Teen peruskorjausta 40-luvulla tehdyssä rintamamiestalossa. LVI-hommat viemäröinnin suhteen on hoidettu henkilökohtaisesti, sillä rossipohjaisessa talossa oli helppoa (suhteellinen käsite) työskennellä alapohjassa. Pääviemäriin vain yksi haara lisää 110 mm putkelle, johon liittyy uusi alakerran wc sekä yläkerrasta tulevat jätevedet.
Ongelma ilmeni, kun aioin viikonloppuna poistaa lavuaarin uuden seinäwc:n tilalta. Näyttäisi siltä, että hanalle tulevaa putkea ei saa suljettua mistään. Kupariputki tulee seinän takaa varaajalta suoraan hanalle, mutkat tehty hitsaamalla ja altaan alla ei amatöörin silmällä näy mitään sulkumahdollisuutta. Kylmävesiputken saan toki helposti tyhjäksi sulkemalla vesipostin, mutta lämminvesiputken kohdalla ainut mahdollisuus on varaajan tyhjentäminen? Voiko olla näin vaikeaa?
Remontin yhteydessä on tarkoitus uusia kaikki vesiputket muovisiksi ja vetää ne yläkautta (tällä hetkellä puolilämmin yläpohja) tulevaan kodinhoitohuoneeseen, johon aion sijoittaa myös kaukolämpökeskuksen. Varaajaa en siis tulevaisuudessa tule edes tarvitsemaan. Miten putkityö kannattaa tässä tapauksessa järjestää? Kaukolämpöä ei ole vielä ainakaan kuukauteen tulossa, joten väliaikaisesti olisi hyvä tietysti lämmintä vettä saada jostakin. Otanko kylppäriin veden edelleen seinän takaa varaajasta, vai kannattaisiko jopa siirtää varaaja väliaikaisesti sinne uuteen huoneeseen? Senhän saa jokatapauksessa poistaa jossakin vaiheessa.
Vesipostin paikka on siis keskellä taloa varaajan kanssa, ja tekninen tila tulee olemaan talon nurkassa. Onko mielekästä siirtää myös vesiposti samaan tilaan? Ensi-istumalta ajattelisin, että homma on liian vaativa hyötyynsä nähden. Jättänen vesipostin siis suosiolla paikalleen.
Toivottavasti joku sai ylläolevasta jotakin selvää, jotta voisin saada pientä vinkkiä jatkoa ajatellen. Mikäli en muuta keksi, niin tyhjennän varaajan ja poistan altaan&vanhan pöntön sillä tavoin. Olisi hienoa, mikäli joku kokeneempi/fiksumpi voisi kommentoida tuota tulevaa viritystä muutamalla fiksulla sanalla.
Hei, Törmäsin itse vastaavaan ongelmaan. Kutsuin siihen tutun putkimiehen joka sammnutti lämpimän veden kiertopumpun ja sulki päävesihanan. Sitten hän irroitti putke ja rivakasti asensi sulkuventtiilit syöttöputkiin. Tämän jälkeen hän käynnisti lämminvesipumpun ja aukaisi päähanan. Homma toimii.
Käyttövesiverkon kanssa tuherrettaessa on muutenkin syytä kääntyä Ammattilaisen (huom. iso alkukirjain) puoleen. Eipä tarvi ihmetellä ja hämmästellä nyt eikä tulevaisuudessa.
Nyt tilanne on se, ne putkitarpeet on Sinun kuitenkin ostettava joten ehdotan ystävän neuvona, kysele ammattitekijää siihen, ettei tule kirouksia jälkeenpäin. Kyllähän täältäkin saat oikein hyviä neuvoja, on niitä ja näitä, mutta jos tulee se mutta vuoden kuluttua, täältä on turha apua hakea. Niitä putkimiehiä löytyy varmasti, kun vain sellaisen löytää, siellä on seassa niitä mies ja putkiakin. Jos tähän päädyt ja vieraan otat siihen, muista ensin työ ja sitten raha.
Ketju on avattu lokakuussa, ja ongelma on aika pitkälle jo ratkaistu. Varaajasta oli ilmeisesti takaiskuventtiili tms rikkoutunut, koska lämpimän putken vesivirtaa ei saanut millään tyrehdytettyä. Asensin ensin tuohon väliaikaisesti sulkuventtiilin, mutta jouduin tyhjentämään koko varaajan lopulta pienellä säätämisellä suoraan vessanpönttöön.
Aiemmin olin kokeillut toimivassa vesiverkossa, että päävesihanan suljettua varaajasta ei enää pääse vettä ulos. Näin ei ollut tässä tapauksessa, joten vika oli varaajassa. Varaaja on enää irroittamatta seinästä, se tehdään samalla, kun uusi päävesisyöttö liitetään. Vedin yläpohjan kautta uudet suojaputkelliset käyttövesiputket uuden kodinhoitohuoneen tukeilta vesipisteisiin. Tämän jälkeen vedin kodinhoitohuoneesta 22mm syötön suojaputkessaan yläpohjan kautta vanhojen jakotukkien ja vesipostin luo. Nyt enää tehtävänä liittää tuo uusi syöttö. Yksinkertainen homma, jonka pitäisi onnistua minultakin ja nopeastikin, mutta todennäköisesti ajoitan tuon homman samalle illalle, kun putkimies on muutenkin käymässä koeponnistamassa ensimmäisen lattialämmityspiirin/asentamassa kaukolämpövaihdinta. Kumpikin lähiaikojen hommia.
Eli kun olen urakkahinnan saanut tuosta asennuksesta, niin saan pientä apua samalla muihinkin töihin. Katsotaan, kehtaako laskuttaa erikseen, tuskin. Toimitti pyytämättä myös tuon uuden 22mm syöttöputken, kun tuli viime vuoden puolella puhetta, että sellainen pitäisi vaihtimelle vetää. Kummallinen kaveri muutenkin, kun ei ole palveluksiaan tässä työssä muuten tuputtanut, vaan on kannustanut tekemään itse.