Kauan eläköön ko. puhdistamot. Tuovat raikkaita värejäkin katuvaan.
Kiitos Monta. Sinulla on taiteellista silmää. Valitettavasti puhdistamo käyttää ainoastaan keltaista ja ruskeaa väriä luodessaan jäästä tehtyä ympäristötaidetta tielle. Jos suolistoperäiset bakteerit pystyttäisi vielä värjäämään niin ympäristötaideteos olisi täydellinen.
Arvoisa konsultti! Erittäin suuret kiitokset kiittämisestä. Ei nyt kaikki ole sitten minullakaan huonoa. Toisaalta ole hyvin kateellinen Sinulle. Luonteellehan ei voi mitään. Sehän on selvää. Sinä sentään talvisin saat katsella tuota ruskan kauneutta, että Sinun ei ainakaan talvella tarvitse lähteä tuonne Pohjan Akan perukoille ihailemaan syksyistä ihanan keltaisen ja ruskean värikylläisyyden kaunista sekoitusta.
Mitä niihin mikrobitteihin ja bakteristikkoihin tuolta selänjatkeelta tulee, niin käsittääkseni ne on kapseloituna kiteinä heijastaen erilaisia vivahteita antaen lisää väriyhdisteitä eri kulmista kirkkaan auringon valon osuessa niihin kiteisiin.
Toista se on meikäläisellä, kun on joutunut ensin yli 30 vuoden ajan keräämään niitä mikrobittejä ja muita bakteristikkoja umpisäiliöön, josta sitten ne on tankkiautolla imetty pois ja näin ollen ei ole päässyt nauttimaan sitä loistokkuutta.
Tuosta kaikesta Sinun on kiittäminen noita nerokkaita insinöörejä, jotka ovat kehittäneet iloksesi tuon hyvin edullisen keräilykäsittelysysteemin. Tuntien luonteesi, niin varmaan osaat kiittää ja olla iloinen näystäsi siinä lähelläsi. Varmaan muistat olla kiitollinen sille naapurillesikin, kun on ymmärtänyt ottaa tuollaisen ennen kaikkea loistavan systeemin käyttöönsä.
Samoin kiität myös niitä byrokraatteja, jotka kaikessa viisaudessaan antavat luvan tuollaiselle aivan hämmästyttävän erinomaiselle systeemille, vaikka maalaisjärki ei aina ymmärrä sitä, mutta se maalaisjärkihän ei aina ole ajan tasalla, sillä se joskus tulee vasta siellä perässä, kun siihen pään pudisteluun ensin menee aikaa. Joskus pää menee sekaisin, kun pitää pudistella niin kovin. Eikö vain?
Kun on tyhmä, niin on tyhmä. Ei sitten mitään järjen hiventäkään noihin insinööreihin verrattuna. Sillekään ei voi mitään, kun pani osasyyllisenä alkuun tuon kunnallisen viemärin asuinympäristössä, niin nyt joutuu ne mikrobitit ja muut selän jatkkeelta tulevat bakteristot suoraan vetämään sinne jonnekin. Harmittaahan tuo, mutta eipä sille mahda enää mitään. Kenenkähän ilona ne sitten siellä jossakin ovat. Kateellisena toivon, että eivät ole.
Valitettavasti noitten asuin ympäristöni systeemien vuoksi olen joutunut aina talvisinkin tyytymään vain tuohon neutraalin valkoiseen ympäristöön, kun luoja on taas muistanut antaa edes sitä. Paistaahan se päivä joskus risukasaankin ja kirkkaana silmiäkin häikäisevänä. Niinhän se on.
PS! Keväällä minä olen sitten Sinusta kaukana, joten palataan taas keskinäisten kiittämisten merkeissä asiaan ensi talvena.