Porakaivon paineet

Hei,

Muutaman päivän nyt paineet heitelleet. Heittely pahin käyttäessä kylmää vettä.
Teknisessä tilassa sijaitsee vermeet, tuli siellä eilen vietettyä aikaa ja tarkkailin paineastian mittaria.

Mittari laskee hiljalleen noin 2 bariin, naksahtaa ja nousee sattumanvaraisesti noin 4-6 barin väliin.
Tämä saattaa myös välillä mennä edestakaisin tosta 2 barista neljään ja tippua heti kolmeen ja hypätä heti kuuteen eli seilata edes takaisin, kunnes pysähtyy johonkin kohtaan.
Kytkin naksuu myös vaikka vettä ei käytä, noin 2-5 kertaa tunnissa.

Yritin lisätä painetta säiliöön. Sammutin pumpun ja päästin hanasta kylmät vedet ulos ja kytkin pohjassa olevaan venttiilin painepistoolin. Pistoolin mittari näytti nollaa ja kun hipaisin liipasinta mittari pomppasi heti 5bariin.
Otin pistoolin pois ja laitoin uudestaan, sama juttu. Annoin pistoolin olla 20 min siinä ja paine laski hiljalleen.
Laskin paineen pistoolin avulla noin 1,8 bariin ja laitteen päälle. Sama vika jatkuu, mitä kuvailin alussa.

Paineastia on pumppulohjan vm 2000, 50ltr ilmeisesti kalvollinen. Vettä ei vuoda venttiilistä. Painastiasta lähtee T haara jossa painekytkin ja sen jälkeen sulku ja hiakkasuodatin, jota olen avannut säännöllisesti.
Olen yleensä nähnyt, että astiassa oleva renkaanventtiili on yläpuolella ? Onko tällä mitään merkitystä mitenkä päin astia on asennettu ? Minulla siis venttiili alhaalla ja T haara yläpuolella astiaa…

Missä siis mahtaisi olla feelua ?

Kiitos!


Pura painekytkin ja tarkista että kanavat on auki ja kalvo on ehjä ! Voi myös olla kaikessa “yksinkertaisuudessaan” vuotava pohjaventtiili !

Kuinka kauan se pumppu käy kun nostaa paineen tuosta 2 barista sinne kuuteen?

Pomppaa hetkessä tosta 2 barista tappiin asti. Ilmeisesti siitä sen käynnin näkee ?

On tainnut koko säiliö täyttyä vedellä niin, että ponneilmatilaa ei ole enää ollenkaan. Eli kalvo on rikki.
Voithan vielä kokeilla, kun lisäät ilmaa, avaa samalla jokin hana niin, että vettä pääsee säiliöstä pois vaikkapa 40 litraa. Paine olisi silloin lähelle nollaa, eli sen verran mitä ylimmän käyttöpisteen korkeusasema säiliöön nähden on. Sitten hana kiinni ja pumppu käyntiin ja seuraamaan miten paine tasaisesti nousee. Jos se olisi kalvoton säiliö ilmaventtiili olisi tietenkin säiliön päällä.

Kiitos tiedoista! Pitääpä kokeilla kun pääsen paikalle.

+x[quote]
[b]J7557921811 - 12/12/2017[/b]
Hei,

Muutaman päivän nyt paineet heitelleet. Heittely pahin käyttäessä kylmää vettä.
Teknisessä tilassa sijaitsee vermeet, tuli siellä eilen vietettyä aikaa ja tarkkailin paineastian mittaria.

Mittari laskee hiljalleen noin 2 bariin, naksahtaa ja nousee sattumanvaraisesti noin 4-6 barin väliin.
Tämä saattaa myös välillä mennä edestakaisin tosta 2 barista neljään ja tippua heti kolmeen ja hypätä heti kuuteen eli seilata edes takaisin, kunnes pysähtyy johonkin kohtaan.
Kytkin naksuu myös vaikka vettä ei käytä, noin 2-5 kertaa tunnissa.

Yritin lisätä painetta säiliöön. Sammutin pumpun ja päästin hanasta kylmät vedet ulos ja kytkin pohjassa olevaan venttiilin painepistoolin. Pistoolin mittari näytti nollaa ja kun hipaisin liipasinta mittari pomppasi heti 5bariin.
Otin pistoolin pois ja laitoin uudestaan, sama juttu. Annoin pistoolin olla 20 min siinä ja paine laski hiljalleen.
Laskin paineen pistoolin avulla noin 1,8 bariin ja laitteen päälle. Sama vika jatkuu, mitä kuvailin alussa.

Paineastia on pumppulohjan vm 2000, 50ltr ilmeisesti kalvollinen. Vettä ei vuoda venttiilistä. Painastiasta lähtee T haara jossa painekytkin ja sen jälkeen sulku ja hiakkasuodatin, jota olen avannut säännöllisesti.
Olen yleensä nähnyt, että astiassa oleva renkaanventtiili on yläpuolella ? Onko tällä mitään merkitystä mitenkä päin astia on asennettu ? Minulla siis venttiili alhaalla ja T haara yläpuolella astiaa..

Missä siis mahtaisi olla feelua ?

Kiitos!


[/quote]

Eli "päästin hanasta kylmät vedet ulos ja kytkin pohjassa olevaan venttiilin painepistoolin" kai jätit hanan myös auki tuon päästämisen jälkeen? Jos oikein käsitin kuvauksesi konstruktiosta, niin säiliössäsi saattaa roikkua enemmän tai vähemmän täysi "vesi-ilmapallo", jos kalvo onkin ehjä, mutta sen verran vässykkä, ettei jaksa omin voimin vettä säiliöstä kammeta ylöspäin. Hanat auki ja paineilmaa säiliöön. Jos hanat on kiinni, ja säiliö melkein täynnä vettä, niin ei sinne paljon ilmaa mahdu. Jos säiliö olisi toisin päin,  niin vesi pyrkisi omalla painollaankin ulos. Eli voi se säiliö olla täynnä vettä JA kalvo ehjä.
+x[quote]
[b]ruosu - 12/12/2017[/b]
+x[quote]
[b]marksto - 12/12/2017[/b]
On tainnut koko säiliö täyttyä vedellä niin, että ponneilmatilaa ei ole enää ollenkaan. Eli kalvo on rikki.
Voithan vielä kokeilla, kun lisäät ilmaa, avaa samalla jokin hana niin, että vettä pääsee säiliöstä pois vaikkapa 40 litraa. Paine olisi silloin lähelle nollaa, eli sen verran mitä ylimmän käyttöpisteen korkeusasema säiliöön nähden on. Sitten hana kiinni ja pumppu käyntiin ja seuraamaan miten paine tasaisesti nousee. Jos se olisi kalvoton säiliö ilmaventtiili olisi tietenkin säiliön päällä.
[/quote]

No kun tuolla suomeksi lukee että "venttiilistä ei vuoda vettä..." ; mistäs nämä mestarit tietää. mutta jos tuolla tarkoitetaan sitä ilmaventtiiliä, niin siitä pitäisi järjen mukaan kalvon rikki- ja säiliön vettä täynnä ollessa tulla  juuri sitä; siis vettä...?
[/quote]

Kyllä tarkoitan astian pohjassa olevaa ilmaventtiiliä, josta painetta lisätään.
+x[quote]
[b]PetteP - 12/12/2017[/b]
+x[quote]
[b]J7557921811 - 12/12/2017[/b]
Hei,

Muutaman päivän nyt paineet heitelleet. Heittely pahin käyttäessä kylmää vettä.
Teknisessä tilassa sijaitsee vermeet, tuli siellä eilen vietettyä aikaa ja tarkkailin paineastian mittaria.

Mittari laskee hiljalleen noin 2 bariin, naksahtaa ja nousee sattumanvaraisesti noin 4-6 barin väliin.
Tämä saattaa myös välillä mennä edestakaisin tosta 2 barista neljään ja tippua heti kolmeen ja hypätä heti kuuteen eli seilata edes takaisin, kunnes pysähtyy johonkin kohtaan.
Kytkin naksuu myös vaikka vettä ei käytä, noin 2-5 kertaa tunnissa.

Yritin lisätä painetta säiliöön. Sammutin pumpun ja päästin hanasta kylmät vedet ulos ja kytkin pohjassa olevaan venttiilin painepistoolin. Pistoolin mittari näytti nollaa ja kun hipaisin liipasinta mittari pomppasi heti 5bariin.
Otin pistoolin pois ja laitoin uudestaan, sama juttu. Annoin pistoolin olla 20 min siinä ja paine laski hiljalleen.
Laskin paineen pistoolin avulla noin 1,8 bariin ja laitteen päälle. Sama vika jatkuu, mitä kuvailin alussa.

Paineastia on pumppulohjan vm 2000, 50ltr ilmeisesti kalvollinen. Vettä ei vuoda venttiilistä. Painastiasta lähtee T haara jossa painekytkin ja sen jälkeen sulku ja hiakkasuodatin, jota olen avannut säännöllisesti.
Olen yleensä nähnyt, että astiassa oleva renkaanventtiili on yläpuolella ? Onko tällä mitään merkitystä mitenkä päin astia on asennettu ? Minulla siis venttiili alhaalla ja T haara yläpuolella astiaa..

Missä siis mahtaisi olla feelua ?

Kiitos!


[/quote]

Eli "päästin hanasta kylmät vedet ulos ja kytkin pohjassa olevaan venttiilin painepistoolin" kai jätit hanan myös auki tuon päästämisen jälkeen? Jos oikein käsitin kuvauksesi konstruktiosta, niin säiliössäsi saattaa roikkua enemmän tai vähemmän täysi "vesi-ilmapallo", jos kalvo onkin ehjä, mutta sen verran vässykkä, ettei jaksa omin voimin vettä säiliöstä kammeta ylöspäin. Hanat auki ja paineilmaa säiliöön. Jos hanat on kiinni, ja säiliö melkein täynnä vettä, niin ei sinne paljon ilmaa mahdu. Jos säiliö olisi toisin päin,  niin vesi pyrkisi omalla painollaankin ulos. Eli voi se säiliö olla täynnä vettä JA kalvo ehjä.
[/quote]

Laitoin hanan kiinni, kun se oli tyhjentynyt (keittiöstä). Talo on 2 kerroksinen, jos sillä on mitään vaikutusta mihinkään ja yläkerrassa vessa siis.

Yritin lisätä ilmaa juuri hanan olessa auki. Pistooli kiinni pohjaan mittari näytti 0bar.
Laitoin 2bar ja otin pistoolin pois ja suhahti ilmat ulos. Uudestaan sama homma…

On välillä vähän vaikeaa tulkita kysymyksen tekstiä, mutta jos asia on todella niin, että vesijohto lähtee painesäiliön yläosasta ja ilmaventtiili on säiliön alaosassa ja kalvo on rikki, niin lisätty ilma tietenkin kuplii veden läpi säiliön yläosaan ja sitä tietä vesijohtoon. 
Jos taas ilmat tulivat ulos siitä ilmaventtiilistä, niin se on rikki ja säiliö kaiketi täynnä vettä, mutta kalvo ehjä kun ei vettä vuoda. Nuo kerrotut paineen pomppimiset voisivat johtua siitä, että rikkoutuminen on tapahtunut juuri hiljattain ja säiliössä on vielä ollut jonkin verran ponneilmaa jäljellä.

Ilma siis tuli ulos sieltä pohjasta “renkaanventtiilistä”.
Verkko kun on tyhjennetty nii paineastian omassa mittarissa on pieni paine noin 0,5bar luulisi että näyttäisi nollaa.
Toinen juttu mitä huomasin että yläosa on onton oloinen, kilahtaa kun siihen koputtaa. Venttiilin vaihdosta siis kannattaa aloittaa.

Asia on selvinnyt.
Säiliö oli täynnä vettä, ilman kadonneet maailmalle syystä tai toisesta. Kalvo oli ehjä, ehkä hieman venynyt… Pitääpä kääntää säiliö “oikein päin” kun kerkiää. Teetti meinaa hieman lisähommaa, näin päin tehden.

Ylösalaisinhan se on; ei siitä pääse mihinkään, mikä lie ollut mestari asentamassa…?

Eipä se toimi “oikein päinkään” jos se ilmaventtiili on rikki ja päästää paineet ulos.

Sillähän se oikeastaan on se ja sama mitenkä päin säiliön asentaa, se toimii yhtälailla. Toimenpiteet on vaan helpompi suorittaa, jos asennus tehty “oikein päin”.

Toimiihan se minkä toimii, mutta kysyjän tapauksessa on kumminkin yiösalaisin! Kyseessä siis perinteellinen painesäiliö jossa aivan luonnonlakien mukaan ilmatila ylhäällä ja vesi alhaalla! En ole asentanut, enkä ole nähnyt asennetun vastaavaa toisin päin! Kun kyseessä oleva pytty asennetaan väärinpäin , niin silloin esipaineen jostakin syystä karatessa vesimäärän paino; siis paino-ei paine , kohdistuu kalvoon! Sitten on olemassa painesäiliöitä joissa  on "ovelammat "ratkaisut, ja tätä “ongelmaa” ei ole…

Ei se ole perinteinen painesäiliö. Perinteisessä ei ollut mitään kalvoa veden ja ilman välissä, jolloin vesi oli tietenkin väistämättä säiliön pohjalla eikä kalvon kannattamana säiliön yläosassa kuten tässä tapauksessa. Kieltämättä kummallinen asennus, kun valmissäiliöissä ainakin yleisimmin on valmiina jalat sitä vesitilan puolta vastaan. Toimiihan tuo kuitenkin asennossa kuin asennossa.