Olen hankkimassa Allway:n keskuspölynimuria kolmekerroksiseen taloon (noin 115m2/kerros). Haluaisin kuulla kokemuksia siitä kuinka monta rasiaa kannattaisi per kerros laittaa ja suositellanko pidempää vai lyhyempää letkua. Lisäksi olisin kiinnostunut kuuleman hieman tarkemmin siitä putken laittamisesta esim. kellarin valuun imurin letkun säilytystä varten. Eli miten tämä on hoidettu ja onko joku laittanut sellaista ihan normaaliin välipohjaan saneerauksen yhteydessä esim. parketin alle? Olen ajatellut ostaa ainakin kaksi letkua ettei aina tarvitse ravata yläkerrasta hakeman letkua jos kellarissa siivoo.
Rasioiden määrää en lähde arvaamaan kun rasioiden ja seinien paikat vaikuttavat, tarve on aika helppo mitata piirrustuksista. Kun kuitenkin kokemuksia kysyt, niin kerrottakoon että meillä rasioita on yksitasoisessa talossa 1 per 50 neliötä. Meillä on säilytysputki pitkälle letkulle katutasossa lattian alla olevassa harmaassa viemäriputkessa. Putki lähtee siivouskomeron pohjasta, etuosasta, mistä se menee valun ja eristeiden läpi hiekkaan. Olen kuullut jonkun laittaneen säilytyspaikan kaapiston sokkeliinkin. Lyhyttä letkua meillä ei ole, eikä ole tuntunut tarpeelliselta hankkia. Rikkarasiat ovat eteisessä ja keittiössä, mutta aikalailla käyttämättöminä. IV-koneelle menee tieto imurita, jotta korvausilmaa saadaan eikä talo mene siivousaikana liian alipaineiseksi ja sisäilman laatu pysyy hyvänä (ts korvausilma imurin poistamalle ilmalle ei tule seinärakenteiden läpi).
Meillä on yksi rasia per kerros (> 100 m2/rasia), 10 metrin letku. Lyhytkin letku on mutta ei koskaan käytetä. Hyvin on riittänyt, toisaalta huoneita on vain muutama eli letkun ei tarvitse kierrellä sokkeloita, silloin varmaankaan ei riittäisi. Ainakin äkkiseltään ajatus vaihtamisesta rasiasta toiseen kesken kerroksen (siis jos vaihtoehdot ovat monta rasiaa ja lyhyempi letku tai yksi rasia ja älyttömän pitkä letku) vaikuttaa… suorastaan hermostuttavalta. 10 metrin letku ei ole koskaan tuottanut mitään ongelmia. Kaksi letkua jos on säilytyspaikka kuulostaa hyvältä idealta, säästää porraskaiteita ainakin!
Sama homma rikkaluukkujen kanssa, käytetty vain kun esittelee jollekin että “tällaiset on”
Letkua säilytetään varastotilan tyyppisessä kopperossa vaan kylmästi lattialla siinä asennossa mihin se heittämällä jää.
Itse olen laittamassa myös keskuspölynimuria kolmikerroksiseen (kerrosala 43 m2) puutaloon. Mitä asioita hankinnassa tulisi ottaa huomioon? Mitä ko. laite tulisi kustantamaan (laite + asennus)???
Meillä on yksi rasia per 125 neliön kerros ja 10 metrin letku. Siivouskomeron sijainti on yläkerrassa sopivan keskeinen niin tuo yksi riittää. Ja ylettyy se portaiden kautta alakertaan eteiseenkin.
Edellisessä talossa letkun käsittely ja imurasiaan laitto tuntui vähän hankalalta niin nyt tein semmoisen ratkaisun että yläkerran imurasia on siivouskomeron sisällä, joten letku voi olla siinä koko ajan kiinni. 90% imuroinneista hoituu ilman mitään letkun kanssa taiteiluja: komero auki, kahvasta kiinni ja imuroimaan. Letku tulee perässä sieltä komeron lattialta. Se on myös helppo sinne kasata kun lopettaa. Loput 10% imuroinneista pitää hoitaa “perinteisesti” kytkemällä letku alakerran imurasiaan.
Ratkaisu on parin vuoden käyttökokemuksella osoittautunut erittäin käteväksi, esim keittiössä ei tarvitse erillistä rikkaimuria tai luukkuja koska varsinaisen imurin esiin ottaminen vieressä olevasta komerosta vie noin 5 sekuntia.
Olisikohan se siivousletku järkevämpi suunnitella lykättäväksi salaojaputkeen kuin viemäriputkeen.
Salaojaputkella saa ainakin imaistua radonit kivasti kämppään… Tosin, ei toi viemäriputkikaan kylmässä tilassa kuulosta kovin lupaavalta.
Niin, onhan salaojaputkessa yleensä puhtaampaa vettä kuin viemärissä…
Miksi imurin letku pitää tunkea johonkin putkeen lattian alle? 10 m:n letku roikkuu kolmella kiepillä siististi komeron seinällä ja sieltä sen saa myös helposti esiin.
kaikkea ne pelle pelottomat keksii
En oo kyllä moisesta maanalaisesta tötteröstä kuullutkaan…???
On MONTA tapaa säilytellä letkuja,ja moneen paikkaan niitä voi tunkea kun ei ole imuroitavaa!
Nii on!
Ota pohjapiirros mittakaavassa ja testaa sen päällä aiotun letkun mittaisella langalla (mittakaavassa) että riittää joka nurkkaan. Jos ei riitä niin pidempi letku tai toinen rasia per kerros.
Mikä mahtaa olla keskuspölyimurin kustannus tälläiseen taloon?
Unohtakaa koko homma ja käykää ostamas ihan normi perässä vedettävä johdollinen imuri. On paljon käytännöllisempi ainakin omien kokemusten perusteella. Ja voihan sillekin jonkun säilytys kuopan kaivaa laatan alle…
Yksi rasia riittää, ja se sijoitetaan keskimmäiseen kerrokseen. Letkua säilytetään kiepillä siivouskomerossa. Kustannukset 500-700 euroa.