Työmaa-aikaiset kaiteet ja muuttotarkastus?

Onkohan mahdollista saada muuttotarkastus (Vantaa) läpi jos kuistissa ja portaissa on työmaaaikaiset kaiteet? Eli muutamalla laudalla tehty väliaikainen kaide. Portaat ja kuisti on noin metrinkorkeudella maasta. Kaiteet ajavat sinänsä asiansa eli niiden kohdalta ei pääse putoamaan.

Jos muuta ei ole kesken niin noilla eväillä voisi yrittää lopputarkastustakin. Varsinkin jos kaiteiden puuttumiselle on jokin erityinen syy, esim. toimitusvaikeudet.

Syynä on lähinnä ollu aikatauluvaikeudet. Vuorokaudessa on liianvähä tunteja. Ei kerkii tehrä ja muuttaa pitäisi päästä…



Voihan sitä tietty sanoa että tuppeensahattu kaiderima on jääny tehtaalle :wink:

Tarkastus ei mene läpi. Henkilöturvallisuutteen liittyvät asiat pitää olla kunnossa.

Kysy suoraan tarkastajalta. Helsingissä toisen kerroksen kaiteetkin meni läpi vaikka oli vain kaksi vaakalautaa. Tätä hieman ihmettelin itsekin mutta ne kirjaimellisesti unohtui. Mainittiin kyllä että ei ole oikein hyvä tuollainen. Ny meni vantaalla läpi yli metrin pudotus kun rullasin työmaan suoja-aitaa kaiteiden tilalle ettei pääse putoamaan.

poppari hyvä! Älä uhraa aikaasi ja viivytä muuttoasi kyselemällä keneltäkään etukäteen. Niin kuin huomaat vastauksia on niin paljon kuin vastaajiakin. On niitä ronskeja ja sitten niitä hifistelijöitä. Eihän se edesauta, vaan käske, siis käske älä pyydä, vastaavaa mesua tilaamaan se katsastus. Sehän ei maksa mitään Sinulle ellet ole huonoa sopimusta tehnyt mesun kanssa.



Hups! Huomaat sitten, että läpi meni, mutta ei huoleen muutenkaan. Kanna tarvittavat kammat huoneistoosi ja saathan sinä tilapäisesti yöpyä työmaalla, kun meni “pitkäksi”. Sitä ei kiellä kukaan, mutta älä tee kuitenkaan “muuttokirjoja” ko. osoitteeseen, jolloin sinä et asu ko. huoneistossa. Suomessa, siis Suomessa on vapaa oleskeluoikeus/yöpymisoikeus vaikkapa teltassa tai pane teltta pystyyn pihalle. Meidän kesken sanottuna: hämäyksen vuoksi. Tavaroitahan saa säilyttää varastossa turvallisessa paikassa.

Huonekalut voit kantaa sisään ikään kuin malliksi. Pitäähän sitä hyvissä ajoin tutkia, miten kämpän voisi kalustaa ja tarvitaanko jotakin uutta.

Aivan niin! Juuri niin! Sänkyjäkin voi mallintaa, miten sekaisin pahnat voivat olla päivästä päivään ja viikosta viikkoon. Sehän on kunkin asia. Ei siinä ole kenelläkään virkamiehellä mitään saumaa puuttua toisen kokeiluihin ja yksityisyyteen, kun kerran on hyväksynyt rakennualuvankin.

Jos puuttuu, niin eikös siihenkin siitä erinomaisesta maakaaresta löydy edes jotakin puolustavaa sanomaa tulevalle myyjälle eikä vain ostajalle.

Varoitus: Älä siis missään tapauksessa kanna niitä muuttokirjojasi sinne uuteen kämppääsi ennen kuin jonkin asteen finitoleima koppalakkiselta on papereissa. Jos sen teet, niin silloin maakaaresta on vain haittaa. Väliajan voit kirjasi tarvittaessa säilyttää vaikkapa Hki200-kirjastossa, jos entisestä asunnostasi uusi omistaja on heittänyt ne pihalle.