Putket jäätyivät

Näin pääsi käymään. Kolme kylmävesiputkea jäätyi viime yönä. Lämmin vesi ei jäätynyt (sehän on lämmintä ). Eikä ollut kuin jotain 15 C pakkasta. Ei ole ennen jäätynyt 30 C pakkasillakaan… 

Ihan itse olen taloa remontoinut ja tässä pohdin mikä on mennyt pieleen… Tiedän ainakin erään, joka kommentoi välittömästi.

Putket on olleet paikallaan jotain 15 vuotta, Muttei ne vanhuuttaan jäätyneet. Muutama muutos on sen jälkeen tapahtunut. Taloa on lisäeristetty vuosien saatossa aika paljon. Viimeksi tehty keittiön lattian lisäeristäminen taisi olla se viimeinen niitti. Eli ilmeisesti nykyään rossipohjassa lämpötila laskee reilusti pakkasen puolelle ainakin pidemmillä pakkasjaksoilla. Putkien jakotukit ovat viereisessä WC:ssä, jossa lisäksi lattialämmitys ei enään toimi, vaan on korvattu patterilla jotain 5 v sitten. Eli nähdäkseni putket ovat jäätyneet WC:n lattian alla.

Nyt on kaksi putkea sulatettu lämmittämällä ko. WC:n lattiaa yläpuolelta ja alapuolelta. Viimeinen ei ole vielä herännyt henkiin. Lisäksi suljin kaikki kissanluukut lähellä ko. talon kulmaa ja muitakin pienensin.
Ajattelin vielä nostaa ko. WC:n lämpötilaa muutamalla asteella. Josko ongelma olisi näillä korjattu?

Kyllä siinä on vissiin niin käynyt että lisäeristäminen on toiminut ja lämpövirta alaspäin on pienentynyt ja nyt putket jäätyvät… Minkälainen tuulensuoja sinulla on rossipohjassa? Jos se on puinen, niin kannattaisi laittaa sinne tuulensuojavilla. Tuolla saisi ilmavuodot katkaistua ja samalla lattiarakenne pysyisi lämpimänpänä… Rakennehan vastaisi silloin RM talon remontoitua ulkoseinää. (ilman ulkovuorta)



Onko putket suojaputkessa? Jos on, niin hyvä sulatuskonsti on imurilla imeä ilmaa suojaputkesta. Jäätynyt vesiputki sulaa muutamassa minuutissa. (Tapauskohtainen)

Viimeinen putki heräsi henkiin vasta n. 1,5 vrk kuluttua. Putket on suojaputkessa eli toi imurivinkki oli tosi hyvä. Ilmastonmuutos ei taida mennä aivan niinkuin ennustetiin (vettä talvella ja vettä kesällä). Eli ensi kesänä ryömin rossipihjaan lisäämään eristyksiä…



Putkien sijoitus on oltava lähellä lämmintä sisäpintaa. jos putket ovat keskiviivan vasemmalla puolella (kylmä) ei lisälämpöeristäminen mitään auta.

Jos oikein ymmärsin, niin auttaahan se. Putket pysyy paikallaan, mutta eristeen ulkopinta siirtyy, jolloin ennen keskellä olleet (en tiedä miten tässä tapauksessa) putket on eristyksen jälkeen lähempänä sisäpintaa…


Voihan sen ajatella noinkin, mutta jos putket ovat edelleen nollapisteen kylmemmällä puolella ei lisäeristys auta.

Sehän on selvä, mutta eristettä lisättäessä, putket jäävät jossain vaiheessa väkisinkin nollapisteen lämpöisemmälle puolelle. Ja kun jäätyminen oletettavasti tapahtui lattian lisäeristyksen jälkeen, voisi kuvitella, että vastaava lisäeristys kylmälle puolelle palauttaa tilanteen ennalleen putkien suhteen. Kunhan ilmavirtaus eristeessä on estetty.

Kaikessa eristämisessä pitää muistaa, että lämmöneriste ei lämmitä. Jos vesijohto kulkee kylmässä tilassa ja vesi ei liiku niin jossain vaiheessa se jäätyy vaikka olisi kuinka paljon eristettä.

Niin…

Ja se pitäisi tietää mihin kohtaan rakennetta eristettä asennetaan!

Mitä tapahtuu, jos eristettä lisätään lämpimälle puolelle, entä jos sitä lisätään ulkopuolelle seinää…

Niin ja rakennuksen pitää olla lämmitetty!