Ongelmia Parla Floor tammilautaparketin kanssa?

Onko muilla ollut ogelmia ko. parketin kanssa. Minulla ainakin saumat käyristyneet koholle (laudan keskiosa alempana) ja jatkot näkyvät selvästi, Samoin peilaa koko lauta ikäänkuin epätasaiselta. ?

Parketti on vuoden vanha ja ammatiasennusliike on sen asentanut

Tänä talvena on esiintynyt jonkin verran vastaavanlaista ilmiötä useissa parkettilattioissa, kautta linjan. (lauta sekä massiivi)



V. 06-07 talvena vastaavaa ilmeni vieläkin suuremmissa määrin. (omia kokemuksiani, joihin törmäsin).



Johtuu melkein poikseutta sisäilman kosteusvaihteluista.



Kysäseppä asennusliikkeen edustajaa käymään paikan päällä.

Näkemättä tilannetta, on paha vastata asiaan tyhjentävästi.

Onko sisäilman suhteellinen kosteus ollut koko talven välillä 40-60 %, silloin voi olla vikaa materiaalissa, jos ilman suhteellinen kosteus on ollut esim. 15-25 %, on syytä mennä peilin eteen ja kysyä, miksi pilasit parketin, mikset lukenut parketinhoito-ohjetta tarkasti.

Olen Mestarin kanssa eri mieltä enkä kehoittaisi menemään peilin eteen. Kyllä Suomessa myytävien parkettien kuuluu kestää kuivaa talvi-ilmaa ja kyllä ne kestävätkin, tosin ilmeisesti eivät kaikkien valmistajien tuotteet. Valmistajat turvaavat oman selustansa määrittelemällä olosuhteet tuoteelle turvallisiksi mutta muuten lähes mahdottomiksi pitää yllä vuoden ympäri.

Meillä on ulkomainen tammiparketti kaikissa muissa lattioissa paitsi laatoitetuissa ja se on talven jäljiltä täysin virheetön. Laudan paksuus on 15 mm ja pinnan paksuus 4 mm. Minkäänlaista ilman kostutusta ei käytetty ja huoneilma oli pakkasilla sen mukainen eli pirun kuiva.

Näinhän se toimii tuo selustan turvaus, mutta oli olosuhteiden tekeminen kuinka vaikeaa tahansa tehdä hyviksi parketille, on parketin valmistaja tavallaan etulyöntiasemassa kun on ilmoittanut missä olosuhteissa parketin pitää olla.

Luulisi kotimaisen parkettivalmistajan tietävän millaisiin olosuhteisiin tuotteitaan tekee. Olisiko tässä tapauksessa yksi syy rakenteessa, kun siirryttiin tähän klikkijuttuun ?

Tämä talo valmistui vuosi sitten, eikä tavallinen pulliainen osaa kyllä olettaakaan, että parketti vääntyisi talven aikana mihinkään. Sama ongelma lähes kaikissa huoneistoissa.

 

Moro !



Meillä on Parla Floorin tammiparketti Tammi Alto ( 110 m2 ) eikä meillä ole ollut ongelmia. Jossain vaiheessa talvea oli ehkä havaittavissa aavistuksen samansuuntaista taipumusta mitä kuvailit, mutta ei todellakaan ongelmaksi asti. Itse kuitasin sen sillä, että luonnon materiaalit elä olosuhteiden mukana ja asia oli niin huomaamaton, että muut kuin minä ei noteerannut edes koko asiaa. Me ollaan nyt asuttu reilu 7kk talossa.

Kyllä parketin taipumisen todella näkee, samoinkuin jatkokohdatkin. Sivusaumojen raot eivät oikeastaan häiritse, mutta kun koko parketti näyttää epätasaiselta. Tehtaan edustaja sanoi, että kesä suoristaa parketin, mutta ei sita talvella kärsi katsella. Ei tällaista parkettia pitäisi päästää markkinoille. Ei kukaan ostaja varmastikkaan osaa kuvitella, että parketti vääntyisi talvella.

<Muutoinkin koko parketin näkö hiukka epämääräinen. Kaveri kun tuli kylään, kysyi heti, että laminaattiakos sulla lattiassa.

Näkyy olevan liki 20 vuotta siitä kun keskustelu Parla-parketista ja sen ominaisuuksista on alkanut. Ja välissä taitaa olla yksi omistajan vaihdoskin. Ihme, että heiltä kukaan ei näiden keskustelujen sisältöä ja ehkä jopa pyrkisi parantamaan tuotteensa ominaisuuksia. Talo, jossa asun on 1,5 kk vanha. Parketin asentaminen ei ollut menny ihan putkeen, oli vasara tai muu työkalu pudonnut keskelle lattiaa. Mutta niihin ominaisuuksiin. Valkolakatun tammiparketin päällipinta on ohuempi kuin mitä kilpailevissa tuotteissa esim. itse rakentaneena olen nähnyt. Päällirakenne on kuin esim. RTV:n kaikkein halvimmissa laminaattilattioissa. Niissä on vain se etu, että pienestäkin osumasta ei tule kolhua tai kuoppaa, kuten tässä näyttää käyvän. Vuodesta 2013 alkaen olen saanut kokemuksia sekä Upofloor valkolakattu tammi -lattiasta, Kährsin itse Ruotsin tehtaillaan tekemästä samasta tuotteesta ja Kährsin tummemmassa tammilattiasta. Missään ei ole ollut näin surkeaa lattiaa. Onko urakoitsija säästänyt hankintakuluissa vai onko parkettiliikkeellä ollut tavaran ja asennuksen sisältävä urakka ja tili onkin siellä? Miten vaan, mutta on surkea tilanne, kun koko lattia joko pitää kauttaaltaan suojata pehmeillä mattoilla tai antaa lattian mennä 1-2 vuoden sisällä siihen kuntoon, kun tuote, joka ei elämää kestä, menee. Jos voit vaikuttaa parketin valintaan, kierrä tämä kaukaa ja ota kunnon kestävä parketti. Sisä RYLin mukaan ymmärtääkseni yhtenäisen päälikerroksen pitäisi olla 2,5 mmilliä, ei suinkaan 0,25!

Hyvä parketti kestää ainakin 20-30v käytöstä riippuen. Uusintahionnalla ja -lakkauksella vielä lisää saman verran jos laittaa/laittattaa hyvän lakan pintaan. Vahat ja “vesivärit” ovat lyhytikäisiä. Onko tosiaan noin huonoa/ohutpintaista parkettia ollut myynnisä joskus ja jopa vieläkin?

Ponteistaan liimattu sauvalautaparketti on ollut uivana lattiassa koolauksen päällä jo noin 4-vuosikymmentä peittäen koko lattian (oh, kt, mh:t) yhtenäisenä levynä. Yksi “reikä” (suihku-WC-tila) on parketissa. Kertaakaa ei ole hiottu ja tuskinpa seuraavan vastaavan kauden aikanakaan. Se jää nähtäväksi, ken näkee.

Ristiin liimattu puurunko on hyvä pintaviilun alla, meillä sama rakenne, tosin suomalainen Paloheimon parketti muistaakseni. Tarketilla oli ainakin 80-luvulla myös lastulevyrunkoista parkettia, hyvä ettet siihen sortunut.

Mitä te valitatte lautaparketista. Ohessa kuvia noin 40 v sitten asennetusta parketista uivana. Parkettia asennettu eka kertaa ja koskaan edes asennusta nähtykään, Edellisissä postauksissa lisää. Parketti yhtenäinen 110 m2, kynnyksiä eli eikynnyksiä 3 kpl. Eka kuva tultaessa pääkäyttökerrokseen ja yleisnäkymää sekä viimeinen astiapesukoneen aiheuttamasta vesivauriosta. Kaukalo asennettu vasta vesivaurion jälkeen.










Rakentaessani ensimmäistä taloani 1980 parketti oli hyvään muovimattoon verrattuna yli kaksinkertainen hinnaltaan ja niinpä se 23-vuotiaalta rakentajalta vaihtui muovimattoon. Tällä hetkellä parketti ja muovimatto ovat saman hintaisia (keskimäärin) ja jopa niin, että se hyvä muovimatto on arvokkaampi kuin nämä huonot parketit. Osasyy parketin “pehmeydelle” on tietysti lakoissa, tuollaiset pelkät värit ilman lakan ominaisuuksia ovat niin syvältä. Mestari myönsi, että vaikka vinyylilankku on saman hintainen, he käyttävät parkettia, koska on niin paljon nopeampi asentaa. Onko se oikein, että tiedetään sutta tulevan, mutta jääpä itselle parempi kate. Vain vuosi sitten edellisen valmistuttua talossa käytettiin Kährsin Ruotsissa tehtyä parkettia jonka kovuus oli ihan eri luokkaa. Olen myös nähnyt pätkän molempia ja päässyt huomioimaan sen eron. Ei auta kuin kestää ja vaihtaa sitten myöhemmin. Ja todeta se perinteinen: Paskan möivät!

“Paskan möivät!”
Joo-o! Se varmaan helpottaa ja kovasti, kun saa panna muiden syyksi paskan ostamisen.

Kyllä se on järki ja raha kulkevat rakentaessa aivan käsikädessä. Sitten rautalankaa, ei harjateräksen jäykkyyttä, vaan sujuvampaa:

Mitä parempaa materiaalia ja tekoa, niin sitä enemmän on järkeä ja tietysti (valitan) kääntäen.
Tässä ei päde kuitenkaan se vanha sääntö:
Jos et tee sitä tänään, niin huomenna sen tekee joku toinen.

Jos et tänä päivänä pysty ostamaan kunnon materiaalia ja työtä, niin jätä se huomiseen.
Tilapäisesti tehty on pysyväksi tehty, kunnes se hetken päästä hajoaa.