä päälle, mutta mikä olisi oikea tapa? Onko pieni sumutus parempi? Vai vaatisiko lattia kuitenkin sen muovikelmun päälle? Pikaisia ohjeita ja neuvoja kaivataan!
Muovikelmu tiiviisti pintaan, riittää mainiosti.
Onnistuuko homma mitenkään ilman sitä muovikelmua?
Miksi ei muovikelmua?
Meillä urakoitsija tekee talon aika pitkälti avaimet käteen -periaatteella, ja urakoitsija oli sitä mieltä, että pelkkä kastelu riittää. Ihan huvin vuoksi ei viitsisi urakoitsijan ohjeita uhmata, jos homma onnistuu muutenkin. Mutta siis muovikelmua lattia vaatisi…? Kannattaako se nyt tänään vielä kastella ennen muovin asentamista? Eilen tosiaan kasteltu reilusti… liikaakin?
Betonilattiaa ei tarvitse kastella, jos se peitetään heti seuraavana päivänä. Betonissa oleva vesi riittää kovettumisvaiheen ajan jos kuivuminen estetään. Kelmu pitää olla tiiviisti betonin pinnalla, jos tulee reikiä kuivuminen alkaa ja niitä kohtia joutuu suojaamaan uudelleen. Saahan sitä kastella, mutta se kasteluvesi joudutaan sitten kuivattamaan pois.
Yleensä turha vedellä läträäminen talon sisällä ei ole hyväksi muille rakenteille…
Kiitos neuvoista! Runkoa aletaan nyt vasta pystyttää, joten se ei ainakaan pääse kastumaan. Mutta ehkä se muovikelmu voisi olla ihan hyvä…
Muista sitten jossain vaiheessa hioa sen betonin pinta auki.
Meillä oli muovit tiukasti päällä 2 viikkoa ja silti halkes piru.
Pitääkö betonilattia hioa kauttaaltaan vai vaan sieltä mihin tulee laattoja eli riittävän tartunnan aikaansaamiseksi?
OK-talon betonilattia halkeaa/halkeilee varmasti ja aina.
Kyllä se on hyvä hioa kauttaaltaan. Silloin se laatta myös kuivuu tasaisemmin. Se laatan päällä oleva sementtiliima hidastaa / estää kosteuden haihtumista.
moniko uudisrakentaja lopulta hioo kaikki betonipinnat kauttaaltaan??? varsinkaan ns. omatoimirakentaja?
vai oonko niin pahasti pudonnu kelekasta jo etten tämmösestä ollu aiemmin kuullukkaan;)
mitä se siellä laminaatin/parketin alla se hiomaton pinta haittaa, kuhan se on kuiva!? laatoitettavat pinnat kyllä ymmärrän…
nii joo pätteekö tämä sama muuten esim korjaustouhuissa tasoitteella tehtävin "valuihinki" (latiialämmitys asennus tms.)?
näin maallikon piässä kuulostaa hieman hiustenhalkomiselta jos pitäs ruveta liipin jäliltä suoraa ja muutenki onnistunutta pintaa vielä hiomaan kun piiloon se mänöö kuitenki… no onneks ei tarvii valuja tehhä saneerauksissa niin ei tarvii miettiä kallo kädessä, että hioakko vai eikö hioa, kas siinä pulma
No, jos se valu pitäisi kuivaksi saattaa, ja jonkinlainen aikataulukin sattuu olemaan, niin ihan nöyrästi vaan siihen hiomakoneen kahvaan kiinni. Ei siihen hommaan kauan aikaa mene, eikä rahakaan tuossa juuri mitään osaa näyttele.
Toisaalta se sementtiliima on se heikoin lenkki siinä valussa.
Jos ajatellaan vaikka liimattavia pinnotteita, on se liima ehdottomasti poistettava.
Miksi sitä siis ei tehtäisi, ja hyvissä ajoin vielä - että voisi se valu joskus kuivuakkin.
Lattiamiehille tämä on ollut päivän selvää kautta aikojen, eikä se ole mikään tarkoin varjeltu salaisuus. Se on suositus sekä ohjeistus.
se on vaan monesti niin että ku itelleen porukat tekköö niin valun jäläkeen männöö niin pitkä tovi ennen ku lattia olis taas ajankohtanen, että se valu on tasan kuiva olipa sitä sitte hiottu tai ei;) puhun nyt siis esim 4-6kk ajasta… Urakoitsijapohjalla jos talo tuloo niin sillon tuo hionta kuivumisen noppeuttajana ihan ymmärrettävissä…
Olenpa ollut tilanteessa, jossa ok-rakentajan lattia on ollut valettuna n. 2 vuotta, eikä ollut mitään asiaa parkettien asennukselle kosteuksien takia.
Sementtiliimat hiomatta ja pinnat pölyä ja “törkyä” niin täynnä ettei tahtonut sekaan mahtua.
No - olosuhteet muutettiin, ja kuivatus käynnistettiin, ja parin kk:n jälkeen asia oli siedettävä.
OK:) nyt amatööriki uskoo jo että hiotaan hiotaan. piti vaan kahtoo loppuun asti tää juttu… Entäs kun asennellaan saneerauksena vaikkapa lattialämmityskaapeli vanhan valun päälle tasoitteella tms. niin pitäskö seki sitte hiasta vai? käsittääkseni “itesiliävät” tasotteet kuivahtaa meleko joutuin ja ku esim kiillon pussin kylestä kahtelloo niin hionnasta ei mainintoja löyvy…
Ne saneerauksessa käytettävät nopeat tasoitteet ovat oma lukunsa.
Niissä yleensä tuo kuivuminen tapahtuu kemiallisessa reaktiossa lähes kokonaan, eikä tuota liimakerrosta muodostu siihen pintaan.
Hionta on tarpeellista, mikäli pinnasta ei onnistuttu saamaan sileää.
Nuo saneerauksessa käytettävät tuotteet ovat voimakkaan kehitystyön alla. Niihin tulee jatkuvasti uusia ominaisuuksia, sekä rinnalle tuotteita uusin ominaisuuksin.
Miksikö ? - Korjausrakentamisen tarve kasvaa koko ajan, ja aikataulut ovat kireitä.
Nopea työskentely omalta osaltaan myös säästää kustannuksia enemmän, mitä se tuotteen hinnassa maksaa.
Toki ne palvelevat omalta osaltaan myös ok-rakentajia yhtä hyvin.
ok. kiitti valaisusta. ei siis ainakaan vielä oo menty hatelikkoon:)