ostin helo kiukaan ja siinä näyttää olevan sellainen oletus, että vasemman puoleinen vastus, jonka vieressä on kytkimet, ei kuume, tai paremminkin lämpene yhtään. Kun laitoin kysymyksen valmistajalle, sieltä tuli vastaus: Jokaisessa vastuksessa on alue, jota kutsutaan kylmäksi alueeksi. Eli todennäköisesti ei ole mitään vikaa.
Vastuksen päissä on kylmää aluetta, johdot ja liitokset ennen kuin varsinainen vastus alkaa. Jos ihan koko (vasemman puoleinen) vastus on kylmänä koko matkalta, niin sitten on vikaa. Ei kai sinne tarkoituksella tehtaalla koristeeksi feikkivastuksia asenneta. Takuukorjaus, jos kerran uusi kiuas. Varmaankin on sinun kysymys kylmästä alueesta ymmärretty tehtaalla väärin, jos kysymyksessä et yksiselitteisesti kertonut koko vastuksen olevan kylmänä.
Tuo “kylmä alue” on oikeasti ihan yleinen juttu sähkökiukaissa – vastuksissa on usein päitä tai kohtia, jotka eivät kuumene samoin kuin muu osa vastuksesta.
Jos muuten kiuasvalintaa miettii tulevaisuudessa uudestaan, niin mielenkiintoista on, että Helo ei ole pärjännyt kovin hyvin vertailutesteissä. Esimerkiksi paras kiuas testissä Helo ei ollut kärkisijoilla, kun taas Harvia sai paljon kehuja niin suorituskyvystä kuin käyttömukavuudesta.
se, miksi jouduimme valitsemaan tuon Helon, oli, että ‘kätisyyden vaihto’ oli liian vaikeaa. Kaupassa jopa eivät osanneet sitä tehdä! Vaikka ohjeessa sanotaan, kuinka se vaihtaa, niin edes puhelinneuvonnalla eivät osanneet. Helossa se oli jo valmiina oikein päin meidän kannalta katsottuna.
Mutta olemme kyllä tyytyväisiä tuohon ostokseen, saamme hyvät löylyt.