Täällä Turussa voin puhelinsoitolla varata itselleni monimutkaista yliopisto-osaamista vaativan erikoislääkärin tutkimuksen heti samaksi päiväksi. Mutta annas olla kun tarvitaan perusammatin harjoittajaa, muuraria. Hommana muutaman tiilikerroksen uudelleen muuraus savupiipun nokkaan, nuohoojan toivomuksesta. Soitan läpi kolme muuraria joista on ennestään hyviä kokemuksia. Kysyn aluksi onko kiireitä, no eipä pahemmin. Vaan kun kerron mitä tarvisi tehdä, "eiköhän se ensi kevääseen mene", "nyt ei kerkee" ja "on tässä sovittuna erilaisia projekteja". Kyselytunti jatkuu keltaisten sivujen eli nykyään paremminkin netissä markkinoivien muurarien soittamisella läpi. Sama peli, monet kysyy jaton jyrkkyyttä (normaali intamamiestalo) ja kiinnostus loppui siihen. Muuraria ei lopultakaan löytynyt, 16 eri henkilöä ja alan yritystä käytynä läpi.
Eihän nämä hommat muurarien puutteessa tekemättä jää, lusikka pysyy omassakin kädessä. Periaatteena vain on tilata tietyt työsuoritteet ulkopuoliselta, mikäli niitä ylipäänsä olisi tarjolla. Nosturifirmalla on parhaillaan henkilönostinten maksuton koekäyttökampanja joten tällä kertaa työ hoituu omin käsin muutaman tiilen ja parin laastisäkin hinnalla. Mutta noin yleisesti ottaen, markkinoilla on aivan liian vähän aktiivisia muurareita / muurausyrityksiä, sellaisia jotka ei valikoi töitään urakan keston tai katon kaltevuuden tms. kohteen ominaispiirteen perusteella. Olisin ilman muuta maksanut työstä täyden hinnan veroineen jos sille olisi löytynyt tekijä. Kas ettei kukaan ole vielä perustanut tänne online-muuraripalvelua josta voi varata baltialaiset taiturit hoitamaan jokaisen pikkuhomman. Taidan perustaa itse, sen verran laaja kysyntä ja kate toiminnalle on ennakoitavissa. Samalla hoituu räystäslautojen maalaukset ja rännien korjaukset ym. Pienet mutta tärkeät suoritteet, joihin Suomen miljoonalla ikääntyvällä omakotiasukkaalla ei ole omatoimisia mahdollisuuksia.
Eihän noihin muuraushommiin muuraria tarvita. Jokainen pystyy vaikka uunin muuraamaan, kun tekee vain tiilikeskuksen ohjeen mukaan tiilikerroksen kerrallaan. Näin tehden näkee omien kättensä työnkin jäljen sitten.
Ja tuo piipun muuraus se vasta helppoa on! Kun purkaa pahat pois, niin on malli pohjalla valmiina…! Ihan niinkun se entisen äijän kattotuolin teko…! Sitten vaan vuoronperrään laastia ja tiiltä, niin siitä rupesi tulemaan! Tärkeintä on että aloitetaan laastilla että päästään alkuperäisiin kestävyyslukemiin! Muurausteknikkoa ei tartte; insinööreistä puhumattakaan…!
Harva sitä hinnasta urputtamista viitsii pidemmän päälle kuunnella. Roijjaat kamppeesi joka päivä eri paikkaan, värkkäät jos jonkinmoista tellinkiä missä ne katolla pysyy, kohlit jostakin tarveaineet ja vaihdat sitten muutaman kiven.
Laskussa saisi sitten näkyä vain ne pari kolme tuntia, joiden aikana on pinottu laastia ja kiviä vuoron perään. Siinä se sitten on taas päivä tärviöllä.
>Pienet mutta tärkeät suoritteet, joihin Suomen miljoonalla ikääntyvällä omakotiasukkaalla ei ole omatoimisia mahdollisuuksia.<