Pieni asuintila+iso autotalli=asuinkäyttöön?

Haluaisin ostaa Turun seudulta pienen asunnon 35-40m^2, jonka yhteydessä olisi korkea (n.4m) ja isohko n. 100m^2 lämmin talli. Tämänkaltaisia en ole kolmen vuoden aikana nähnyt ainuttakaan myynnissä. Joten mieleeni juolahtikin ajatus tallin rakentamisesta, jonka yhteydessä olisi asuintilat. Siksi yhteydessä, jotta pankista saisi asuntolainaa myös itse talliin. Kävin tänään pankissa keskustelemassa asiasta, ja ensimmäinen kompastuskivi on siinä , että voidaanko kyseinen rakennus luokitella asuinkäyttöön. En löytänyt googlella mitään määritelmiä asuinkäyttöön tarkoitetulle rakennukselle, ja otankin heti maanantaina yhteyttä viranomaisiin tämän selvittämiseksi. Mutta täältä malttaton voisi saada jonkinlaisia epävirallisia näkemyksiä asiasta.

Pahoin pelkään, että kaava-alueella voi olla nihkeää saada rakennuslupaa tämänkaltaiselle rakennukselle? Haja-asutusalueella lienee löysempää?

Onko tämänkaltaisen rakennuksen rakentaminen täysin haihattelua 150k € budjetilla (ei sisällä tonttia), jos itse pystyy tekemään vain aputöitä? Asuintilojen pinnat ja keittiön pystyn klaaraamaan perheen avustuksella. Jos tätä karkealla tasolla pyörittelen, niin jos talliosuus kustantaisi esim. 60k niin silloin jäisi 90k asuintilaan.

Mitään hiekkalinnoja kummempia en ole rakentanut, joten kaikki kommentit ja näkemykset otetaan vastaan. Kun en näistä itse tiedä, niin kysyn ja otan selvää. Jos tämä kaatuu viranomaisiin tai budjetti ei riitä niin, onpahan selvitetty ni ei tarvi jossitella. Tämä olisi vain niin loistava ratkaisu tarpeisiini.      

“…jos itse pystyy tekemään vain aputöitä?” Tuohan on jo paljon, enempää et tarvitsekaan osata, jos käsityskykysi on suunniilleen tavanomaisella tasolla, joten sen uskon olevan riittävällä tasolla.

Tuo “Asuintilojen pinnat ja keittiön pystyn klaaraamaan perheen avustuksella” on jo vaativampia hommia. Eiköhän silloin helpommat hommat ole hanskassa neuvonnan avulla?

Muuten rakennusoikeus ja kaava on ratkaiseva. Rungon tekeminen tuollaiseen ei kestä kovinkaan kauan. Aikaa vievintä on ensi alkuun perustuksien ja lattian teko. Tuo tarkoittaa sitä, että ensin on tehtävä perustukset ja lattian valu betonista ennen kuin on kalikkaakaan pystyssä. Sitten rungon teko on helppoa kuin heinänteko poudalla ja siitä säältä suojattuun tilanteeseen eli eritykseen ja levytykseen jne.
Puurunkoinen on edullisin, nopein ja helpoin toteuttaa.

Noihin hintoihin ei pysty ottaa kantaa, koska se on tapauskohtainen. Se riippuu myös rakennuttajan osalistumismäärästä projektiin.