Porakaivoveden puhdistus

Hei.
Meidän porakaivovedessä on sakkaisuutta, maa-ainesta. Kun laskee lämminvesi varaajan puolelta tiskivettä, vesi on paljon kirkkaampaa.
Mitä sakalle tapahtuu lämminvesivaraajassa? Kertyykö se johonkin? Näyttää että säiliö on umpinainen, miten sen voi puhdistaa?

Ostin Aqva Finlandin pienen hanaan kiinnitettävän puhdistimen mutta ei se jaksa kovin monta litraa puhdistaa juomavettä kun alkaa vedentulo hiipua.

En ole mitenkään tutustunut ko. vempaimeen eli Aqvaan (senkin ilmeisesti voi puhdistaa, mutta vain sen puhdistus on lyhytnäköistä), mutta kysymyksestäsi pääteltynä lämminvesivaraajaan ja koko systeemiin (vaikka sitä et kysynytkään, joten vastaan laajemmin (anteeksi)) kertyy sitä maa-ainesta eli huono homma, joten sitä ennen on oltava suodin, joka poistaa sen sakkaisuuden ennen lämminvesivaraajaa eli sakka on poistetava sieltä mahdollimman alkulähteiltä eli siitä kaivovedestä. Sellaista vettä ei saisi päästää edes sinne alajuttuihinkaan, koska se sakka vähitellen tukkii paikat systeemissä alusta loppuun.

Lyhyesti onko kaivoa mitenkään putsattu eli imetty ja ruiskutettu sinne ympäristöön (ehkäpä muutama kerta) ja annettu tasaatua? Toivottavasti et häivy linjoilta, niin kuin täällä juttupalstalla tapa on. Minullahan ei ole sitä ongelmaa, enkä kysele uteliaisuuttani, vaan yritän auttaa, mutta pystynkö, niin se on toinen juttu.

Tämä ehkä auttaa noita viisaampia eikä vain viisasta yrittäviä.

Säiliönkin voi puhdistaa ja kannattaakin, muutta se ei ole helppo juttu ja se on osattava eikä vain luulla osaavansa. Jos annat ensiksi vastauksen kysymykseeni. Jos sitten ei selviä, niin ottanet yhteyttä YV:llä, niin selvitetään tarkemmin se systeemistä lähtien. Tietenkin voit kertoa senkin tällä yleisellä palstalla ja kannattaakin. Jos ei vataus mitenkään mene jakeluun eli jää kysyttävää, niin kysy niin kauan, että sinäkin ymmärrät.
Varmaan tiedät, että maa-aines yleensä laskeutuu pohjalle ja jos sitä ei hämmetä, niin se pysyy siellä pohjassa, mutta sen oleminen siellä pohjassa ei aina ole hyvä asia, ainoastaa järvissä ja muissa vsistöissä ja kaivossakin ja miksei kuivalla maallakin. (Suljetaan sekin viisastelijoilta)
Porakaivossa imuputki ei saa ulottua pohjaan saakka, vaan sinne pohjaan on jäätävä/oltava “sakkapesä”.

Kiitos vastauksesta.
Kaivo on ollut talven käyttämättä, nyt on laskettu tuyhjäksi pari kertaa ja vesi on selvennyt aika paljon. Pumppu ei ole pohjassa, vaan n. metrin korkeudella.
Kysymyshän oli että mihin se sakka häviää lämminvesivaraajassa, kun siltä puolen tulee kirkasta vettä. Näyttää että varaaja on umpisäiliö.

Jossain välissä voi olla myös suodatin, tosin tukkeutuu ajan mittaa ja päästää yleensä uutenakin hienoaineksen läpi. Hienoainesta ei tosiaan yleensä huomaa ennen kuin se laskeutuu pohjalle tai vesi lasketaan paremman suodattimen läpi.

Jos suodatin on vaikkapa putkessa, niin ajan myötä putki tukkeutuu ja nopeimmins tukkeuma on siellä pohjaventtiilissä.

Jos porakaivo on hyvä niin miten sen saa tyhjäksi? Kiinnostaa koska kokeilin kerran pumpata “tavallista kaivoa” tyhjäksi mutta ei tyhjentynyt, tosin kuivana kesänä olisi kait onnistunut, mutta eikö porakaivon vesi riitä paremmin koska niitäkin tehdään?

No jokainen järkkevä ei edes kuvittele porakaivoa pumpata tyhjäksi, jos siihen yleensä tulee vettä eli “tyhjennetään” siten, että pohjamoska imetään mahdollisimman tarkkaa pois veden kera, jolloin sakkapesä tulisi saada sakasta mahdollisimman puhtaaksi. Jos sakkaa esiintyy jatkuvasti, niin sitten vika on esim. pintavesi pääsee kaivoon.

Joka tapauksessa, jos sakkaa esintyy jatkuvasti niin suodatin pohjaventtiilin suojaksi, mutta sekin ajan saatossa tukkeutuu. Sakka pois kaivosta. Se saadaan ilmeisesti letku aivan pohjaan ja eikun imuksi.

Eikä ole tarkoituskaan TYHJENTÄÄ, vaan imeä vettä/sakkaa sen metrin alapuolelta eli mieluummin aivan pohjasta. Tarvittaessa letkut ylös ja imetään pitkällä eli pitemmällä letkulla sakkapesää Järjen käyttö on sallittu myös kysyjillä.