Rakennutamme parhaillaan itsellemme omakotitaloa ja nyt mietityttää sellainen asia, kun talossa on ollut kattotuolit ja muovi paikallaan jo heinäkuun puolivälistä, mutta muuta katolle ei ole tehty. Mies on ulkomailla liikematkalla ja itse en asiasta mitään ymmärrä, mutta ihmetyttää maalaisjärjellä ajatellen, että onko homma näin keskeneräisenä edelleen ok? Eli siis lähinnä mietin, eikö kattotiiliä ym pitäisi asentaa mahdollisimman pian kattotuolien laittamisen jälkeen? Onko nuo rakenteet jo pilalla, kun vettä satelee kuitenkin koko ajan?
Periaatteessa aluskate (oletan, että muovi on oikeaa aluskatetta eikä vain jotain rakennusmuovia) kunnollisesti laitettuna pitää sadeveden pois välikatolta. Ruoteethan siinä kastuvat, kun joutuvat taivasalla olemaan, olettaen, että ne ovat jo paikoillaan. Ruoteet kuitenkin kuivuvat, kunhan niille on riittävästi tuuletustilaa varsinaisen vesikatteen alla.
Toki ei ole mitään syytä sille, että kattoa pitäisi seisottaa ilman vesikatetta, ainahan se on parempi laittaa kasaan heti kuin mahdollista.
Eri asia on sitten se, että jos aluskate ei ole kunnolla laitettu, kattotuolien kiinnitys ja tukeminen on jäänyt puolitiehen, niin sitten voi ongelmia tullakin. kattotuolit voivat kastuessaan vääntyillä.
Mitä muuta talolle on tehty? Tiiliä ei voi katolle latoa, ennen kuin runkoa on riittävästi tuettu, tai torppa rojahtaa kasaan tiilikuorman alla. Siksi usein jätetään rakennus aluskatteelle joksikin aikaa.
Ruoteet on laitettu ja seinät maalausta vaille valmiit. Kyseessä on siis talopaketti. Olettaisin, että tuo aluskate on kunnolla laitettu, ei kai sitä muuta voi olettaa tässä vaiheessa ja siitä kai on turha kysyä tekijältä
Tosiaan olen täysin keltanokka ja tietämätön tällaisissa asioissa ja kaikki termitkin on hakusessa.
Eikö Teillä ole valvojaa, joka on Teidän asiantuntija ja huolehtii nimenomaan Teidän eduista, jotta talo tehdään asianmukaisesti?
Oletan, että ei ole, joten voi hyvä tavaton!
Aluskate on se, mikä veden ulkopuolella pitää. Tiilikate on estämässä lähinnä oksanpätkiä yms. ja sen alle menee vesi ja lumi.
Käytännössä talo pärjää hetken aikaa ilman tiilikatetta, mutta esim. talven yli sitä ei kyllä kannata jättää ilman tiilikatetta.
Kysy, miksi tiilikatetta ei ole vielä asennettu ja milloin se asennetaan. Sinä olet maksaja: voit hyvin vaatia, että kate asennetaan heti.
Sopinee kysyä vielä: Minkälaiset sopimukset ja kuinka monta osapuolta soppaa on keittämässä ja miten on maksujen laita sekä osaako kukaan osapuolista tällä alalla mitään? Taitaapa olla se melko tyypillinen tai oikeammin tyypillisin tilanne, että kukaan ei osaa mitään?
Onhan talon rakentamisessa koko ajan mukana rakennusmestari, mutta ei olla hänen kanssaan juuri oltu yhteyksissä. Jos jotain häikkää on, ilmoittanee kuitenkin meille.
Meillä on siis rakentaja, joka on mukana rakennuksen jokaisessa vaiheessa, lisäksi hänellä on työmiehiä, jotka ovat olleet mukana kaikissa hänen rakentamissaan taloissa.
Olemme tehneet urakkasopimuksen, jonka mukaan maksamme talon edistyessä.
Kannattaa varmaan jutustella sen rakentajan kanssa, josko latoisivat vikkelästi ne tiilet katolle. Jos seinätkin alkaa olemaan tuossa vaiheessa. Aluskate pitää veden ulkopuolella, se on totta, mutta varmuudella vasta kun tiilikate suojaa aluskatetta tuulelta.
“Aluskate pitää veden ulkopuolella, se on totta, mutta varmuudella vasta kun tiilikate suojaa aluskatetta tuulelta”
- Just näin. Ja vielä kun syksy edistyy, puista lehtää oksien palasia yms. ja ne voi rikkoa aluskatteen (=katto ei sen jälkeen pidä enää vettä). Kannattaa ne tiilit latoa asap.
Kysy nyt ensin rakennusmestarilta, josko on joku hyvä syy, miksi tiiliä ei vielä ole ladottu. Onko ne siellä tontilla odottamassa?
Ei kannata uskotella, että kun on rakentaja ja työmiehet, kaikki sujuu, kun on ennenkin sujunut. Rakennuttaja itse on kuitenkin viime kädessä vastuussa projektistaan, ja se mesukaan ei ole sielä joka hetki, joten ei voi kaikke valvoa.
Ota nyt yhteys siihen vastaavaan työnjohtajaa ja pyydä hänet kiireesti sinne työmaalle selittämään tilanne.Mene itse mukaan.
Kiitos kaikille vastauksista! Homma on hoidossa, sain asian selväksi