Hei.
Meidän talossa on kunnan vesi. Tuloputkessa ei ole painesäätöä/rajoitinta. Tuntuu, että putket paukkuu, kun laittaa hanan kiinni tai pesukone lopettaa veden oton. Meillä on on vesimittarin yhteydessä kaksi sulkua. Ennen ja jälkeen. Mittarin jälkeen on palloventtiili, mutta ennen on sellainen kierettävä. Sillä kirettävällä saa periaatteessa säädettyä, millaisella paineella vesi tulee järjestelmään. Kysymys on siis, että onko jotain haittaa sille venttiiliille, mittarille tai putkistolle, jos pitää sitä ensimmäistä sulkua vain osittain auki.
Kiitos etukäteen.
:ermm:
Vesilaitteistossa voisi olla painemittari, josta voisi seurata, minkälaista painetta sieltä tuloputkesta on tarjolla. Tuo putkien paukkuminen johtuu siitä, että kun putkessa oleva vesi pysähtyy, siitä syntyy paineisku.
Tuosta kysymyksestä oikein ei irtoa täysin mitä kysyjä tarkoittaa. Siinä on myös harhakäsitystä, mutta sekoitetaan sitä vesikattilaa hieman olematta turhan tarkka eli ei mitenkään hifistellä ollenkaan.
Ensiksikin, kun vettä ei oteta hanasta ottopuolella, niin paine vedessä sen avoimen kierrettävän hanan molemmin puolin asettuu samaksi lähes tuossa tuokiossa, kun vedenotto lopetetaan, olipa kuinka suurelle tai pienelle se hana on avattu. Tällöin se on ns. “yhtyvät astiat”, mikä lienee tuttu kouluajalta.
Kun vedenottamo aukaistaan, niin silloin tilanne muuttuu, jolloin silloin siellä veden ottopuolella olevan viimeisen hanan jälkeen veden paine on huomattavasti pienempi kuin siellä putkessa ts. ei kuitenkaan sen kunnan/kaupungin ilmoittaman paineen vertaa. Paine myös asettuu kierrettävän hanan molemmin puolin putkessa olevan paineen suuruiseksi. Huomaapa, että olen puhunut veden paineesta.
Tuosta paineiskusta vielä vertauksena katolta hyppääminen ja sitten se maahan tulo. Älä kuitenkaan kokeile sitä kotona.
Nyt lyhyesti: avaa se kierrettävä hana täysille, niin silloin sillä vedellä on avarampi tie kulkea. Tämän varmaan ymmärrät, sillä tuosta eo. selitelmästä en minäkään ymmärtänyt yhtään mitään.
Mittarin jälkeen oleva palloventtiili sopii paremmin virtauksen kuristamiseen. Voit kokeilla niin, että avaat täysille sen hanan, joka aiheuttaa paukkumista ja sitten kuristat sillä palloventtiilillä niin paljon, että vettä vielä tulee “tarpeeksi”. Sitten kokeile paukkuuko vielä. Se kierrettävä hana ei oikein sovellu virtauksen rajoittamiseen sillä siitä voi aiheutua venttiilin kulumista, joka estää sen sulkemisen kokonaan. Varsinaista paineenalennusta kannattaa miettiä vasta sitten kun paineet on mitattu.
Kiitos Pm vastauksesta.
Kyllä se niin on, että en ala kinaamaan. Se on loputonta, mutta noilla kysyjän venttiileillä (nehän on periaatteessa joka vesimittarikytkennässä) ei painetta taloverkossa säädellä, vaan ne sulkuventtiilit täysin auki ja niiden jälkeen paineenalennusventtiili, jolla säädetään taloverkkoon sopiva paine.
Tämä on turvallisinta ja oikeastaan ainoa oikea tapa varsinkin vanhoissa taloissa. Paineen vaihtelukin saadaan kuriin, sillä kunnan verkossa se vaihtelee ja näin ollen myös niiden venttiilienkin jälkeen. Niitähän joutuu näin ollen jatkuvasti vääntämään ja säätämään. Siitä vaan vääntelemään ja säätämään. Paineen alennuksella eli säädöllä saadaan ääntä pienennettyä, mutta tosiasiassa vika on putkistojen kannakoinnissa eli kiinnityksissä.
Kullakin on tapansa.
Jos on kiinnostunut näkemään kulloisenkin “kunnan paineen”, niin voi asentaa painemittarin sinne ennen vesimittaria. Siis urut auki ja paineen alennus eli säätö, jolla voidaan putkien kiinnitysheikkouksia pienentää.
Lisätään vielä oman postaukseni jatkoksi aasinsiltaa pitkin.
Kunpa esim. pientaloasukkaat/-omistajat asentaisivat/asennuttaisivat kunnollisen (ei-halpiksen) vesivuotovahdin talon putkistoa seuraamaan/vahtimaan, niin säästöt olisivat suuret, koska vesivahinkojen määrä putoaisi hurjasti ja sitä kautta myös vakuutusmaksut.
Taitaapa jotkin vakuutusyhtiöt tulla jollakin tavalla vastaan tällaista syteeminomistajaa?!
Tällainen kunnon vesivuotovahti on vielä suhteellisen kallis hankintahetkellä, mutta se on halpa siihen verrattuna, kun se estää tai ainakin ilmoittaa vesivuodon.
En ole minkään vesivuotovahdin valmistajan tai myyjän bulvaanikaan, mutta ajattelen myös itseäni muiden vesivahinkojen ja sitä kautta hometalojen korjauksien maksajana (homevahinkojen tappelut pitkälti menevät usein myös vakuutuksien piikkiin). Ei mieltä ainakaan ylennä.
Niinpä niin, kun vahinko on tapahtunut, niin silloin vasta ”silmät avautuvat”, mutta se on yleensä jo myöhäistä. Jospa sitten korjauksien jälkeen asennettaisiin se vahti, mutta usein miten ei sittenkään. Valitettavasti! Vesivuotovahdin asennus ei ole koskaan myöhäistä ennen vesivahingon tapahtumista.
PS! Testasinpa pirruuttani erään vuotovahdin ( hinta lienee noin 700-900 pierua kaupan hyllyllä) pikaisesti. 3-4 tippaa/sekka hanasta, niin ei huomannut, mutta suuremman määrä kylläkin. Testi ei ollut mitenkään tieteellinen. Testistä takuuta ei anneta. Mainos on valttia, kuten yleensä.
Nyt aasin sillan kautta kysyjän tapaukseen:
Tämän kysymyksen tapauksessa olisi myös tällaiselle vahdille myös paikkansa, sillä ainakin joissakin ”vesivahdeissa” on myös paineiskuja lieventävä systeemi. Paineiskuilla ei ole ”pitkän päälle” mitään putkistoa korjaavaa vaikutusta, vaan päinvastoin. Nehän rassaavat myös hermoja.
PS! Testasinpa pirruuttani erään vuotovahdin (hinta lienee 700 - 900 pierua kaupan hyllyllä) pikaisesti. 3 - 4 tippaa/sekka. hanasta. Ei reagointia, mutta hieman suuremman määrän kylläkin hoksasi. Testistä takuuta ei anneta eikä ollut mitenkään taiteelinen, tieteellisyydestä puhumattakaan.
Putkien paukkuminen ei edellä todetusti johdu liian suuresta paineesta. Meillä maalla rotta söi uudenkarhean tiskikoneen tulovesiletkun poikki. Bosch/Siemens vuotovahti katkaisi vedentulon ja kissa tappoi rotan Vuotovahdista ja kissasta oli iso hyöty, mutta tiskikone ei enään pese hyvin :( Uusi letku vuotovahdilla maksaa 200 €, mutta epäilen nyt vian olevan syvemmällä tiskikoneessa…