Moi!
Meillä on 60 m syvä porakaivo. Kaivon pää on huoltokaivon pohjalla (kolme 80 cm betonirengasta), jossa kaivosta tulevaa suojaputkea on näkyvissä noin 30 cm. (Itse asiassa putkia on kaksi sisäkkäin, 16 ja 12,5 cm halkaisijoiltaan olevat.) Putken yläpäästä alas vesipintaan on noin 2,5 m ja ylöspäin maanpinnalle siis tuo noin 1,5 m.
Haluaisimme alkaa käyttämään kaivon vettä puutarhan kasteluun. Minkälaista pumppua asiasta paremmin perillä olevat palstalaiset tähän suosittelisivat? Toimisiko jokin pumppumalli maan pinnan korkeudelta käsin vai olisiko jollakulla tiedossa tähän sopiva uppopumppumalli? Mihinkään tonnin pumppuun meillä ei ole mahdollisuuksia investoida joten nyt haetaan jotain halvempaa ratkaisua.
Olisin erittäin kiitollinen, jos jollakulla olisi esittää jokin toimiva ratkaisu.
Voisihan siihen varmaan tehä haaran siihen tulevaan, nyt käytössä olevaan putkeenkin niin voisi käyttää sitä nykyistä pumppua. Onhan siellä luultavasti jo uppopumppu jos se käytössä oleva järjestelmä on.
Mutta:
Se toimii kyllä ihan semmosella "kannen " päälle asennetulla puutarhapumpullakin mutta kerrallaan otettavan veden määrä on rajoitettu koska se pumppu ei kykene imemään kuin oliko se nyt 7-8 metrin syvyydestä ja tietysti siihen vaikuttaa myös se kuinka nopeasti sinne porakaivoon tulee uutta vettä. No,jos vedentulo on kohtuullista niin melkoseen vedenkäyttöön se kyllä riittää. Senhän voi heleposti laskea että paljonko siinä 5 metrisessä ja 160mm halkaisijaltaan olevassa putkessa on vettä kerralla otettavaksi. Jos laitat sen pumpun sinne huoltokaivoon alas niin saat vähän enempi vettä kerralla.
Se on sitten toinen juttu että onko se porakaivon kylmä vesi miten sopivaa suoraan niille joriineille.
Itselläni oli mökillä samanlaisissa olosuhteissa ns"vesiautomaatti" Imi hyvin n.8 metrin syvyydestä ja vesi riitti hyvin. Hintaa pumpulla on noin 80-120 euroa merkistä riippuen. Veden riittävyys riippuu tietenkin porakaivon vedentuotosta, joka ei tietenkään kaikilla kaivoilla ole vakio.
Pane hakukoneeseen: uppopumppu
ja sieltä, että on sopiva
-hinta
-mahtuu reikään
-syvyys on riittävä
-etc.
Huomaa, että hyvää ja halpaa ei ole ts. kannattaako ostaa useita ja myöskin halpa ei nosta kuin muutaman metrin ja pumpun jäähdytys on toimittava.
Jokin halpa pumppu soveltuu kasteluun. Ei kannata ostaa kallista pumppua kasvien kasteluun.
Perus uppopumpun tuotto paineella on olematon, mutta saavintäyttö tapahtuu liki silmänräpäyksessä, jos ulostulossa on iso letku. Itsellä ollut salaojakaivossa (vanha “kolmas kaivo” johon salaojat johdettu). Vettä yleensä riittää, paitsi keskikesästä saa yleensä saavin pari, jolloin loppuu.
Eikö voi ottaa taloon tulevasta putkesta kastelupostihaaran ennen mahdollisia suodatinlaitteita?
Kyllä se niin taas on, että sinne pensaaseen on turha neuvoja antaa, kun aatos on kadonnut hämärään ja lähtötiedot ovat myös hämäriä.