Sadevedet kivipesään

Moro,
Katso kuvat postin lopusta. Autotallin kattovedet valuu rännistä tuohon pihalle. Ja sokkeli lainehtii. 
Tarkoitus olisi johtaa sadevedet rännikaivolla ja putkella kivetyksen alta vasemmalla olevalle nurmikolle ns. imeytyskaivoon. Olisiko vinkkejä millaiseen kaivoon tai kivipesään vedet tulisi johtaa? Itselle tuli mieleen sellainen salaojakaivo, jossa ei ole pohjaa. Sinne hieman kiviä pohjalle ja putki rännikaivosta tähän salaojakaivoon. Kaivon ympärille sepeliä tueksi. Putki metrin syvyyteen, tarvitseeko olla näin syvällä? Maa on hyvin läpäisevää hiekkamaata. Olisin kiitollinen vinkeistä.


Etäisyyttä sokkeliin on melkoisesti. Voisi ajatella myös kourulaattoja upotettuna kiveykseen johtamaan vedet lumipenkkaan. Joskus nuo kivipesät jäätyvät tai menevät tukkoon.

Yleensä jäätyvät jos ei eristetä, tai kaiveta routarajan alapuolelle ! Niissä pitää olla myös jonkunverran tilavuutta että ei heti herkeä vetämästä. Tuollainen salaojakaivotörppö ei ole reippaalla sateella “pohjaton”, vaikka maaperä olisikin suht. läpäisevää. “sokkeli lainehtii”? Kovin näyttää vanhan silmään heikolta tuo laatoituksen kaato sokkelista poispäin…?

Niin, sitä vettä kun tulee sateella siitä katon sivustakin, ja sulavedet sitten näin keväällä, että kyllähän siinä pitää kunnon kaato olla! Ohjeistuksen mukaan  pitäisi 1.5 m:n matkalla viettää talosta poispäin !
Tuohon kattovesiongelmaan on vielä semmoinenkin ratkaisu kun on olemassa semmoisia putkia vai sanotaanko letkuja, jotka hurahtaa suoraksi kun alkaa satamaan, ja sitten menevät itsestään rullalle kun lakkaa satamasta ; semmoisen kun laittaisi tuohon syöksytorven päähän ? Makuasia sitten onko paras ratkaisu, mutta nopea ainakin. !

Jos noita pihan kaatoja pitää suurentaa niin itse kyllä suosittelisin tekemään sen mieluummin kaivamalla maata pois kuin lisäämällä sitä. Nimittäin muuten maanpinta saattaa nousta liian ylös sokkelin vieressä. Toki tässä on aikamoinen homma mutta samalla saisi laitettua kourulaatat tai jotain vastaavaa.

Niinpä, mitenkä lienee sitten. Onko alunperin jäänyt se kaato olemattomaksi, vai onko sitten nuo vedet ja routa tehneet tehtävänsä? Onhan siinä aika homma, jos tuon kokonaan pistää uusiksi, kun on noin jumalattoman pieniä nuo kivet , ja silmän näkemättömiin ! Jos siihen hommaan ryhtyy, niin silloinhan voisi tuohon reunaan tehdä koko matkalle niillä kourulaatoilla rännin ?

On tuossa yksi pienempi korjausmahdollisuus eli ohjata kattosadevedet umpiputkella poispäin talosta ja sekin olisi varmaan tyhjää parempi. Tällöin ei tarvitsisi ihan koko laatoitusta purkaa, vain umpiputkien päältä n 60-70 cm leveydeltä (siten että umpiputken päälle saa Finnfoam levyn suojaamaan putkea jäätymiseltä) ja vasta sitten laatoitusalueen ulkopuolelle kaivaisi syvemmän painanteen johon nuo umpiputket johtaisivat. Mutta tämä auttaisi vain kattosadevesille, ei esim pihaan sulaville lumille. Itse en tosin tekisi tämmöistä puolinaista korjausta

Tyhmällä päällä ajateltua: Tyhjä putki ei jäädy. Jos taas putkeen jää vettä, niin silloin kai voidaan olettaa, että systeemi ei toimi. Sitäpaitsi tuollaiset “piste-eristykset” aika usein aiheuttaa sen, että jos on routivaa alla, niin alkaa pullistelemaan siitä, mihin eriste loppuu! Ei se maa-aines sinänsä ole se suurin syyllinen; savikaan ei roudi, jos se pysyy kuivana, niin se on kuin betonia. Tässäkin on niin että tekijä sen ainoastaan tietää, miten tuo on alunpitäen  toteutettu ? 

Mitäpä tuosta jankuttaa; pätö asiasta, tehkää niinkuin parhaaksi näette ! Nuo ylläolevat “umpiputket” (?) vaatisi kai aikamoisen niskaojan siihen reunaan…? Sinänsä tarpeetonta, jos kerran se maa on läpäisevää, sinnehän se imeytyy ruohikkoon ! Pääasia on että kaatoa on tarpeeksi, ja riittävällä matkalla talosta poispäin. Sen syöksytorven ryöpytyksen voi ohjata kauemmaksi vaikkapa tuolla edellä mainitulla “rullaputkella”. Siihen laatoitukselle kun tosiaan tulee sitä vettä mualtakin, siitähän ei päästä mihinkään - muuten kuin tekemällä päälle katto ! Tämä tästä !