Hei
Mitenkähän osaisin arvioida meidän budjettiin sen, minkä verran "joku" olisi valmis maksamaan puista, joita tulevan talon ja pihan päällä toistaiseksi on?
Eli miten arvioidaan jonkun alueen puun kuutiomäärä?
Olisit jo saanut vastauksen, kun olisit kirjoittanut "puun kuutiomäärä" googleen…
Metsänmittaus ja arviointi Tuolta löytyy talukkot
Ja tuolta ohjetta mittaamiseen.
Opettajille - Suomen Metsäyhdistys ry
Voi olla myös, ettet saa sinnepäinkään rahaa puistasi, mitä olet arvioinut. Riippuu aika monesta tekijästä.
No joo.
Päivällä hätäiseen kertasin vanhasta metsätalousoppikirjastani, enkä viitsinyt vastata tähän, kun ei aika olisi riittänyt selvittää asiaa ymmärrettävästi. Mutta tuon ElMacon laittaman linkin takaa aukeava on kirjoitettu ajan kanssa ja silti täysin sekavaa.
Relaskoopilla tosiaan voidaan arvioida varttuneen metsän pohjapinta-ala laskemalla metrin varrella 20mm hahloon mahtumattomat puut. Kenttämalli on 65 sentin eli noin kädenmittaisen ketjun päässä ja muistaakseni sitten samassa suhteessa 13mm hahlolla. Molemmat löytyisi kaapista, kun muistaisi mistä niistä…
Tuolla huipputeknisellä laitteella sitten kierretään se ympyrä ja lasketaan hahlon täyttävät puut, tasoihin näkyvistä joka toinen. Runkojen lukumäärä on yhtä kuin pohjapinta-ala neliömetreissä per hehtaari. Mistähän tuon linki neliösentit tuli.
Sitten pitäisi mitata puuston keskipituus. Helpompi on kuitenkin arvioida eli mitata valtapuiden pituus ja vähentää siitä 2-3m. Pituuden mittaus on taas oma lajinsa, kun puu on pystyssä, vaikka sekin on pelkkää geometriaa. Vaatii kyllä tarkkuutta ja hoksnokkaa. Työkaluksi riittää suora keppi tai oksa.
Vähän hölmöä kirjoitella näitä, kun tietää ettei voi kattavaa koulutusta kuitenkaan antaa. mutta nämä perusteet osaava pystyy taulukoimaan sen puumäärän riittävällä tarkkuudella. Tässä on kuitenkin ratkaisevinta se kasvupaikka. Jos tonttisi on umpimetsässä, mihin kukaan ei ole nauloja lyönyt, niin puu on kauppatavaraa. Jos ollaan etelänpuoleisessa pellonreunassa, on puu väärää ja oksaista. Jos ollaan vanhalla kylänmäellä, kukaan sahuri ei noita osta. Määrä on sitä luokkaa, josta itse olen tehnyt omanlaisiani kauppoja, mutta sekin on niin tapauskohtaista, että turhaa tuoda esiin.
Soitto paikalliselle (lähi) metsänhoitoyhdistykselle, puunnostajalle (puunjalostusyhtiöt) tms. antaa riittävän “suunnan” metsäsi rahallisesta arvosta. Lopullinen hinta selviää kun pöllit on nurin ja mitattu.
Niin ja onko nyt kyseessä 800 neliötä vai 2 hehtaaria…?
Voi olla että metsänhoitoyhdistyksen kaveri nauraa tolle ensimmäiselle…
Nauraa tai ei, mutta hinta-arvioijaa “tivattiin”. Yksi vaihtoehto on sitten pistää pilkkeeksi itselle tulevia takan ja saunan lämmyksiä varten ja jos tämöisiä tavia vielä jatkossa niin siinäkin kilahtaa eräskin euro / lämmityskerta omaan pusiin.
Melkein jättäisin noi puut huomioimatta, jos ei alue ole oikeasti iso. Budjetti paukkuu yli kuitenkin niin ompahan vähän ylimääräistä.