Taas kysymyksiä sarjassamme: ''Nainen kysyy.''
Eli melko pian aloitellaan pohjien kaivuu, niin semmonen tuli tuossa mielen päälle, että laitetaanko siinä samassa syssyssä sitten se jätevesijärjestelmä (rakennetaan haja- asutusalueelle)? Kun me teemme tänä vuonna perustukset ja ensi keväänä jatketaan runkotöillä.
Tämä nyt ei tänne vältisti kuulu, mutta kaivetaanko se maalämpökin nytten syksyllä?
Minun logiikalla kaikki tulis nyt samalla kertaa, mutta miten se oikeesti menee?
Olet oikeassa, kaikki samalla kertaa. Ensin suunnitellaan kaikki valmiiksi ja sitten toteutetaan suunnitelmat. Turha samoja paikkoja on montaa kertaa möyriä. Se se vasta maksaa!
Korostaisin tota sanaa suunnittelu…
Joo meille tulee kaikki suunnitelmat.
Riippuu ihan tontista. Mikäli suodatuskentän tekee, niin sen ylitse ei sitten ajella enää raskailla kulkuneuvoilla.. Putsarit yms voivat myös olla muun rakentamisen tiellä.
Mutta jos jätevesijärjestelmä tulee reilusti erilleen talosta, niin voihan sen pohjien yhteydessä kaivaa. Sitten ei välttämättä tarvitse konetta enää muuta kuin pihojen tekoon seuraavana vuonna. Itse kaivoin kentän vasta rungon ollessa pystyssä.
Kun sää Maklar tiedät kaiken, niin meneekö suurinpiirtein näin: Kun saadaa suunnittelijalta lopulliset kuvat/piirrustukset meidän talosta, soittelen kaikki lvi ja sähköfirmat lävitte ja pyydän tarjoukset suunnitelmista(kö?), sitten valitsen lvis suunnittelijan ja sitten kun olen saanut lvis suunnitelmat, niin pyydän tarjoukset lvis urakasta?
Kuuluhan kaikki vesi- ja sähköliittymät kunnalle? Miten se käytännössä menee/tapahtuu?
Korpulle hiukan selvennykseksi. Ensiksi tehdään arkkitehtikuvat missä talo on piirretty. Sitten näiden pohjalle tehdään sähkö-suunnitelma + Lvi -suunnitelma(sisältää myös kaukolämmön).
Näiden pohjalta voit tehdä tarjouskyselyn. Toinen vaihtoehto on että teet tarjouskyselyn LVI ja sähköurakoitsijolle sisällyttäen työt + suunnitelmat. Menikö vaikeaksi.
Vesi liittymä kuuluu kunnalle mutta siis vain liittymä(oman putken liittäminen kunnan vesijohtoon), itse joudut hoitamaan kaivuutyöt + muut työt, myös eristäminen.
Joo eli ne arkkitehdin kuvat on työnalla. Pelkkiä suunnitelmiako ei voi kilpailuttaa?
Meneekö se käytännössä niin, että kun saan talon lopulliset piirrustukset käteen, vien siitä kopion meidän kylän jokaiseen lvi ja sähköfirmaan ja pyydän tarjoukset suunnittelusta ja työstä? Sisältääkö urakka tarvikkeet?
Kannataako meidän mitään urakkaa sähkölle ottaa, kun suunnitelmissa oli ite vetää ne johdot ja tehdä läpiviennit?
Mun ukko kyllä on vähän paremmin perillä tosta itse rakentamisesta, mutta tää kaikki muu on ihan sekavaa.
Minä kuitenkin hoitelen näitä juoksevia paperiasioita, niin kyllähän minun pitää asiaan myös perehtyä.
"Kun sää Maklar tiedät kaiken"
En ole Maklar, enkä tiedä kaikkea.
Ilmeisesti tontillesi tulee kunnallistekniikka. Siinä tapauksessa kannattaa tosiaan samointein hoitaa putken kaivuu ja asennus.
Vastaavamestari osaa neuvoa sinua näissä perusasioissa.
Kun sinulla on ne talon piirrustukset, niin niiden mukaan perustus, lvi ja sähkösuunnittelia piirtää suunnitelmat. Voit kysellä eri firmoista hintaa suunnitelmille tai jopa pyytää tarjousta suunnitelmista ja urakasta. Moni teettää suunnitelmat ja niiden avulla sitten kilpailuttaa urakoitsijat. Silloin on helpompi tehdä hintavertailua, kun kaikki tarjoavat samaa urakkaa.
Eikä suinkaan tarvitse sitä urakkaa pyytää. Jos ammattitaitoa löytyy lain sallimissa määrin, niin töitä voi suorittaa vaikka itse, tai teettää tuntityönä joka on useimmiten halvin vaihtoehto.
"Kuuluhan kaikki vesi- ja sähköliittymät kunnalle? Miten se käytännössä menee/tapahtuu?"
Ei.
Kunnallistekniikan piirissä olevalla alueella kunta tekee vesijohtosulun ja viemärihaaran tontin reunaasi. Kaivuut siitä eteenpäin hoitaa asiakas. Liittymäsopimuksessa liittämisestä tarkemmin.
Kunnallistekniikan ulkopuolella hoidat kaiken itse lvi-suunnitelmien mukaan.
Sähkö/puhelinliittymä on kunnan tonteilla kaivettu tontin reunaan yleensä kiepille tikun nokkaan josta sen hoidat eteenpäin itse Tästäkin tarkemmin liittymäsopimuksessa.
Hajaasutusalueella voi joutua tilaamaan koko kaapelit ja kytkennät tontille sähkö ja puhelinyhtiöiltä.
Tota noin. Jos teidän kylällä on n kpl LVI-urakoitsijoita ja yhtä paljon sähköserkkuja, saat menetelmälläsi n kappaletta erilaisia suunnitelmia eri tasoisin varustuksin. Vertaile niitä sitten!
Parempi on, kun teetät kummatkin suunnitelmat niiden arkkitehtikuvien pohjalta ja kerrot, minkälaisen varustetason haluat. Eli esim. millaiset saniteettikalusteet, mitkä valaistusvaatimukset jne. Voit sisällyttää tarjouspyyntöasiakirjojen teon suunnitteluun, mikä on mielestäni tapauksessasi suositeltavaa. Suunnittelijat voit tietenkin kilpailuttaa pelkkien arkkitehtikuvien perusteella. Sinun kannatta opastaa suunnittelijoitasi kaikenlaisista toivomuksistasi ja vaatimuksistasi (tai ukkosi vaatimuksista), jotta lopputulos on valmiina mieltymystesi mukainen.
Ja kas, nyt Sinulla on hyvät piirustukset ja asiapaperit esittää urakoitsijoille ja saamasi tarjoukset ovat vertailukelpoisia keskenään.
Sori Makkara, pieni lukihäiriön poikanen iski.
Nyt tulee tosi nolo kysymys, mutta mitä se kunnallistekniikka niinkun meinaa? Talo tulee 18km kaupungin keskustasta, haja- asutusalueelle. Tämmönen pieni sivukylä mihin rakennetaan. Talo tulee kahden talon väliin, ettei mihinkään korpimetsään.
Onko noissa suunnitelmissa miten hirveästi hinta- eroja? Meinaan vaan, että meneekö liian vaikeaksi, jos 3- 4 eri firmalta pyytä tarjouksen suunnitelmasta ja sitten vielä tarjoukset itse työstä ja tarvikkeista?
Ymmärsinkö nyt markston tekstistä, että suunnitelmaa ei kilpailutettas, se vaan joltakin hyvämaineiselta firmalta tilataan ja sitten vasta työ+tarvikkeet kilpailutetaan?
Sitten tosta lvi: stä, jos se otetaan urakkana, niin mitenkäs sitten, kun halutaan itse vetää ne ilmastointi putket? Voiko tämmösen eriyttää urakasta?
Se kunnallistekniikka tarkoittaa, että alueella on vesi- ja viemäriverkosto, johon voitte liittyä. Jos ei, sitten pitää tehdä kaivo ja vaaditut jätevesijärjestelmät kokonaan itse. (Tai parhaassa tapauksessa liittyä naapurin systeemiin jos se sietää)
Enpä usko, että suht. vakiotalossa suuria suunnitteluhinnan eroja on. Hyvämaineinen suunnittelija on aina arvossaan ja totta kai voit suunnitteluhintaa kysyä useammalta. Se on helppoa esittämällä arkkitehtikuvat haluamillesi tahoille, mutta teetä vain yhdet suunnitelmat kustakin järjestelmästä (LVI ja S) ja samojen suunnitelmien perusteella sitten urakkakyselyjä niin monelta kuin haluat. Sinun tarvitsee silloin olla yhteydessä vain yhteen kunkin alan suunnittelijaan selittäessäsi, minkälaista kalustetasoa yms. huusholliisi haluat. Hyvä suunnittelija osaa kyllä kysellä mieltymyksiäsi ja ehdotella omia näkemyksiään hintoihin vaikuttavista valinnoista jne.
Ilmanvaihtokanavistot voi erottaa omaksi työksi, vaikka koneiden hankinnat tekisikin urakoitsijan kautta. Jos ette minkään vesilaitoksen alueeseen kuulu, voi putkityötkin tehdä itse, jos taitoa ja työkaluja on.
Okei. Nyt blondiki tajus!