Hei
Muutimme hetki sitten taloon, jonka kellariin on rakennettu jätevesipumppaamo paineviemäriä varten n. 15 vuotta sitten. Pumppaamo on erillisessä tilassa, jossa on ilman koneellinen poisto sekä kaksi pientä ja ritilöityä tuuletusaukkoa. Itse pumppua varten on asennuksen yhteydessä rakennettu kellarin lattian alapuolelle oma betoninen kaivo, jonka aukko (n. 1 m x 1 m) on peitetty lattiaan ruuvatulla rautakannella. Järjestelmä on kuitenkin suhteellisen avoin ja harmaiden vesien pinnan näkee putkien läpivientiin tarkoitetun aukon kohdalta, kun sinne sopivasti taskulampulla osoittelee.
Pumppaamosta nousee epämiellyttävä haju, joka häiritsee muuten tutkitusti hyvässä kunnossa olevien kellaritilojen käyttöä. Haju leviää seuraavaan oven takana olevaan tilaan ja tulee aina vastaan, kun oven kellariin avaa. Kellaria oli ilmeisesti tuuletettu aina ennen aikaisempia meidän ja tarkastajien vierailuja, jota en valitettavasti osannut epäillä talon muuten hyvän ilmanlaadun takia. Varsinainen kysymys: mitä keinoja meillä on hajuhaittojen ehkäisemiseksi? Ajattelin aloittaa projektin huuhtelemalla melko likaisen oloisen kaivon.
Talon viemäriverkosta pitäisi olla tuuletusputki katolle ja sen kautta myös hajujen pitäisi mennä sinne katolle. Tarkista, että näin on. Sitten niitä läpivientejä voisi hiukan tilkkiä.
Hajun poistoon ei riittäne ainoastaan viemärin tuuletusputken vienti/oleminen katolle/-a, vaan sitä hajua tuottaa se koneellinen poisto sammiotilasta. Se imee hajua sieltä sammiosta ko. tilaan, josta se myös muun osan ilmastointiin karkaa. Sammio on umpioitava sammiotilassa. Tiiviin kannen asentaminen betonisammioon ei ole aivan yksinkertainen juttu.
Sammiohuone on saatava alipaineiseksi, myös terveydellisistä syystä, jotta talon muuhun osaan ei leviä viemärin hajua.
Alipaineiseksi sitä sammiohuonetta/-koppia ei saa muutoin kuin sulkemalla ne pari pientä ulkoa tulevaa räppänää ja korvausilman koneelliseen poistoon tulee sieltä missä sitä hajua lemahtaa eli muualta sisätiloista.
Lyhyesti sanottuna: ilmavirta on kuljettava sisätilasta = kellaritilasta pumppaamotilaan eli sammiotilaan ja sieltä pois. Myöskään se koneellinen poisto ei saa imeä ilmaa sieltä pumppusammiosta eli viemäristä.
Sanottakoon vielä sitä, jota kysyjä ei kysynyt, että ilmavirta on myös kuljettava sisätiloista kellaritlaan eikä päin vastoin.
Vielä uudestaan ilmanvaihto:
suunta sisätiloista kellaritilaan ja edelleen sammiotilaan, josta edelleen ulos.
Jos talossa on painovoimainen ilmanvaihto, niin on, siis on, todella haastava tehtävä.