Ikkunakarmien tiivistys

Terve,

vanhassa talossa ikkunoiden asennuksen yhteydessä on jäänyt ikkunan karmin ja apukarmin
väli tiivistämättä yläreunasta. Uretaania löytyy sivuilta ja alhaalta kuten pitääkin, mutta
tuo yläreuna on tukittu vain akustolla tai vast. elastisella massalla sisäpuolelta.

Ikkunan karmin ja apukarmin välinen rako on kapea, vain noin 1-3mm. Onko mitään keinoa millä
tuon välin saisi tukittua? Onko jotain vähemmän turpoavaa kuin uretaani jossa olisi myös
riittävän ohut pilli?

Villan tuputtelu rautalangalla ei kuulosta houkuttelevalta sekään.

Vai voisiko tuohon olla jokin järkiperäinen syy miksi olisi jätetty aikanaan eristys/tiivistys laittamatta?

Ikkunan asennusaukko on liian pieni korkeus suunnassa.

Onko tuohon mitään korjausehdotusta, vai onkohan edes mitään merkitystä tuollaisella parin millin raolla?

Kyllä sillä on ja nimenomaan on. Riippuen tapauksesta (ei näy tänne) esim. temmi/taltta ja vasara käteen ja sitten siitä "apukarmista" vaakatasossa otettava pois siten, että rako suurenee noin senttiin. Sitten sullot villaa karmin leveyden puolivälistä ulospäin villaa ja puolivälistä sisäänpäin uretaanivaahdtus. Hyvää tuppaa tulemaan.

Kun täytät/käytät sitä uretaanivaahtoa, niin älä sorru vain siihen ns. kertakäyttöpulloon, sillä sinä sotket kaiken. Osta 20-30 euroa maksava peltinen, nimenomaan peltinen, pistooli ja siihen sitten se kertakäytöinen pullo, joka ei ole toisaalta kertakäyttöinen, kun se aine/pullo kestää jopa vuodenkin täysin käyttökelpoisena, vaikka se oleilee sen ajan varastossa. Pidä se pullo siinä pistoolissa.


Tämä pistooli on nimen omaan täsmäase, kun se tavanomainen, jossa on se muovinen hökötys siinä pullossa, on täysi hehtaarisotkija.

Suuret kiitokset Montalle, arvostan.

Siispä veistelemään, taltalla tuskin tuossa mahtuu halkaisemaan, mutta eiköhän sitä jotain keksitä.

Kyllä mahtuu ja pölyt pysyvät lastuina. Kärsivällisyyttä tarvitaan. Ja sitähän on vaikka muille jakaa.