Kokemukseen perustuen hirsiseinä sopii erinomaisesti sekä saunaan että pesutiloihin kun ilmanvaihto on riittävä ja seinät käsitellään esim. saunasuojalla vähintään kerran vuodessa / tarpeen mukaan. Oma noin 22 vuotta vanha hirsirakennus saunoineen ja pesutiloineen on edelleen erinomaisessa kunnossa huolimatta lähes joka päiväisestä saunomisesta ja pesutilojen käytöstä. Myös suihkutiloissa on paljaat hirsiseinät jotka kastuvat päivittäin, mutta pientä hirren tummumista lukuunottamatta ongelmia homeen tai lahoamisen kanssa ei ole ollut. Uskoisin että suurelta osin syynä on juuri saunasuojan antama suojaava lakkamainen pinta.
Tunnen hirsisaunan, jota on käytetty ainakin 1920-luvulta asti joka lauantai, kesät talvet. Hirsiä ei ole koskaan käsitelty millään, paitsi ne ovat nokeentuneet mustiksi. Hirret ovat sisältä paljaat ja ulkopuolella on laudoitus. Sisäpuolelta hirret ovat kivikovat, lukuunottamatta alinta hirsikertaa, joka on painunut jo miltei maan sisään. Saunaa ei ole koskaan huollettu, lukuunottamatta perussiivousta ja tuuletusta.
Tunnen myös 1800-luvulla rakennetun savusaunan, jota on käytetty asukkaiden jokapäiväisenä pesupaikkana 100 vuotta ja nykyisin se on jatkuvassa käytössä kesäisin. Siinä on alimmatkin hirret kunnossa. Saunaa on hoidettu ja huollettu, mutta hirsiä ei ole käsitelty millään. Siinäkin on hyvä tuuletus.
Molemmissa saunoissa on raikas ja hyvä tuoksu. Hirsien tai yhtä hyvin laudoituksen kunnollinen kuivuminen käytön välillä on säilymisen edellytys.