Sauna/ pesutilat kellariin

Suunitteella olisi rakentaa saunatilat kellari kerrokseen nykyään ovat yläkerrassa. Kyseessä on 50-luvulla rakennettu rintamamies talo. Haluaisin tietoa kellarin oikea oppisesta eristämisestä, vesieristämisestä ja tuuletuksesta. Tällä hetkellä kellari on kylmillään ja rossi pohjalle auki, eli rossi pohjan tuuletusta varmaan pitäisi parantaa jos kellarin ja rossi pohjan välin laittaa umpeen? Kellarin lattia on aina nurkista kostea eli salaojitus pitäisi varmaan kaivaa uusiksi ja samalla eristää seinät ulkopuolelta. Korkeutta siellä on semmonen 195cm eli sen puolesta ei välttämättä tarviis lattioita piikata pois ja kaivaa syvemmäksi. Tuuletus tapahtuis varmaan niinkuin nytkin eli hormin kautta, mutta miten korvaus ilma? Semmosia yleisiä ohjeita kaipaisin että osaisin arvioida kannattaako tuohon hommaan edes kustannuksien takia rueta.

Kysyjä hyvä! Sinä annat, kuten tavallisesti muutkin kysyjät tietoa vain vähän ja siitäkään ei mitään selvää saa.



(Vastaan tähän siksi, jotta et pitkästyisi odottamaan minkäänlaisia arvailuja.)

Laita sellainen  infrapunasauna "lämpösauna"  siellä on hyvä pönöttää.       

Ulkoseinät ehkä saat hieman kuivemmaksi salaojittamalla, mutta voi olla,että kapillaarista kosteuden nousua et kokonaan saa poistettua. Tullettuvaa alapohjaa vasten olevaa seinää lienee mahdoton salaojittaa.
Ulkopuolinen lämpöeristäminen on oikea tapa eristää. Jos seinissä on kapillaarista kosteutta (usein on) on sisäpuolisten verhoilujen tausta tuuletettava. Kosteusvaurioriskejä jää kuitenkin rakenteisiin…
Kannattaa ottaa RAK-suunnittelijaan yhteyttä.

“Tullettuvaa alapohjaa vasten olevaa seinää lienee mahdoton salaojittaa.”



Miksi ihmeessä? Mille korkeudelle ne salaojat yleensä tulevat?

Jäi vielä IV…

Ilmanvaihdon muuttamista koneellisesksi voisi myös miettiä. Siinä samalla tulisi varsinaisen asuinkerroksen IV-suunnittelun piiriin…

Tultiin siihen tulokseen tuon projektin kanssa että rempataan tuo nykyinen sauna/kylpyhuone yläkerrassa, on niin paljon tarinoita noista kellari saunoista millä on koko talo saatu homehtumaan että ei rueta siihen. Kellariin olis nyt sitte tarkoitus rakentaa puntti sali, eli se rossipohjan ja kellarin väli pitäis kuitenkin laittaa umpeen ettei siellä nyt ihan pakkasen puolella ole. Niin mitenkähän tuuletus pitäs järjestää? kellarissa on 4kpl ikkunoita jotka ovat aina kesän auki ja rossipohjalle on vielä 4kpl tuuletus reikiä, poisto on kellarissa hormin kautta.