Kaivattais kokemuksia Vaajataloista (Lehtovaara, Tampere), Omataloista ja jos kokemusta löytyy Jukosin rakentamista taloista? Lähinnä miten aikataulut pitää? Tuliko paljon reklamaatioita ja miten ne hoidettiin? Kaikki info otetaan kiitollisena vastaan.
Vaajatalo löytyy. Muuten ihan OK, mutta pystytysporukan laadusta en olisi niinkään vakuuttunut. Aluskate vuoti 10+ kohdasta kun sattui satamaan ennen kattotiilien asennusta ja kävivät “paikkaamassa”, mutta en ollut paikkausta seuraamassa ja samalla asensivat kattotiilet, joten uskon että vuotokohtia aluskatteessa on yhä.
Sisäpuoliset Gyprocit kiinnitetty nauloilla, josta ainakin itselleni koitunut reilusti harmia eli naulat nousevat pintaan ja tasoite/maalikerrokseen ilmestyy “nappi”, joka aikanaan putoaa irti.
Reklamaatioita hoitaa tehtävään selvästi ominaisuuksiensa takia valittu henkilö eli tähän asti mitä olen soitellut tahi ollut kirjallisessa yhteydessä niin hyvin hankala on saada mitään heidän vastuulleen.
Mutta ei sentään muuta purnattavaa, ikkunoiden laatu on käsittääkseni hyvä ja mitä muutoksia sitten halusimmekaan rakenteisiin tahi muuten, kävivät päinsä mukisematta.
Vaajatalon kohteissa on ollut ongelmia naulakiinnityksestä johtuen.
Säästävät väärässä paikassa.Yleinen väite heillä on naulojen nousun johtuminen rakennusaikaisesta kosteudesta.
Vaajatalo suurelementti tuli meidän tontille n.3,5v sitten samalta kauppiaalta hankittuna, taloon ja suunnitteluun olen tyytyväinen kun se omien “kuvien” mukaan on toteutettu,tiivis talo, vähäinen sähkön kulutus kun lämmitys muotona sähkö.
Aikataulut piti kaikkien osapuolien kanssa
reklamaatioita kanssa “jonkinverran” tuli, suurin osa pystytys porukan mokia (tuuripeliä mikä porukka sieltä tulee) tai materiaali virheitä, mut oli myös tehtaankasaajien virheitä esim. ikkunan karmeja oli viillelty kun oli höyrynsulkua leikattu 9 ikkunassa, mutta niistä kaikista selvittiin, kun emme maksaneet viimeisestä erästä kaikkea ennenkuin kaikki oli hoidettu, olipahan heillä motivaatiota hoitaa asiansa kuntoon,
ja jos tavaraa uupu niin sitä sai hakea lisää lähi r.kaupasta
kyllä tuo reklamaatioista vastaava henkilö tuli tutuksi on laitettu osaava henkilö siihen paikkaan…
tuota naula ongelmaa ei meillä ainakaan ole ollut vaikka levyt on naulattu…
ja kannatta miettiä/lukea hyvin tarkkaan sopimus toimitus sisältö ennen allekirjoituksia, ettei tule selaista tilannetta kun meillä, että jonkin asian omasta mielestä pitäisi kuulua itsestään selvyytenä mutta se ei lue papereissa niin se ei sitten kuulu.
kaikenkaikkiaan tyytyväinen.
Sellainen kokemus Vaajataloista etteivät koskaan antaneet tarjousta vaikka sitä kahdesti kuvien kanssa tiedustelin. Omataloilla oli erittäin hyvä palvelu mutta se olisi maksanut yli 30.000 euroa enemmän kuin muualta tilasin tässä kuussa.
Kannattaa hankkia omat kuvat vaikka vain luonnokset vaikka mistä kuvakirjasta ja kilpailutttaa eri tehtaat SAMALLA TOIMITUSSISÄLLÖLLÄ! Näin pystyt vertaamaan selkeästi mistä maksat ja mistä et.
Ihme että joku on niin hullu että rupeaa kipsilevyjä naulaamaan. Tuossa on “säästökin” niin minimaalista että ei mitään järkeä.
Tuo naulaus-tapa Vaajataloissa lienee siitä syystä, että levyjen kiintys tehdään “täysin” koneellisesti.
Naulojen ylösnouseminen on täysin riippuvainen siitä miten kosteusolosuhteet (“altistus”) elementeissä ovat naulauksen jälkeen vaihdelleet. Jos ja kun elementit ovat pystytyksen aikana tms. altistunet pitkäaikaiselle tai runsaalle kosteudelle (sadekeli) niin todennäköistä on että naulojen “ylösnousemuksia” tapahtuu.
Naulas kuvaa vain sen, että isot talotehtaat kun on joskus keksineet jonkin omalaatuisen rakennustavan, he eivät siitä halua luopua säästösyistä. Yksikään vastuullinen rakentaja ei naulaa kipsilevyjä vaan ruuvaa ne! Tätä ei voi selittämällä miksikään muuttaa. Ei siinä ole sääolosuhteilla mitään tekemistä,joskus ne vain sieltä nousee ja sehän on hyvän näköistä Villeroy & Boch tapetin alla…
Kuinka on jos kipsilevy on niin paljon kostunut,että kipsilevyn naulaukset nousee niin eikö siinä tapahdu jo muutakin kosteusvahinkoa kipsilevylle ja/tai eristeille?.
Nousu johtuu runkopuiden kostumisesta,ei niinkään kipsilevyn.
Eikö runkopuiden kostuminen ole ongelma seinärakenteessa?.
Tietysti on!
Jos runkopuut kostuu seinässä ja nostaa naulat kipsilevyseinästä on pari ongelmaa. Mutta jos runkopuut kostuu ja ruuvit kipsilevyseinässä pysyy paikallaan on yhtä ongelmaa vähempi. Vai kuinka se menee?.
Naulat nousee jos runko ensin kostuu ja sitten kuivuu.Vai kuis?
Ilmeisesti näin,olen ymmärtänyt. Ruuvit ei nouse vaikka runkopuut kostuu,olen ymmärtänyt. Mahdollinen kosteus runkopuissa ei paljastu kun käyttää ruuveja kipsilevyn kiinnityksee. Se siitä…
Meillä on ollut projekti heidän kanssaan ja emme ole todellakaan olleet tyytyväisiä Jukosin toiminta tapaan. Eivät tee asioita loppuun, mutta ovat rahan ahneuden vuoksi ahkeria laskuttamaan ja huutamaan puhelimessa, että miksi ette maksa laskujanne. Ovat tehneet runsaasti rakennusvirheitä, eivätkä korjaa niitä muuta kuin uhkaamalla lakimiehellä. Mikäli olette jo tehneet Jukosin kanssa sopimuksen, hankkikaa hyvä rakennusvalvoja ja lakimies esimerkiksi kuluttaja asiamiehen kautta. Älkää missään nimessä maksako maksuposteja ennen kuin ko. työvaihe on rakennusvalvojanne mukaan OK.