Sähköjohdotuksen ja suojaputkien vetäminen, saako tehdä itse?

Jos palataan vielä tuohon mun aiempaan vuodatukseen, niin mua ihmetyttää sen, miten ammatikseen sähköasennuksia tekevä henkilö voi olla pätevä tekemään anopilleen, mutta ei naapurilleen tai kenelle hyvänsä?



Ja joka tapauksessa sähköasennukset tarkastetaan, niin kuin kuuluukin tehdä. Onko sillä sitten väliä, kuka työn tekee, kunhan se on oikein tehty? Vai onko se paras odottaa palokuntaa, jos telkkari syttyy palamaan? Se on ihan varmasti väärin sammutettu, jos sitä alkaa ite sammuttelemaan.


jannelle sen verran että on aivan eri asia olla henkilö joka on töissä sähköalan yrityksessä ja omaa asennustaidot tai henkilö jolla on asennuksiin vaadittavat urakointioikeudet.



Esim ammattikoulusta päässyt henkilö saa tehdä töitä ja mahdollisesti anomuksella lähiomaiselleen jopa itsenäisesti mutta ei urakoida yleisesti. Siihen vaaditaan enemmän.



Kuka pystyy tarkastamaan jälkikäteen itse vedetyt piuhat jos rakenteet on jo ummessa?


Voisikohan olla sellainen asia että naapurilta ja tuttavalta pitää ottaa työstä palkkaa tai palkan luontoista muuta vastiketta.Anopilta ei taas voi eikä kehtaa ottaa kumpaakaan.Tosin en ymmärrä miten nämä asiat liittyvät piilossa oleviin sähköjohtoihin ja niiden ammattitaitoon jotka ne on sinne vedelleet.Vähän kyllä kyseenalaistaisin tuota urakointiasiaa,otetaan henkilö joka on työskennellyt sähköurakointiliikkeissä vieraan palveluksessa huomattavillakin uudistyömailla kärkimiehenä vaikka yli neljäkymmentä vuotta mutta anoppiin vain loppuu asennuspätevyys.Vai olisiko niin kuin entisellä miehellä että kortti meni mutta taito jäi?

Missä on keskustelupalstojen kruunamaton kuningas?

Miksei täällä ole MONTAakaan kommenttia häneltä?

Hellan ja nyrkin välissä, anteeksi. Hellan ja nyrkin välissä ja vielä anteeksi.
Viittaan viestiin yleiskoneen paikasta.

Yksikin sähkötapaturman uhri on liikaa. Emme asu ylikansoitetussa maassa, missä ei ihmishengen niin väliä. Esim. jossain Thaimaassa, tai Egyptissä on juuri tuo: kuka vaan, miten vaan-systeemi ja jälki on sen mukaista. On nähty, jalkakäytävän valaisinpylväiden maakaapelit jalkakäytävällä, yli piti pomppia…-

Joo niin mutta, anoppia ei merkitä sähkötapaturmatilastoihin vaan ... devil

 Siis sähkötapaturmien vähättelyäkö. Miten monta niitä pitäisi alkaa sattua, jotta voisi kiristää vaatimuksia. Ja kun ei koske itseä, eikä lähipiiriä. Niin selviää vähemmällä kiroamisella. Emme ole missään kaukomaassa, jossa kaikki sähköasennusten laatu ja -turvallisuus on herran huomassa. Se on nähty. Myös täällä kotimaassamme "kaikkitietävien sähkörane"-tyyppien jäljiltä löytyy vaikka mitä.

Vedin talooni sähköjohdot itse, sekä asensin kaikki rasiapohjat ja jakorasiat. Johtoihin jätin riittävät asennusvarat ja merkkasin huolella rasioihin ja johtoihin numerot.
Sähköliikkeltä ostin ostin ainoastaan kytkentätyön.
Asennustarkastus kesti talossani 6 tuntia. Tässä työssä avustin tarkastajaa nostamalla keskuksella kytkimiä ylös hänen suorittaessaan mittauksia.
Tarkastuksessa huomattiin kahdessa kohtaa kuumat päät asentajan jäljiltä.
Asentaja totesi, "kytkentä on helppoa,väri väriin ja loput ruuvin alle"
Se siitä sähköasentajan rakettitieteestä ja sähköturvallisuudesta.Tarkastuspöytäkirja liitettiin tietenkin rakennusasiakirjojen dokumentteihin.

Naapurissani tämä rakettitieteilijä oli kytkenyt talon sähkölämmitykset saman vaiheen taakse. Pakkasella linjasulakkeet paukkuivat muuntajalla, koska eivät kestäneet vinokuormaa. Fortumin asentajat joutuivat korjaamaan tämän rakettitieteilijän asennuksia.

"Tiedän kaikesta vähän, mutta mistään en tarpeeksi ollakseni asiantuntija"   cool

Ötzi, arvaas mihin mä voisin sut käskeä  devil

Unohdin mainita, että talotehdas oli kiinnittänyt seinäelementteihin suojaputket ja kojerasiat valmiiksi. Näihin oli helppo vetää kuvien osoittamat johdot merkintöineen. Kaikki väliseinien putkitukset ja kojerasioiden asennukset tein itse. Annoin itselleni luvan moiseen työhön.
Sitä en tiedä oliko talotehtaalla "rakettitieteilijä" ollut asentamassa putkia ja rasioita ja oliko asennus luvanvaraista toimintaa vai ei. Yhtään kytkentää en itse tehnyt, koska taito ei riittänyt.

Olen muuten sitä mieltä, että jokaisen omakotirakentajan tulisi suorittaa omakotirakentajan peruskurssi. Eli ensiksi tarkastaa kätensä ja lähinnä peukalon sijainti. Jos se on keskellä kämmentä niin suosittelen lämpimästi unohtamaan koko hankkeen. Mikäli tällainen rakentaja aikoo viedä hankkeensa läpi, niin häntä tullaan kusettamaan paljon ja rakennuskustannukset tulevat kohoamaan rajusti.

Turha kiistellä määräyksistä, mutta kyllä minä valitsisin oikean kirurgin jos olisin leikkaukseen menossa. Valesähkömiehet ovat teettäjän vastuulla.

Päivän uutinen.

Valelääkäri tienasi yli miljoonan.

Varo, ettei kirurgisi ole valelääkäri.

Onko valelääkäri potilaan (teettäjän) vastuulla?

Rakennusala on siitä mielenkiintoinen, että rakennushankkeeseen ryhtyvä vastaa valemiehistä / naisista, oli ne sitten sähköä, tai putkea, automaatiota yms…

Edellinen on valitettavan totta. Meidän käytäntömme pohjautuu siihen, että rakennuttajan ollessa amatööri eli maallikko hänen sananvaltansa rajoittuu tilaajan maksumiehen rooliin. Kaikkiin vaiheisiin täytyy hankkia ja nimetä oppineet ja viisaammat "vastuu"henkilöt jotka oppinut rakennusvalvonta hyväksyy tai hylkää. Rakennuttaja ei isommissa kuntakokonaisuuksissa kelpaa edes asioimaan tämän viisaan rakennusvalvonnan kanssa, vaan suunnittelijan kautta on asiansa esille tuotava. Virkamiehen kun ei kuulu vastailla amatööreille. Kaikki siis kunnossa ja korkeimmassa kädessä, ammattilaisten hoidossa, vai onko?



Kun sitten tulee ongelmia, tämä amatöörimaallikkokin saa ensimmäistä kertaa tuntea itsensä kelvolliseksi johonkin. Nimittäin sallitusta asiantuntemattomuudestaan huolimatta hän kelpaa olemaan vastuussa niistä virheistä mitä nämä koulutetut "vastuu"henkilöt ja rakennusvalvonta ovat tehneet hänen puolestaan ja kustannuksellaan. Siis hän ja VAIN hän.



Jokainen voi tahollaan miettiä, onko tämä asetelma maallikkorakentajaa kohtaan oikeudenmukainen.

Pete ja Peten tyhjentävät kommentit :D 

Laki ei ole oikeudenmukainen pienrakentajia kohtaan. Esim OK- rakentaja ei ymmärrä mihin ryhtyy. Sen takia pitäisi olla opastusta pienrakentajille näistä asioista. Jos kaikki vastuut ja velvoitteet kerrottaisiin pienrakentajille, voisi pienrakentajien kaarti pienentyä oleellisesti.
Ammattirakentajillekkin on purtavaa ihan riittävästi rakennuslain täyttämisen suhteen. Etenkin pääsuunnittelijoiden rooli on vielä pahasti hakusassa.
Rakennusvalvonta on mielestäni hoitanut tonttiaan aika mallikkaasti. Pienrakentajilla on usein virheellinen käsitys rakennusvalvonnan roolista. Rakennusvalvonnan päätehtävä on pitää huolta siitä, että rakennukset rakennetaan lain ja asetuksien sekä RakMK:n mukaan ja kaavamääräyksiä noudatetaan. Esim rakentamisen laatu jää jo rakennuttajan harteille...

Mutta mistä asennustyön hyväksyjä tietää, että epäpätevä sähkömiehen avustaja ei ole työntänyt putkeen esim. halvalla saatua vähän nirhaantunutta sähköjohtoa, josta kuori ja johtimetkin ovat paikoitellen pahasti vioittuneet?

Halpakorjausta käytetään kun tehdään “pielavetistä”, ei uudisrakennuksessa.