Ns."Parkkisakko"

Tämä ei oikeastaan kuulu näille palstoille, mutta inhoan ylikaiken rahastusta varsinkin ”vilpillisin” keinoin eli  kusetusta.

Yksityisen parkkirahastusfirman antamaa ”sakkoa” ei tarvitse maksaa, jos ei taho, mutta tällöin sen eliminoiminen on lähdettävä heti aivan alusta, siis aivan alusta saakka oikeille ”jenkoille”.  Annan nyt pari neuvoa-antavaa:

1)     älkää ainakaan kiistäkö saamaanne ”parkkisakkoa”,

2)     älkää ainakaan antako asian hoitoa lakihenkilön hoitoon ts. kärpäsestä ei kannata tehdä härkästä, jolloin siitä tulee raskas kuorma kantaa, vaan on toimittava hyvin matalalla profiililla. Hiljaa hyvä tulee ajatellen aivan kaunis.

Tällaisen ”laittoman” maksun saajan on oltava vähintään ”paksunahkainen”siten, että ei hätkähdä vähästä ja kaiken lisäksi tietää miten asioita hoidetaan, kuten rakentamisessakin ts. näillä ”sakoilla” ja rakentamisella on samanlainen periaate, että tietää mitä ja miten tekee. Siinä yhteistä, että tämäkin sopii näille palstoille.

Nämä ”parkkeerauskusettajat” tietävät olevansa heikoilla, mutta ”luulijaa” ne käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen.

Sitten vielä näille moraalinvartijoille: ”Silmä silmästä ja hammas hampaasta” ts. jos Sinua kusetetaan, niin Sinä saat torjua sen kusetuksen yrityksen täysin laillisin keinoin tai ainakin melkein.

Tietenkään en takuuta anna! Kaikilla on tyylinsä.


Montan ohjeistus jäi vähän kesken. Nyt me ei olla kiistetty “parkkisakkoa” eikä kutsuttu lakihenkilöä kehiin. Mitäs me nyt sitten tehdään?

Tuossapa olivat ne ”ohjeet”, joilla pääsee alkuun tai sitten jollakin toisella tyylillä. Noillakin ohjeilla pääsee jokainen alkuun, kun ajattelee miten lakien ja asetusten mukaan on meneteltävä, jotta tekee nuo ”parkkirahastajat” hampaattomiksi. Ratkaisu on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen ja ennenkaikkea siis hyvin yksinkertainen ja vähäeleinen eikä vaadi ”sakotetulta” muuta kuin sen verran paksunahkaisuutta ja ettei hätkähdä vähästä.

Kannattaa siis ajatella miten se on mentävä (huom!) heti senjälkeen, kun on sen lapun sinne auton tuulilasiin saanut. Valitettavasti en voi/halua kertoa omaa menetelmääni julkisesti, koska silloin nämä rahastajat voivat keksiä ratkaisun, jolla ne saavat menettämiensä hampaittensa ”tekarinsa” kuntoon.

Tällä käyttämälläni menetelmällä (saattapa joku muukin olla keksinyt vastaavan) olen jättänyt maksamatta jo muutaman ”sakon”. Viimeisestä on kulunut noin ”äidin odotusajan” verran ajast’aikaa. Samoin olen sen verran ”rikollinen”, että olen hoitanut muutaman ystävänikin ”sakon” maksuttomaksi juuri siitä syystä, että se ei perustu mihinkään lakiin, vaan inhottavaan ”säikkyjen” häikäilemättömään hyväksikäyttöön.

Myönnän maksaneeni ensimmäisen tuollaisen ”sakon”, mutta seuraavan saadessani ihmettelin ja ajattelin miten täysin perusteeton ”maksumääräys”voidaan laillisesti, siis laillisesti ja vähällä vaivalla eliminoida.  Nyt myöhemmin se on onnistunut aivan täysin100 %. Tuo ratkeaa niin kuin moni muukin asia aivan puhtaasti normaalilla järjen käytöllä ja menettelyllä. Älkää menetelkö niin kuin lakihenkilö menettelee. Jos sen teette, niin silloin se muuttuu hyvin työlääksi ja saattaapa muuttua vielä ei ainoastaan hovissa vaan myös siellä korkeimmassakin, jolloin se merkitsee sitä, että olette turvautunut lakihenkilöön ja lopputulos on sittentäysin ”lottoamista”. Tuonne saakka ei kannata ainakaan oma-aloitteisesti mennä lottoamaan, joten silloin kannattaa maksaa ja olla seuraavalla kerralla "viisaampi".

Korostan vielä sitä mikä pätee arkisemmassakin asiassa elirakentamisessa: ajatelkaa tarkkaan ennen kuin teette mitään. Lakikirjaakaan ei tarvitse avata, vaan jokaisella ajattelevalla on sen verran tervettä lakituntemusta, mutta ei lakihenkilön tuntemusta ja käsitystä. 

Lisättäköön kuitenkin yksi keino, jolla voi ainakin hankaloittaa noitten “sakkorahastajien” toimintaa:

Kun saatte tuulilasiinne tuon laittoman eli vailla laillisuuspohjaa olevan maksumääräyksen, niin ilmoittakaa välittömästi Trafille, että osoitetietonne ovat salaiset, jolloin sen “varsinaisen” eli perinnän maksumääräyksen perille saattaminen on näille “nilkeille” ainakin melkoinen haitta.

Ette myöskään tietenkään ilmianna itseänne vastustamalla maksumääräystä. Tämä keino ei kuitenkaan minun tapauksessani päde, koska olen heidän kirjoissa jo aikaisemmista, joten käytän nimenomaan “omaa” systeemiäni, joka tähän asti on toiminut 100 varmasti. En tietenkään uhittele mitenkään varta vasten hankkimalla ko. maksuja. Niitä tulee, jos on tullakseen. Tässäkin pätee se vanha totuus: “Viisas tai viisaampi väistää”, kun sen pystyy tekemään täysin laillisin keinoin.