Toimenpidelupaan tarvittavien piirustusten taso

Olen koettanut löytää yksiselitteistä tietoa, minkä tasoiset kuvien tulee olla toimenpidelupaa hakiessa piharakennuksen rakentamiseen.

Käsitykseni mukaan tarvitsen lupavaiheessa julkisivukuvat, pohjapiirustuksen sekä asemakuvan.

Voinko piirtää julkisivukuvat ja pohjapiirustuksen itse käsin lyijykynällä millimetripaperille? Pyrin luonnollisesti mahdollisimman tarkkaan jälkeen, mutta hiuksien halkojat varmasti huomautettavaa kuvista löytäisivät. Kuitenkin perusasiat ovat selkeää kauraa myös tämän tasoisissa kuvissa.

Asemapiirustusksessa oikeastaan sama kysymys, riittääkö tähän, että lisään käsin oikean kokoisen neliön ja tarvittavat mitat vanhaan vuonna 1989 tulostettuun piirustukseen?

Rakennusvalvontaan vietävät kuvat täytyy olla mustekynällä tehty. Lyijykynäpiirros ei kelpaa, koska sitä voi jälkikäteen muutella.

Eli jos skannaan kuvat ja printtaan ne "muuttamattomaan" muotoon niin kaikki kunnossa?
Kuvien tarkkuustaso kuitenkin riittää käsin piirrettynä?

Tuohon voisi sanoa että riippuu ihan hirveästi paikkakunnasta ja rakennustarkastajasta. Isojen kaupunkien tarkastajat eivät välttämättä tuollaisia kuvia hyväksy ja monissa pikkukunnissa kuvien sisällölläkään ei tunnu olevan merkitystä :slight_smile:

Voi pyhä yksinkertaisuus! Näillä palstoilla ei määritellä millaisia kuvia milloinkin toimitetaan rakennusvalvontaan. Miksi hukkaatte aikaa ja vaivaa tuollaisilla kysymyksillä, joihin oikean ja vain oikean vastauksen antaa rakennusvalvonta. Sinne on turha tyrkyttää kusiaispesästä löytyneitä ja/tai määriteltyjä piirustuksia.

Huomatkaas vielä, että se samainen rakennusvalvonta määrittelee millaset kirjaimet siellä sen piirtäjän jälkeen on vähintään oltava ja miltä alalta, sillä siellä ei kelpaa esim. vaikkapa pelkkä  tohtori, koska sinne on toimitettava myös niitä tarvittavan alan todellisia väitöskirjoja sekä kokemusta piirtämisessä (lue: suunnittelussa).

Toisaalta niitä rakennusvalvonnan ohjeita kannattaa nurkumatta noudattaa eikä ainakaan ärsyttää, sillä sielläkin on vain ihmisiä, joilla on harkintavalta suuntaan ja toiseenkin. Ts. asioikaa mieluummin vaikkapa hattu kourassa nöyrin mielin kuin koppavasti, niin silloin asianne luistaa parhain päin.

PS! Ei kyllitätikään piirtänyt aikoinaan lyijykynällä, vaan siihen hänkin käytti tushia, mutta tänään kelpaa jo mustekin suihkutettuina viivoina tietyin tavoin. 

Monta sen epäsuorasti sanoi, rakennusvalvonnassa on siis vallalla mielivalta ja nuoleskelu, joka paikassa oma säännöstö ja omat enemmän ja vähemmän virkaintoiset tädit ja sedät.



Homma on kuin valtion katsastustoiminta ennen, mutta lisäksi lainsäädäntö selkeine ohjeineen vain puuttuu.



Toisessa kunnassa saa rakentaa 100 m2 ladon ja toisessa 6 m2 kasvihuoneen ilman rakennuslupaa.



Systeemi on mielestäni aika mätä, harkintavalta on täysin virkamiehillä, eikä juuri mikään horjuta päätöksiä.

No oikeasti niillä virkamiehillä EI ole harkintavaltaa tällaisissa asioissa mutta aika monet tuntuu katsovan sormien välistä ja osa kädenkin läpi tätä toimintaa. Tarvii ymmärtää vielä niitäkin pikkukuntien tarkastajia kelle joku kunnan “silmäätekevä” tulee sanomaan että “nyt annat sen luvan tuolle siskonpojalla tai minä pidän huolen siitä että ensi vuonna on tarkastajan paikka auki”

Hyvä Arto N



Rakennustarkastajalla on laki takanaan ja hänen virka-asemaansa ei pysty keikuttamaan kukaan. Rakennustarkastajia valvoo ympäristöministeriö. Jos joku on niin “arkajalka”, että ottaa moiset uhkailut todesta joutaa mennäkkin tarkastajan virasta muualle…

ArtoN rakennesuunnittelija??? Harkintavalta ei ole samaa kuin mielivalta, vaan laki suo/antaa rakennusvalvonnalle menetellä myös terveen järjen mukaan ottaen huomioon yksittäiset tapaukset ja/tai paikalliset olosuhteet. Kuten edellä mainitsin, niin kyllä "silmäätekevä"nkin on oltava/kannattaa olla nöyrä.

Nojoo… Kyselkääpäs vaan niiltä rakennustarkastajatuttaviltanne minkälaista on olla pienen kunnan rakennustarkastajana kun tarpeeksi inhottava “asiakas” marssii tupaan. Se nyt vaan on niin että tupajussit eivät vieläkään tajua sitä että ympäristöministeriön asetuksiakin pitäisi noudattaa eikä pelkästään maatalousministeriön???



Joku yksittäinen OK-talon rakentaja ei maata merelle vie missään tällaisissa lupa-asioissa. Itsekkin olen ollut suunnittelijan ominaisuudessa AINA nöyrästi liikkeellä ja kuunnellut paikallisen rakennusvalvonnan kotkotuksia mutta olen myös toiminut suunnittelijana/asiantuntijana sellaisillekkin ihmisille ketkä omistavat oman kunnan alueelta merkittävän osan. Arvatkaapas vain minkälaiset lait heitä koskevat ja mikä laki silloin kenenkin takana on ja kuinka tervejärkistä sellainen meininki on? Sitä ei muuten pelkästään isoissa kaupungeissa touhuava äkkiä tajuakkaan ja se on surullista se.