Terve,
Olen pyytänyt lupaa taloyhtiön hallitukselta ullakkotilan muuttamiseksi asuintilaksi. Muutos vaatii sen, että uuteen tilaan tulee tehdä rakennusmääräysten mukaisesti ikkuna, joka on vähintään 10% lattiapinta-alasta ja joka samalla toimii hätäpoistumistienä. Taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän mielestä minun tulisi toteuttaa ikkuna kattolyhty tyyppisenä ratkaisuna eikä kattoikkunalla, kuten itse sen haluaisin toteuttaa. Kattolyhdyn osalta törmään sellaiseen ongelmaan, että asunnon leveydestä johtuen kattolyhty tyyppistä ratkaisua ei voi toteuttaa sellaisilla mitoilla, että 10% sääntö ja paloturvallisuusmääräykset täyttyisivät.
Olen usean kerran vedonnut tähän asiaan, mutta isännöitsijältä saan vaan vastauksena, että taloyhtiön hallitus on päätöksensä tehnyt.
Mitä keinoja minulla on viedä asiaa vielä eteenpäin? Voiko taloyhtiön hallitus tehdä tuollaisia päätöksiä?
Ilmeisesti olet ollut yhteydessä rakennusvalvontaan?
Mikä kanta heillä on tuohon kattoikkunaan?
Äkkiä voisi ajatella, että kattolyhtyratkaisu ei saa kannatusta viranomaisilta koska julkisivuun tulee merkittävä muutos.
Kyllä olen ollut yhteydessä rakennusvalvontaan. Heidän kantansa oli, että ensisijaisesti kattoikkuna, koska sen myötä julkisivu ei juurikaan muutu.
Lisäksi rakennusarkkitehti teki tarkastelun kattolyhdystä ja jos noudatetaan osakkaiden tasavertaisuutta, niin kattolyhtyä ei voida rakentaa. Syy tälle on se, että jos kaksi samanlaista kattolyhtyä rakennettaisiin vierekkäin, niin silloin näiden rakenteiden väliin syntyisi hyvin kapea väli, johon talvisin pakkautuisi lunta ja joka sulaessaan todennäköisesti aiheuttaisi kosteusongelmia rakenteisiin.
Rakennusvalvonta ihmetteli myöskin taloyhtiön ja varsinkin isännöitsijän toimia ja antoivatkin loistavan neuvon asiaan. Eli he ehdottivat, että rakennan tilan käyttöullakoksi, jolloin ei tarvita ikkunaa ja näin ollen kaikki esteet on poissa. Tosin tällöin tilaa ei voida käyttää asuinkäyttöön, mutta pienessä asunnossa jo säilytystilan lisääminen tekee ihmeitä.
Mikään ei kiellä varastoimasta käyttöullakolle huonekaluja vaikkapa sisustusstylistoijan osoittamalla tavalla ja ko tilassa saa olla vaikkapa parkettikin. Sitäkään ei ole kielletty. Saattapahan käyttää lattialla myös vaikkapa arabialaisia hienostomattoja, sänkykin siellä on vain säilytyksessä, johon joskus illalla saattaa horjahtaa ja ylös ei pääse ennen aamunkoittoa, kun pää on taas sen verran selvä, että pystyy ajattelemaan. Perintökattokruunullekin on sopiva paikka odottaa uutta paikkaa seuraavalle sukupolvelle.
Neliövastikekin saattaa olla halvempi käyttöullakolla, mutta myydessäsi kämpän, niin älä mainosta sitä asuintilana. Käyttöullakolla on paloturvallisuudella eri määräykset asuintilaan verrattuna.
Älä ota alivuokralaista sinne asumaan, ei ainakaan runoilijaa tai ota se sinne alakertaan ja käytä sitä käyttöullakkoa itse.