Lattiakaivon uusiminen ja muovimatto?

Jos ja kun kylpyhuoneen lattiakaivo uusitaan, täytyykö uusia myös melko uusi muovimatto, jonka alla on siis myös hiljattain tehty todennäköisesti ehjä vedeneristys? Miksi lattiakaivot uusitaan siis millä perusteilla ja mitä laki sanoo?

Niin enpä tiedä mitä laki sanoo lattiakaivojen uusimisesta, mutta se muovimatto on se vesieristys yleensä…! Lisää “huolia ja murheita”…!

Niinpä tietysti, mutta kun se uusi matto laitettiin lattialle ja edellinen poistettiin ja lattia tasoitettiin samalla, tehtiin myös uusi valu pinnalle ja sain sen käsityksen sen urakan työn tekijältä, että ko. uusi valu eli materiaali betonin päälle olisi myös samalla lisäeristys.

Mutta se kysymys, että miksi kavo pitää vaihtaa siis perustelut ja jos se on pakko vaihtaa käyttövesijohtojen uusimisen yhteydessä niin rikkoutuuko vesieriste siis se matto samallla , eli koko lattia pitää uusia. Luin silloin kaiken mahdollisen tiedon, mutta alkaa jo unohtumaan ja määräyksetkin muuttuvat.

Kyllä se matto varmasti uusittava on jos kaivo vaihdetaan. Mutta ei nyt pelkästään lattiakaivoa syytä suotta koskaan uusita. Taitaa tulla myös viemäriremonttia, ehkäpä viemärien sisäpuolinen pinnoittaminen noilla nykymenetelmillä. Se ei tietääkseni lattiakaivojen uusimista edellytä.

Tuokin homma kuuluu taloyhtiön yhteiseen piikkiin samoin kuin vesijohtojen uusimiset yms. Kaikkien yhtiövastikkeessa se sitten näkyy, jos tarpeen on. Isännöitsijät taloyhtiöissä tuommoisista asioista tietävät ja yhtiöjärjestyksessä on kerrottu, mikä on yhtiön, mikä osakkaan kustannettavaa.

Luin vähän niitä rakennussääntöjä ym. Asiat tuntuvat taloyhtiöillä, asukkailla ym. menevän sekaisin, kun samaan aikaan puhutaan laatoituksen alle vaadittavasta vesieristyksestä ja niiden yhteydessä kaivojen vaihdosta, mutta muovimattojakin vielä on olemassa ja asennetaan uusiakin ja ne siis toimivat samalla vesieristeenä, mutta asennus on erilainen.

Kylpyhuoneeni uusittiin muutama vuosi sitten (noin 5-6v) ja rivitalo, jossa asun on rakennettu 70-luvulla. Lattiakaivo on ilmeisesti valurautainen, jota ei ammattilaisten arvioiden mukaan helposti lähdetä piikkaamaan pois,vaikka olisi suotavaa, valurautakaivo hyväksytään tietyin ehdoin eli korotusrenkaan kanssa ja tietyin materiaalein, jolloin sertfikaatioehdot täyttyvät. Katselin itse silloin miten huolellisesti matto laitettiin kaivon kohdalla,kaivossa näyttää olevan jotakin lisää aikasempaan verrattuna. Samoin laitettiin seinätapetit nurkista paljon päällekkäin ja hyvin liimattuina tuntuvat erittäin tiiviiltä, samoin lattiamaton liittyminen seinätapettiin siten että päällekkäisyyttäkin on runsaasti, vettä ei pääse väliin. Oletin ja silloin uskoteltiin. että kun remonttihelvetin kestää ,(joka oli pitkä, kun odoteltiin valujen kuivumista)Uudet kylpyhuoneen muovit kestävät samat 30 vuotta vähintäin kun edellisetkin. Ihmettelen todella, miksi kaivot pitää vaihtaa ne valurautaiset nyt uusiin muovisiin, kun 5 vuotta sitten kaikki materiaalit olivat sertifikoituja, samoin menetelmät ja työntekijät ja viemäreitä ei aiota nyt uusia. Juuri nyt taloyhtiön yhtenä tavoitteena on asennuttaa käyttövesiputket pinta-asennuksena, joiden takia ei edes uusien rakennussääntöjen mukaan saa tehdä seiniin uusia läpimenoja ainakaan suihkutilaan ym. vastaavaan ja putkia ei enää saa vetää edes enää rakennusten sisälle, vaan ne pitää jäädä näkyviin. Käyttövesiputkien pinta-asennus tehdään nykyisin asuntoa kohden mainoksien mukaan parissa päivässä ja asua voi koko ajan, mutta kylpyhuoneremontti voi viedä (vei ainakin viimeksi) puoli vuottakin alusta loppuun eli kylpykiellosta siihen että pääsee suihkuun ja saa pesukoneen paikoilleen. Kun tähän yhdistyy keittokomeronkin vesiputkien remontti , alkaa remonttihelvetti olla taas valmis.

Valurautainen kaivo on syytä uusia siitä syystä että:

valurauta grafitoituu ja saattaa muodostaa pistemäisiä syöpymiä, jotka ovat läpiasti ja tihkuvat rakenteisiin. Grafitoitumisessa valuraudan rautapitoisuus laskee selektiivisen korroosion myötä ja rakenteesta jää jäljelle enää huokoinen grafiitti.

Pidemmälle grafitoitunut valurautaputken seinämä voi säilyttää muotonsa ja jopa osin seinämänpaksuutensa,mutta voi olla hyvin hauras ja helposti murtuva, ja putken seinämä saattaa hajota esim. tukoksen nostattaman vesipatsaan paineen, lämpötilavaihteluiden, mekaanisen

jännityksen vaikutuksesta tms.

Myös vanhat kupariset korokerenkaat ovat riski, koska nämä yleensä hapertuvat ajansaatossa. Valurautakaivoa ei tahdo helpolla saada “pysyvästi” kiinnitettyä nykyaikaisiin vedeneristyksiin tai korokerenkaisiin, koska valurauta syöpyässään ns. kuplii/lohkeilee jolloin sen pinta irtoaa ja pinnan mukana liitos muuhun materiaaliin heikkenee.



Pelkkää kaivoa ei saa vaihdettua ilman, että tulee uusia samassa yhteydessä myös nykyaikainen vedeneristys lattiaan. Muovimattoa ei nykyisellään enää hyväksytä laatoituksen alle vedeneristykseksi. Kaivon sisäpuolinen pinnoutus ammattilaisen toimesta voi tulla kyseeseen, jolloin kaivon sisäpuoli puhdistetaan huolellisesti ja uudelleen pinnoitetaan.



Valurautaputkistoja pystyy kuvaamaan sisäpuolisesti, sekä näkyviltä osin tutkimaan läpivalaisukuvauksin. Lisätietoja voi katsoa tuolta: Putkiston kuntotutkimus & Putkistojen kuntotutkimukset · Suomen Asiantuntijapalvelut Oy

Jos talon alkuperäinen vedeneriste on muovimatto, se pysyy sellaisena niin kauan kunnes yhtiökokous  tekee päätöksen nostaa taso laatoitukseen. Muovimatto on kelvollinen vedeneriste ja riittää että taloyhtiö pitää sen kunnossa. Kaikki muu on osakkaan kustannettava itse eli maksettava ero muovimattotasoon.

Jos taso on nostettu laattatasoon, sen jälkeen taloyhtiön kustannuksella korjataan kastunut pesuhuone (myös alkuperäiset muovimattopesuhuoneet)  laatoitustasoon.

Uponorilla on myynnissä muovimatto, joka hyväksytään laatoituksen alle.

Kun asuntooni muutama vuosi sitten laitettiin uusi muovimatto ja tapetit, sertifikaatiot omaava remonttimies kertoi, että tämä uusi matto on hyväksytty myös laatoituksen alle vesieristeeksi, jos haluan myöhemmin laatoittaa kauneussyistä tai  esim. viemäristön uusimisen yhteydessä tai käyttövesiputkien uusimisen yhtyedessä. Työ tehtiin muutenkin hyvin huolella ja vältettiin alkuperäisen muovipinnoitteen virheet. Seiniin lisättiin vielä kipsilevyt. Maksoin silloin osan remonttista itse ja taloyhtiö osan. Kun ja jos nyt käyttövesiputket asennetaan pinta-asennuksena, olisi kaiketi  järjen vastaista uusia hiljattain laitettu kylpyhuone. Ehkä sitten viemäritöiden yhteydessä on syytä jo uusia lattiakin jälleen ja se kaivo.
     Uudet muovimatot ovat yhteen sopivia valurautakaivon kanssa, etenkin, jos korjauksen yhteydessä on asennettu se korotusrengas, joka tiivistää vanhan valurautakaivon ja sen liitokset maton kanssa tai muun vesieristeen. Kiitos kaikista kommenteista, niistä yhteenveto rakennusmääräysten ym. kanssa antaa totuudellisimman ja järjellismmän  kuvan.asiasta ja mitä tulisi tehdä… mm. viimeksi ohjelmassa "pientä pintaremonttia" todettiin sama asia ko.  kaivon suhteen ja laitettiin se korotusrengas vaan.eikä lähdetty piikkaaman ja uusimaan kaivoa. 
Tarkistin oman  kaivon ja  se vaikutti hyväkuntoiselle. Muistin samalla mm.  , että taloyhtiömme seinien ja lattian  betoni on hyvin haurasta, mm.kylpyhuoneen takaseinassä oli isot raot elementissä koko seinän korkeuden ja pienempi lattielementissä,joka oli ennen "valuja"näkyvissä. Yksi syy joka rajoittaa lattiakaivojen vaihtoja on kaiketi juuri se, että samalla voi piikatessa rikkoutua betoni kaivon ympäriltä.myös syvältä betonia… Taloyhtiömme kaivot eivät ole vielä 40 vuottakaan vanhat. Ilmeisesti ne on syytä vaihtaa , kun lattia uusitaan, mutta käsittääkseni käyttövesiputkien uusimisen yhteydessä ei tarvitse koskea lattiaan, etenkin jos lattia on tehty hiljattain noudattaen uusia rakennusmääräyksiä.

Niin tarkoitin tietysti lauseella: "Muovimattoa ei nykyisellään enää hyväksytä laatoituksen alle vedeneristykseksi", että vanhoja jo lattiassa olevia muovimattoja ei hyväksytä vedeneristeeksi kuten aiemmin on hyväksytty!
Muovimattoja toki asennetaan tänä päivänäkin ja ovat ammattilaisen asentamina varsin hyvä pinnoite pesuhuoneisiin ja yleensä ei kovin liukaskaan alusta jalalle.
Vanhat muovimatot ovat usein sikistyneet ja kovettuneet, jolloin saumat saattavat olla ratkenneita tai saattavat ratketa. Myös kiinnitys alustaansa voi paikoin irrota ja valitettavan usein on havaittavissa ns. kopoa juuri lattiakaivon ympärillä, jolloin kosteus voi kaivolta päästä nousemaan maton alle, mikäli kaivon ja maton tiivistys ei ole tiivis. 

Mikäli kaivolta lähtee valurautaviemäri, niin kannattaa varmasti kaivon vaihtoa/pinnoitusta odottaa taloyhtiön viemärisaneeraukseen asti. Mikäli kaivolta lähtee uudempi muoviviemäri, on se perustellumpaa vaihtaa, jos siihen on mahdollisuus helposti ja lattiaa ollaan uusimassa. Jos piikataan pois vanha kuparikorokerengas, niin voisi olla paikallaan samalla vaivalla uusia koko kaivo…? Kannattaa selvittää mikä on taloyhtiön ajatus vanhojen kaivojen suhteen. Yleensä pelkän kaivon vaihdon pohjalla on vuotanut kaivo, tai ajatus siitä että kun saneerataan kylpyhuone, niin uusitaan tässä yhteydessä myös vanha GR-kaivo jottei ainakaan tämä aiheuta hetken päästä uutta remonttia. Se miten iso urakka on vaihtaa kaivo, riippuu rakennustyypistä ja onko kyseessä vaaka- vai pystykaivo, koska vaakakaivon viemäröinteihin pääsee yleensä pienemmällä piikkauksella, jos siis betonirakenne.

Monet kerrostaloasujat ovat uusineet
oman kylpyhuoneremontin yhteydessä vesijohdot ja viemärit hormiin asti, joten mahdollisen saneerauksen tullessa ei tarvitse välttämättä tähän asuntoon kajota samassa määrin. Toki tämäkin on katsottava kokonaisuutena ja selvitettävä taloyhtiön kanta ja mm. miten menetellään keittiön kanssa jne…

Isännöitsijän tulisi osata ohjeistaa asukasta, tai ohjata henkilölle jolta tietoa asiassa löytyy. 


Meillä on uusi isännöitsijä (toimisto) joka on ulkona vielä taloyhtiön arkisimmistakin asioista ja monta yhtiötä hoidettavana. periaate tuntuu olevan että kaikille samanlaista, joka taloyhtiöllekkin. Informaatiotarve on siksi kaksisuuntainen. Meillä on on meneillä taloyhtiön asukkaiden kesken tarkistuksen paikka mitä tehdään ja mitä on järkevintä tehdä sillä alkuperäiset suunnitelmat olivat päätähuimaavat ja epärealistisetkin  etenkin talon myyntiarvoon nähden sekä työnä että budjetin suhteen. Entinen isännöitsijä asui taloyhtiössä lapsesta asti , mutta muutti ja alkoi osapäiväisenä olla liian kiireinen.Omasta taloyhtiöstä löytyy tekniikan alan ammattilaisia, mutta ei juuri rakennusalan, mutta tekniikan luku-ja ymmärrsytaitoisia, kunhan faktoja etsitään. Miettimällä ja maltilla saadut säästöt todella kannattavat. Meilestäni ei ole oikein eikä missään tapauksessa taloudellsista tehdä uutta kylpyhuonetta kaikille, kun joillakin kylpyhuoneet ovat luksustasoisia ja juuri laitettuja, osalla eristyksen suhteen  ok.ja hyviä, muutamilla vanhoja mutta ei ole ilmennyt kosteutta  ja vain muutamat ehkä todellisen korjauksen tarpeessa. Omalla kohdallani päädyin muoviin siksi, että se on ainakin lattialla laatoitusta hygieenisempi. Laattojen  saumat elättävät bakteereita ja homesienia ja kerää epäpuhtauksia. Etenkin jos likavesi sisältää esim. koiran ym. pesuvesiä. Minun kylpyhuoneeni on kuin uusi vieläkin  5 vuoden remonttin jälkeen ja materiaalit pitäsi sopia laatooituksen kanssa yhteen, jos laatoittaa haluaa. (nettitietojenkin mukaan) Taloyhtiösämme on lapsiperheitä ja syntyy uusia ja lisäksi melko paljon eläkeläisiä, jotka kaipaavat rauhaa. Putkiremontti venyy sitä pidemmälle mitä useimpia kylpyhuoneita remonttoidaan samassa yhteydessä ja saattaa tuottaa yllätyksiä monen asunnon kohdalla.