Toivoisin kokeneemmilta ajatuksia saunan ongelmamme kanssa.
Muutimme viime syksynä uuteen vasta valmistuneeseen taloon, jossa oli myös uusi Harvian Cilindra sähkökiuas.
Ongelmaksi on tullut, että sähkökiuasta lämmittäessä saunaan ja kylpyhuoneeseen tulee savun / käryn haju joka ikinen kerta. Ei ole vieläkään hälvennyt. Tässä välissä saunaa lämmitetty jo useampi kymmenen kertaa (n. 40), tarkistettu kiuaskivet ja pesty, lopulta myös vaihdettu ja pesty uudet kiuaskivet ja lämmitelty niilläkin useamman kerran.
Totesin lopulta, että jos johtuisi kiukaasta. Saimme Harvialta vähän aikaa sitten uuden samanlaisen kiukaan, joka nyt asennettiin. Ikävä kyllä sama ongelma jatkuu edelleen uudellakin kiukaalla! Eli siis aina kun kiukaan laittaa päälle, sauna ja viereinen kylpyhuone alkaa haista kärylle. On vähän vastaava kuin kiukaan suojarasvat tai vähän semmoinen epämääräinen haju, jonka haistaa heti kylpyhuoneeseen tullessa. Ei mikään älyttömän voimakas kuitenkaan, vastaa ehkä sitä kuin että joku tupakoisi vieressä voimakkuudeltaan. Haju jatkuu niin kauan kun kiuas on päällä, mutta sitten kun tavoitelämpötila on saavutettu, haju tuntuu alkavan hälvenemään pikkuhiljaa.
Olen nyt alkanut epäilemään itseänikin ja kysynyt naapureilta, josko tämä olisi normaalia (heillä samat kiukaat ja saunat). Ei kuulemma muilla vastaavaa ollenkaan, ei ole tullut mitään hajuja parin ekan kerran jälkeen. Lisäksi saunaa on nyt pari sähkömiestä ja rakennuttaja käynyt katsomassa, ja kaikki todenneet että selkeästihän tuo haisee kun laittaa päälle ja sain vaikutelman, että oli heidänkin mielestään selkeästi poikkeava.
Sähkärimme soitti Harvialle, joka ohjeisti, että todennäköisesti haju johtuisi uuden kiukaan suojarasvoista, ja uutta kiuasta täytyisi 90-100 asteeseen lämmittää useita kertoja (jopa yli kymmenen), ennenkö suojarasvat on kaikki hävinneet. Onko tosiaan näin? Nyt ollaan tämän uuden kiukaan kanssa lämmitetty 8 kertaa ja viimeiset 4 aina tuonne 90-100 asteeseen, ei vielä ole todettu mitään eroa.
Lähinnä mietin, että 1) onko sitten todella näin, että näissä Harvian kiukaissa joissakin se käry vain sitten vaatii >10 lämmityskertaa todella kuumaksi, ennenkö suojarasva katoaa? (Ja vaikka naapureilla ei ollut vastaavaa samoilla kiukailla). 2) onko tämä käryn haju sittenkin normaalia, en vain ole missään aiemmassa saunassa koskaan huomannut? 3) voiko tuo haju tulla muualta kuin kiukaasta? Tulee siis aina muutamassa minuutissa, kun sauna laitetaan päälle jo ennenkö sauna on lämmin. Mietin lähinnä, voiko kiukaan kaapelit tai sähkökytkökset jotenkin tämmöistä aiheuttaa (näitä ei ole vaihdettu)? En usko että muu rakenne saunassa voisi olla syynä, koska haju tulee selkeästi ennen kuin sauna ehtii kunnolla lämmetä. 4) Vai voisiko olla oikeasti, että kaksi kiuasta on molemmat viallisia?
Itse en ole mikään saunan asiantuntija ja aika ummikkona muuttanut ensimmäiseen omaan talooni, enkä tiedä miten tämän kanssa kannattaisi nyt jatkaa. Mutta alan olemaan vähän epätoivoinen, kun sauna olisi meille tosi tärkeä juttu, ja nyt se ei vieläkään toimi kunnolla.
Jos kellään olisi neuvoja, olisin kiitollinen! :)
Teittekö ensimmäisen lämmityksen kivet kiukaassa, jos teitte, on huokoiset kivet imeneet suojarasvat sisäänsä, eikä ne pesemällä pois lähde! Kyllä yksi riittävän pitkä lämmityskerta polttaa suojarasvat pois. Riittävän pitkä = niin kauan kuin käryä nousee!
Ja nyt huomasimme jotain vähän huolestuttavaa, kun olemme kolme päivää lämmittäneet kiuasta sinne 90 asteeseen parin tunnin ajan joka päivä. Olen pitänyt yläkerran ikkunoita auki sen ajan tuulettaakseni, mutta joka kerta lämmityksen loppua kohden ulkoilmassa onkin ollut savun hajua, joka tullut sisään ja olen laittanut ikkunat kiinni.
Tänään sitten tajusin, että savun haju on vain meidän talon ympärillä (haisee kuin olisi poltettu takkaa, meillä ei ole takkaa). Ja siis ikinä ei ennen saunan lämmitystä ulkoilmassa ole haissut millekään eikä naapurit ole polttaneet takkaa, saunan lämmityksen myötä sitten ihan meidän talon ympäristössä se savun haju (lähinnä haisee just meidän talon lähellä). Eli veikkaisin, että sähkösaunan lämmitys aiheuttanut sen hajun! Vähän pelottaa, onko tässä joku paloriski. Ja voiko haju tulla jostakin väärin tehdyistä sähkötöistä tai vastaavista? En tiedä uskaltaako tuota nyt edes lämmittää, pitää varmaan nyt rakennuttajaan ottaa yhteys.
Onko tuo kiuas keskellä lauteita, eli onko suojaetäisyydet kunnossa? Missä lämmityksen vaiheessa haju alkaa ilmetä?
Tarkistin suojaetäisyydet, ja ne oli ihan kunnossa ja yli 2-kertaisesti minimin (10cm) joka suuntaan.
Eihän tuossa minuutissa ehdi lämmetä mikään muu kuin vastus! Aika mystiseltä tuntuu! Tällainen hölmö ajatus, että eihän kiukaassa ollut mitään suojamuoveja missään? Joskus rosteria suojataan muovilla, mikä on vaikea irrottaa!
Yritäpä nuuskia jollakin (sähkö)putken pätkällä mistä vimakkainta hajua pukkaa, mutta varoen tietenkin.Älä polta nokkaasi. Ylöspäinhän se tulee, mutta lähtien lattiarajasta.
Olisiko tapahtunut sellainen virhe, että teillä on liian tehokas kiuas johdotuksiin nähden? Se pienempi Harvia johdotetaan puolentoista neliön johtimilla, kun taas isompi kiuas kahden ja puolen neliön johtimilla! Se selittäisi myös tuon nopean hajun esiintymisen! Onneksi sähkäri on tulossa katsomaan. Tarkastaa varmaan liitäntäkaapelin ja seinän sisäiset johdotukset!
Tuohan selviää helposti nuuskimalla kiukaan seinässä (sisässä) olevan kytkentäkaapelin molemmista päistä. Toivottavasti putkitettu. Aina kannattaa käyttää kiukaassa 5x2,5 mm2-kaapelia ja vieläpä kuumuutta kestävää ja kytkentärasiana on silumiininen eikä muovinen.
Kysy sähkäriltä että voisiko hän testata kiuasta jossain muussa tilassa. Yksi tapa on kokeilla eri merkkistä kiuasta tai jo käytössä ollutta haisematotanta kiuasta. Nuo siis sen jälkeen kun sähkökaapelointi on tarkastettu oikeaksi.
Kun tämä hajun lähde selviää, laita tieto myös tänne!