Sadevesikaivon sulatus

No niin näsä- ja muut viisaat, kertokaapa hyvä keino millä helpottaa jäätyneen sadevesikaivon sulattamista.
Kyseessä on tuollainen autokatosten eteen, keskelle pihaa sijoitettu, uskoakseni Uponorin valmistetta oleva kaivo. Sellainen, jossa on teleskooppi putki, jolla korkeus säädetään, ja pohjalla on lietepesä.
Kaivo on keskellä aurattua pihaa, ja nyt se on jäässä vesilukon korkeudelta ilmeisesti pohjaan saakka.
Tänä talvena routa lienee ulottunut ainakin 1.5 m syvyyteen tuollaisessa lumettomassa paikassa.
Pari päivää sitten poistin jään kaivon päältä, ja vesi alkoi pihalta kadota, vaan virtaus loppui melko lyhyeen, kun vesi  kaivossa nousi maanpinnan tasolle.
Minä siinä oletin että perusvesikaivoon menevä putki on jäässä. Rohkeasti käärin hihan ja kurkotin huuhteluputken päästä tulpan irti, ja totesin että vesi aleni ainakin tuolle puten tasolle. Vielä letkulla varmistin että reitti PVK:lle on selvä, joten uskottava se on, itse kaivo on jäässä.
Siispä pohtimaan, miten helpottaa tilanteesta selviytymistä seuraavalla kerralla.

Mieleeni tuli vaihtoehtoja, joihin nyt pyydän (mieluusti asiallisia, muutkin käy) kommentteja ja tietenkin jos jollakulla on kokonaan uusia ehdotuksia.

1) Kesällä ujutan vesilukon lipan alta letkun, tulppaan sen ja ripustan pään ritiläkanteen. Jos kaivo jäätyy jonakin tulevana talvena, poistan keväällä tulpan ja johdan letkua pitkin kuumaa vettä ja odotan että se sulaa irti jäästä ja muodostaa reiän, josta vesi lähtee virtaamaan.
- Letku pitäisi saada koko matkalta tyhjäksi, jotta se ei jäätyisi umpeen. Onnistunee paineilmalla?

2) Heitän lietepesään kiepin saattokaapelia, ja kytken siihen keväällä sähkön jatkojohdolla. Pysyvää asennusta, siis maakapelia en viitsisi ruveta värkkäämään.
- Kuinkahan h-tin paljon tarvittaisiin tehoa että tuollainen jäämöhkäle sulaisi?

3) Alkutalvesta, kun sadevesiä ei enää tule, heitän kaivoon muutaman ämpärillisen glykoolia ja sitten peitän ja/tai annan ritiläkannen jäätyä umpeen.
- Tuohan on ympäristöystävällistä! Sinne-tännemäki kavereineen tykkää?

4) Poistan tuo huuhteluputken tulpan, laitan siihen ~90 asteen mutkan, ettei ritilän läpi tippuvat roskat
mene putkeen, ja siihen siivilän kelluvien roskien suodattamiseksi. Tuolla tavalla kaivoon muodostuisi ylivuotoventtiili, ja lietepesä jäätyköön ja sulakoon milloin tykkää.

Anteeksi alun pitkä selitys, mutta nytpä tiedätte miten odottelen Juhannusta!
Ja nyt niitä kommentteja ja ehdotuksia?

Meillä samanlainen kaivo myös autokatoksen edessä. Osta rautakaupasta teknistä ureaa (jäänsulatus-suolaa, ei siis ole "suolaa"  ja laita sitä kaivoon. Meillä aukesi päivässä.

Joo, tuota ureaa voisi kokeilla. Minkälaista määrää sitä tarvittaisiin? Pitäneekö kaivo tyhjentää ensin? Se kun on täynnä vettä nyt, niin seos laimenee melkoisesti, jos sinne sekaan heittää?

Kipattiin ensin pois vettä jään päältä sen verran kuin nyt kohtuudella saatiin ja sitten 2-3 dl ripoteltiin jään päälle. Muutaman tunnin kuluttua uusittiin käsittely. Riittää kun saat kaivon auki tulo- ja poistoyhteiden tasolle asti. Kaivon pohjalla oleva jää sulaa muutamassa viikossa itsekseen. (Jos edes on pohjaan asti jäätynyt).

Minä tein nopean sovelluksen tuosta ylivuotoputkesta huuhtelu putken kautta. Kaivoon ei tule mitään putkia, vaan se on pelkästään pinnalta virtaavia vesiä keräämässä. Kun ei nyt viikonloppuna ollut aikaa käydä rautakaupassa hankkimassa uppopumppua tyhjennykseen ja ureaa sulatukseen, tämä kevät mennään tällä. Katsotaan saanko aikaiseksi kesällä tai syksyllä kehitellä jotakin muuta ratkaisua seuraavan jääkauden varalle.

Oletko kokeillut "pakkashattua"? Sellainen kartionmuotoinen styrox-suoja, joka ripustetaan hatusta lähtevällä narulla sadevesikaivon ritilästä roikkumaan teleskoopin kohdalle. Usein kansiritilän alareunassa on jopa rengas tätä kiinnitystä varten. Meltex (Kumuko) ainakin tätä tarjoaa, mutta näppäräsorminen tehtailisi sellaisen varmaan itsekin. Ei välttämättä estä  jäätymistä kokonaan, mutta on estänyt meillä umpijäähän menon ja napautus rautakangella on saanut kaivon auki.

Enpä ole kokeillut, enkä nähnytkään tuollaista pakkashattua muualla kuin jossakin kaivon leikkauspiirroksessa.

Voiko hatun jättää kaivoon pysyvästi, vai pitääkö pukea vain talveksi?

hattu voi olla siellä aina