Meillä on avoparveke jossa taas kerran huomasin, että kaiteista on maalit alkaneet lohkeilla ja irtoilla. Kaiteet on maalattu valkoisella Tikkurilan Ultralla. kevät taas kohta koittaa ja pitäisi tehdä huoltotöitä. Onko kellään tiedossa hyvää maalia joka pysyisi kaiteissa tai aidoissa yleensäkin? Vai onko tämä jokavuotinen maalausurakka? Vaihtoehto olisi kai tehdä kaiteet kyllästetystä puusta, mutta sitten kaiteita ei voisi maalata ollenkaan ja ne olisivat ruman näköiset.
kyllä kyllästetyn puun voi yhtä hyvin maalata, kunhan vaan antaa sen kuivua ensin.
keväällä paikalleen laitettu kyllästetty on hyvin maalattavissa myöhemmin kesällä.
Ja voihan sen kyllästetyn sävyttää esim kirsikan väriseksi puunsuojalla. Se sopii ihan nätisti, vaikka kaiteen alla olisi valkoiset pystylaudat.
Kaiteen (tai minkä tahansa ympäri maalattavan esineen) maalaus on haastava laji. Koska kaide yleensä maalataan joka puolelta, ei siellä ole yhtään kohtaa josta kosteus pääsisi pois. Tällöin olisi äärimmäisen tärkeää, että maalattava puupinta olisi TÄYSIN kuiva. Vaihtoehtoisesti suosittelen vanhan maalin poistoa ja päälle Tikkurilan Vinhaa. Todennäköisesti ainoa peittevä (tai ainakin yksi harvoista) maali joka tuossa voisi pysyä. Päästää nimittäin kosteutta lävitse (sisältä poispäin).
Kyllästetynkin puun voi toki maalata, kuten R-Jaska edellä mainitsi.
Käytä öljypohjaista maalia.
Minkähän takia maalin pitäisi olla öljypohjainen? Öljypohjainen maali muutaman vuoden ajan tiiviimpi kuin vesiohenteinen. Eli hengittävyys ei kyllä parane.
Itse en ole maaliasiantuntija, mutta tämä on kokemusperäistä tietoa. Lateksi hilseilee. Öljymaalilla ei ole tätä ominaisuutta.