Onko kokemuksia Roslagin mahongista höylähirsipinnalla. Minkälaista homeenestoa ja minkälaiset maalausolosuhteet. Miten pinta on kestänyt ym.???
Sopii hyvin höyläpinnalle. Helppo levittää, kuivuu kauan. Todella hyvää ainetta, suosittelen. Teetkö itse vai ostatko valmiina, kenen?
Ajattelin ostaa Uulalta ,jotta saan tummemman sävyn. Onko sen koostumus itsetehtynä- terva, pellavaöljyvernissa, Oulun tärpätti? Mihin aikaan vuodesta käsittelit pinnan ja miten teit pohjatyöt (tuliko homeenestoa, karhensitko pintaa)? Kauanko kuivuminen kesti? Kiitos vastauksesta.
Rakensin edelliseen taloomme terassit hienosahatusta laudasta, jonka kääntöpuoli oli höylätty. Käsittelin laudat Uulatuotteen roslagin mahongilla. Ajattelin tehdä ensin itse, mutta saman sävyn saminen voi olla työlästä. Lisäksi aine on aika riittoisaa, joten kalliimpi hankintahinta ei haitannut. Mutta kuivumisaika on todella pitkä varsinkin höyläpinnoilla. Laudat olivat kuivalla kesäilmalla taapelissa 2 viikkoa, mutta silti höyläpinnasta tarttui värit hanskoihin ja sirkkeliin rakentamisen aikana.
Jotain siitä terassista haihtui vielä pitkään valmistumisen jälkeen, koska jos terassinovi oli auki oven lähellä oleva palohälyytin alkoi soimaan.