Asumme haja-asutusalueella, josta ei kunnalliseen vesijohtoverkostoon pääse liittymään. Niinpä päätimme porauttaa vesikaivon. Kaivonporaus kuitenkin epäonnistui porausputken katkettua noin 25 metrin syvyydessä maaperässä (peruskallioon ei vielä päästy). Metalliputket jäivät maahan ja porari jatkoi matkaansa seuraavalle työmaalle. Tiedämme, että tilaamalla toisen poraajan varmasti porakaivon saisimmekin, mutta maakaivo on alkanut myös houkutella, sillä maaperässä on vettä varsin hyvin. Tuossa epäonnistuneessa porokaivon putkessa vedenpinta nousee noin 3 metriin ja kaikkiaan putkessa on vettä hieman reilut 200 litraa. Pumppasimme putken koemielessä tyhjäksi jonka jälkeen se täyttyi takaisin melko tarkasti yhdessä tunnissa eli tuotto noin 200 litraa tunnissa. Tämä ei aivan riitä kotitalouskäyttöön, joten lisävettä tarvitaan. Nyt suunnittelemmekin, että voisimme hyödyntää tätä olemassa olevaa putkea maakaivon vesivarastona. Kaivattaisimme siis maakaivon viiteen metriin putken ympärille, jonka jälkeen sahaisimme porakaivon metalliputken poikki siten, että maakaivo pääsisi täyttymään vedellä myös pohjasta käsin. Vesipumppu tulisi metalliputken sisään maahan noin 20 metriin. Kuivimpaan aikaan tämä putki tarjoaisi myös pienoisen hätävaran, jos kaivo uhkaa kuivua. Kysyisinkin onko suunnitelmani lainkaan realistinen, sillä maansiirtourakoitsija ei lämpene lainkaan ajatukselleni. Hän haluaisi vielä maakaivon talomme nurkalta noin 40 metrin päähän suohon laskevan rinteen laitaan, jossa pohjavesi olisi lähempänä maan pintaa (oletettavasti).
Ihmeen paljon sitä vettä tulee. Jos laatu on hyvä, niin ajatus saattaa olla oikea.
Eiköhän tuo porakaivo-kaivo systeemi antane riittävästi vettä, eihän sitä 200L tunnissa kuluteta yleensä ympäri vuorokauden.
Sellainen ongelma tulee, että jos tuo vedentulo ei riitä joinain hetkinä, niin silloin maakaivon vesi pääsee porakaivoputkeen. Nämä vedet voivat olla laadultaan aivan erilaisia, eli jos porakaivovesi on hyvää, niin maakaivovesi voi olla joko hyvää tai huonoa. Jos se on huonoa, niin silloin koko sinun käyttövetesi on koko ajan huonolaatuista. Yhtä hyvin voi silti olla niinkinpäin, että porakaivon vesi on täysin kelvotonta, mutta maakaivossa hyvää vettä.
Minkä porakaivon vesi?
Kyllä tuo nykyinen voidaan tulkita porakaivoksi, vaikkei kallioon ylläkän. En minä ainakaaan sitä rengaskaivoksikaan sanoisi.
Joo sovitaan niin. Onhan se poralla maahan tehty "monttu" , jossa kaivonrenkaina putki, putkenhan ne varsinaiset ns. kaivonrenkaatkin muodostavat, siis on porakaivo.
Kirjoitetaan sitten selkokielisesti, Montan itse antaman vihjeen avulla:
Sellainen ongelma tulee, että jos tuo vedentulo ei riitä joinain hetkinä, niin silloin maakaivon vesi pääsee monttuun, jossa kaivonrenkaina putki. Nämä vedet voivat olla laadultaan aivan erilaisia, eli jos montun, jossa kaivonrenkaina putki, vesi on hyvää, niin maakaivovesi voi olla joko hyvää tai huonoa. Jos se on huonoa, niin silloin koko sinun käyttövetesi on koko ajan huonolaatuista. Yhtä hyvin voi silti olla niinkinpäin, että montun, jossa kaivonrenkaina putki, vesi on täysin kelvotonta, mutta maakaivossa hyvää vettä.
Ideatasolla voisi olla ihan toimiva ratkaisu, kun rengaskaivon tekee tiiviisti, että se kaikki vesi tulee alhaalta päin. Itsekkin olen upottanut reikiä täyteenporatun sinkityn 4,5m pitkän vesijohtoputken 7 metriä syvän kaivon pohjaan, jonka jälkeen vettä alkoi tulla noin kuutio 3 minuutissa.. toki hiljenee kun vastapaine lisääntyy kuutioiden myötä. Vesi löysi reittinsä myös putken vierestä tämän seurauksena.
Ymmärrän kyllä urakoitsijaasi, koska sen kaivon kaivaminen on aika tuskallista sen putken ollessa siinä kaivuun tiellä. Ja suon laidassa tosiaan kuulostaa muutenkin todella hyvältä paikalta ja matkahan ei ole paha.. putki kustantaa muutaman kympin tuolle matkalle ja sähköjohto suunnileen saman. Eikä ole autonpesuvedetkään siellä kaivossa sitten.
"poralla maahan tehty "monttu" , jossa kaivonrenkaina putki,"
Eli porakaivo on sitten käänteisesti rengaskaivo, jossa renkaina putki.
Puutalo on kivitalo, jossa kivinä on puuta.
Vai olisikohan parempi puhua asioista oikeilla nimillä..
Tämäkin lienee sitä "Montan" kuuluisaa huumoria.
Ei kai siitä rautaputkesta liukene mitään ruostetta siihen veteen?
Eikös sen sisään tule viellä jokin muoviputki?
Porakaivo:
Monta kysyy: "Minkä porakaivon vesi?"
ja vastaa: "Joo sovitaan niin. Onhan se poralla maahan tehty "monttu" , jossa kaivonrenkaina putki, putkenhan ne varsinaiset ns. kaivonrenkaatkin muodostavat, siis on porakaivo."
Mutta
Nykysuomen sanakirja sanoo lyhyesti: "porakaivo peruskallioon porattu kaivo"
Klikkauksen takana W-kirjaimella alkava "tietokone" sanoo: "Porakaivo tehdään poraamalla peruskallioon......"
Tietosanakirja Facta sanoo: " Porakaivoissa vesi saadaan kallioperän ruhjeista niihin porattuja reikiä pitkin."
Hyvä on! Hyvä on! Monta on taas väärässä!
Niinhän se on, että nuo sanakirjat ja muut tietävät viljelevät sitä kuuluisaa huumoriaan. Huumoriopuksiahan ne ovat, että oikein naurattaa, kun niitä selailee ja lainailee.
vpj hyvä! Tee niin kuin olet ajatellut ja suunnitellut, sillä tietosi ja ajatuksesi on erinomainen. Sellaista tietoutta ei saavuteta istumalla mehumaijassa, joten hae kunnon kaivaja, joka taitaa myös kaivamisen eikä pyrikään helppoon suovesiratkaisuun. Näillä mehumaijassa istuvilla/-neilla on myös taipumus hakea helppoa rahaa kaapimalla pitkiä matkoja pintamaata.
Vaari ainakin tekekisi/teettäisi 25-metrisen kaivon mieluimmin poraamalla kuin kaivamalla.
Rengaskaivojen veden tuottoa on jotkut lisänneet kaivon pohjaan juntatuilla muutaman metrin pituisilla reiitetyillä neljäntuuman ruostumattomilla putkilla.
"Tee niin kuin olet ajatellut ja suunnitellut, sillä tietosi ja ajatuksesi on erinomainen. Sellaista tietoutta ei saavuteta istumalla mehumaijassa, joten hae kunnon kaivaja, joka taitaa myös kaivamisen eikä pyrikään helppoon suovesiratkaisuun. Näillä mehumaijassa istuvilla/-neilla on myös taipumus hakea helppoa rahaa kaapimalla pitkiä matkoja pintamaata."
Tässä taas huuroria, eli väärää tietoa/luuloa, joka ei poikkea totutusta "Montan" jutuista.
On suurikin riski lähteä kaivamaan nykymenetelmillä syvää rengaskaivoa talon kupeeseen. Sen kaivaminen toki siihen onnistuu ja putkenkin kiertäminenkin, mutta kun sattuu olemaan kokemusta ja muutakin näkemystä asiaan kuin työttömällä rakennusmiehellä joka netissä yrittää päteä asioista joista ei kokemusta saati tietoa kun ei muuta tekemistä ole. Noh.. ehkä itsetuntoasi saat hieman kohoamaan, kun laitat tähänkin viestiin muutaman miinuksen. Totuushan kun tuppaa sinua usein satuttamaan.
Se, kaivo oikein tehtynä siellä suonlaidalla tulee huomattavasti halvemmaksi tehdä, kun sen valmiin putken ympärille. Riittää varmasti matalampi kaivo kun siihen talon nurkalle takaamaan hyvän ja laadukkaan veden tuoton. Ja tuollaisen ojan kaivaa hetkessä talolle.
Mutta toinen vaihtoehto on ottaa "Montan" suosittelema kavuu-urakoitsija tekemään se kaivo, niinkuin suunnittelit. Kerro sit myös tänne mitä kustansi ja millainen urakka oli.
Näitä Monta.n viestejä nyt muutaman lukeneena:
Jos nuo loput 2590 on samanlaista paskaa niin säälin niitä, jotka ovat näillä sivuilla 2600 viestiä joutunu lukemaan, saati koittanu alkaa jotain järkevää keskustelua kyseisen kaverin kanssa käymään, tai saamaan kaverilta (Monta) vastauksia hänen väittämiinsä “totuuksiin”…
Parhaita esimerkkejä, oisiko kenties: “Kattokaa googlesta, jos osaatte”
Huh huh
Mä kyllä kallistuisin tekemään sen kaivon sinne kauemmaksi. Tulee selkeämpi ratkaisu. Ja varmaan samalla rahalla.