Muovimaton asennus hinta ja asennuskäytännöt nykypäivänä

 

Minulle tehtiin taloyhtiön toimesta kylppäri-remontti koska oli kosteutta, johtuen aikoinaan muovimatosta jonka "nosto" ei yltänyt seinäkaakeleiden alle.

Halusin mieluummin laatta-lattian uuden muovimaton tilalle ja sellainen pistettiin. Sauna+kylppäri noin 9 m2, vain pesuhuoneen puolella on viemäri.

Nyt tuli iso lasku minun osuudestani, sisältäen laattojen asennuksesta + lattialaatat, koska isännöitsijän mukaan lasku kuuluisi minulle. Tästä pitäisi kuitenkin vähentää mielestäni kustannukset jotka olisivat tulleet, jos olisi laitettu muovimatto (jonka taloyhtiö olisi maksanut).

Nyt siis tarvitsisi tietää paljonko olisi ollut kustannus jos olisikin asennettu muovimatto tälle 9 m2:lle (asennuksineen keskihintaisine muovimattoineen). Käsittääkseni muovimattoa jo itsessään kuluisikin nykymääräysten mukaan noin tuplaten lattia-neliöihin nähden. Ihan "noin" kustannus tai hintahaarukka.

Vielä toinenkin kysymys; eroaako 80-luvun muovimaton asennus mitenkään nyt 2015 muovimaton asennuksesta, alle tehtävien eristysten mukaan tms., vai asennetaanko se nykyisinkin niin että toimii sekä eristeenä että pinnoitteena aina?

 

Taloyhtiö on siis menetellyt aivan oikein. Vedeneriste ja muovimatto ovat suurin piirtein samanhintaiset. Tarkkaa hintaa ei kukaan näille osaa sanoa. Mutta vedeneriste vaatii 2-3 sivelykertaa, välillä on annettava kuivaa, mistä tulee matkakuluja jne.

Muovimatto on sinällään jo vedeneriste, joten sen alle ei saa tehdä vedeneristettä eikä ole koskaan tehty, vaan vain liimataan kiinni.