Moi,
Onko kenelläkään kokemusta onko LED valaisinten teho riittävä ulkokäytössä valaisemaan pihakäytäviä. Esimerkiksi verrattuna halogeeneihin tms. yleisempiin ratkaisuihin.
Periaatteessahan LED valaisimia voisi asentaa tarvittaessa vähän tiheämminkin, koska virrantarve on niin pientä (jos valaistusteho on oleellisesti heikompi)…Tietty asiaan vaikuttaa myös valaisimen malli. Itse olen miettinyt Philipsin LEDINO tyyppisiä pylväsvalaisimia ja tukimuuriin upotettavia LED valaisimia. Valaisimet on tarkoitus asentaa hämäräkytkimellä, jolloin pienempi sähkönkulutus olisi positiivista
Onko pääkaupunkiseudulla rautakauppojen lisäksi muita suurempia liikkeitä joissa olisi hyvä valikoima valaisimia nähtävissä?
Kokemuksia, neuvoja?
Kysymyksesi on hankala,koska ledvalaisimia ei voi verrata perinteisiin valonlähteisiin.Lisäksi valon riittävyyttäkin on hankala arvioida kun myyjät eivät kerro valonmäärää, ja jos kertovat niin liioittelevat.
Philips näkyy ilmoittavan että säästää 80% sähköä, mutta ei perustele asiaa mitenkään. Sähköä on helppo säästää, mutta valaisimen idea on kuitenkin valaista, joten valonmäärän voisi ilmoittaa tuollaisen hypoteettisen sähkönsäästölukeman sijaan
Se on vaan haettava kokeilukappale kaupasta palautusoikeudella, jotta tietää mitä kannattaa ostaa.
Laita nettiin hakusana: led-valaisimet. Sieltä löytyy kauppoja sekä tietoa.
Sama kysymys kiinnostaa minua. Kysyisin ketjun aloittajalta että ostitko noita Ledinon LED valoja tai vastaavia ja mikä on kokemuksesi niistä?
Uskon että jossain vaiheessa 11W LED valot yleistyvät, mutta valitettavasti ainakaan noissa Ledinoissa niitä ei ole vielä tarjolla.
En ole hankkinut LED valaisimia. Näillä näkymin olen taipumassa ratkaisuun jossa hankin energiansäästölamppuja käyttäviä valaisimia, jotka kytketään hämäräkytkimeen. Ainakin nuo ledinot ovat varsin kalliita valaisimia…Sähkönsäästö ei kuitenkaan ole kovinkaan suurta, joten valaisinten hintaa ei sillä kuoleteta ihan heti.
Täytyy kuitenkin talven mittaan tutkia vaihtoehtoja tarkemmin, ja keväällä täytyy sitten hankinnat tehdä.
Itsellä on kokemusta Philipsin 7W:n zadora alasvaloista. Näistä lähtee erittäin suuri määrä valoa ja valon sävy on myös hyvä. Korvaa esim. 50W halogen spotin näin äkkiä silmämääräisesti katsoen. Samoja led lamppuja saa myös erikseen 7W tehoisena ja mikään ei estä käyttämästä niitä esim. GU10 kantaisissa ulkovaloissa.
Tahtoo siis sanoa että ei tarvi ostaa (kalliita) Ledinoja, vaan voi ostaa ihan normaalin ulkovalaisin rungon (pari kymppiä) esim. GU10 kannalla ja ruuvata tilalle ledit (muutama kymppi kipale kunnon ledit).
Syttyy heti pakkasessakin, eikä syö sähköä paljon mitään verrattuna halogeeneihin, eikä ole ns. palovaarallinen. Ennenkaikkea nyt pakkasilla osa energiasäästölampuista syttyy toooodella hitaasti kylmän takia.
Kiitokset vinkistä, hyvä idea. Tuolla kokoonpanolla saa valaisinrunkoihinkin paljon lisää valinnanvaraa ja vaihtoehtoja