Tervehdys!
Juurikin (toivottavasti?) talokaupat tehneenä olen yrittänyt hivenen raottaa verhoa lupa-asioiden maailmaan. Taloa on peruskorjattu suurelta osin pitkin 90-lukua. Peruskorjauksen yhteydessä on muutettu huoneratkaisuja siten, että kellarikerros on muutettu oikeastaan vanhan piirustuksen peilikuvaksi, ullakko on levyttämistä vaille valmis ja mitään toimenpide-/rakennuslupia ei töihin ole haettu. Piirustukset ovat vuodelta -52. Nyt ei sitten ole oikeastaan mitään käryä siitä, miten asian kanssa pitäisi edetä, että homma normaaliintuisi ns.“päivänvaloa” kestäväksi, jos sillä sitten on loppujen lopuksi mitään väliäkään?
Autattehan viisaammat alkuun?!
Ensimmäisenä soitto rakennusvalvontaan. Sieltä selviää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Politiikka luvattoman rakentamisen kanssa eroaa kunnittain niin paljon että mitään ei voi sanoa etukäteen. Itse olen nähnyt kaksi hyvin erilaista tapausta: Toisessa kosteusvaurion korjaaminen kiellettiin luvattoman märkätilan takia ja omakotitalo on ollut nyt yli 10 vuotta käyttökiellossa (=tyhjänä) odottamassa purkua. Toisessa tapauksessa kunta totesi, että luvat haetaan jälkikäteen ja että onhan näitä nähty.
Onnea oman kuntasi rakennusvalvonnan kanssa!
Mitä? “korjaaminen kiellettiin luvattoman märkätilan takia” No eikös sitä luvatonta märkätilaa sitten saanut korjata konkreettisesti pois? Oliko tosiaan niin, että enää ei edes ennallisteta aikaisempaan muotoon mitään ja haeta sitä lupaa muutoksille. Siis kaksi pässiä vastakkain, hieman rakoa kuitenkin? No lievennetään sen verran, että toinen niistä ei ole pässi, vaan se toinen. Kumpi? Jääköt arvauksen varaan, jos ei tiedä.
Muuten onnea ei tarvita “oman kuntasi rakennusvalvonnan kanssa!”, kun toimitaan määräysten mukaan.
Miten sitten edellisen asukkaan vastuu näissä asioissa? Tuntuu kohtuuttomalle tuhansien eurojen lupamaksut ja kaikki oheistoiminta.
sokkelinkivittäjä hyvä! Vastasin/hämmästelin kylläkin yksinomaan Matalaenergiarakentajan "kertomukseen" väitteestä, että on talo pantu käyttökieltoon, mutta en selvästi ilmoittanut sitä. Pyydän anteeksi vajavaista toimintaani.
Sinun kannattaa ottaa siihen asiantuntija tai selvittää kuntasi rakennusvalvonnasta mitä Sinun pitää tehdä ennen kuin jatkat hommia. Kyllä kunnanmiehet/-naiset selittävät myös kansantajuisesti asiat ja sitten menetellä kuten ne sanovat.
Sitten on selvitettävä sen myyjän kanssa (mielellään sovussa) asiat. Selvityshommat ratkeavat varmastikin ja sitten mitä lain mukaan kummallekin osapuolelle kuuluu.
Ymmärsin mitä tarkoitit. En ole asian suhteen sotajalalla ja fiksusti olen asioitani koittanut hoitaa aina ja ajatuksena on jatkaa samaan malliin.
Nyt on kuitenkin selvinnyt, että alue asettaa vaatimuksia suunnittelijan osalta. Alue on luokkaa A1, joten arkkitehti taitaa olla vaatimuksena. Tilanne on tällä hetkellä se, että talon julkisivu on uusittu ja eristystä on lisätty ilman lupaa ja hyväksyntää, ullakon laajennus on aloitettu ja lupaa ei ole, kellarin tilat ovat lähes päinvastaiset alkuperäisiin piirrustuksiin verrattuna, perustukset on peruskorjattu salaojarempan yhteydessä ja näistä ei ilmeisesti ole mitään dokumentteja. Onneksi julkisivu on toteutettu rakennusliikkeen toimesta, mutta sekin on ylläri ylläri mennyt konkurssiin. Olen vihreä näiden asioiden suhteen ja siksi hämmästys on suuri. Olen koittanut olla yhteydessä rakennusvalvontaan, mutta tässä ei ole vielä tullut vastauksia mihinkään henkilöstön poissaoloista johtuen.