Kuten otsikko kertoo nyt olisi hakusessa reunavahvistetun laatan suunnitteluperusteet. Eli millä periaatteella tuollaista olisi syytä lähteä mitoittamaan? Tai toisin sanoen, miten reunavahvistettuja laattoja ylipäänsä suomessa mitoitetaan.
Omista prujuista löysin vain maininnan siitä että mitoitusprosessi on perusteeltaan samanlainen kuin erillisen pilarianturan ja että ainoa ero on valittaessa menetelmää, jolla tarkastellaan laattaperustuksen ja maaperän vuorovaikutusta. Sitten vielä vinkataan käyttämään esim. myötöviivateoriaa. Okei, no pilariantura luonnistuu jahka selvillä on geotekninen kantavuus. Miten tuosta nyt kannattaisi lähteä sitten tuota reunavahvistettua miettimään ja raudoituksia laskemaan? Kyseessä olisi siis yksinkertainen suorakaiteen muotoinen n. 125 m2:n omakotitalo, jossa kantava runko on ulkoseinälinja. Maaperä on sitkeähköä savea metritolkulla ja soveltuu reunavahvistetulle. Kiitoksia etukäteen vinkeistä.
Rakennesuunnitelijasi / paikallinen rak.tarkastaja ottavat parhaiten kantaa tähän kysymykseen.
Reunavahvistetun laatan pitäisi painua joka sivultaan samanarvoisesti. Tarvittavat massanvaihdot /eristystarpeet määräytyvät yleensä pohjatutkimuksen perusteella.