UKK/Ohjeet

Tämä on sivistynyt paikka julkiselle keskustelulle

Kohtele tätä keskustelufoorumia samalla kunnioituksella kuin kohtelisit julkista puistoa. Mekin olemme yhteinen yhteisön resurssi ja paikka jakaa taitoja, tietoa ja kiinnostuksen kohteita jatkuvan keskustelun kautta.

Nämä eivät ole ehdottomia sääntöjä. Nämä ovat ohjeita, jotka auttavat yhteisömme inhimillistä harkintakykyä ja pitävät tämän ystävällisenä paikkana sivistyneelle julkiselle keskustelulle.

Paranna keskustelua

Auta meitä tekemään tästä mahtava paikka keskustelulle lisäämällä aina edes jotakin positiivista keskusteluun. Jos et ole varma siitä, mitä viestisi tuo keskusteluun, mieti mitä haluat sanoa ja kokeile myöhemmin uudelleen.

Yksi tapa parantaa keskustelua on tutustua jo käynnissä oleviin. Käytä aikaa ketjujen selaamiseen ennen kuin vastaat niihin tai aloitat omasi, ja sinulla on paremmat mahdollisuudet tavata muita, jotka jakavat mielenkiinnon kohteesi.

Täällä keskustelluilla aiheilla on meille merkitystä, ja haluamme sinun käyttäytyvän niin kuin niillä olisi merkitystä myös sinullekin. Kunnioita aiheita ja niistä keskustelevia ihmisiä, vaikka olisitkin eri mieltä joistakin kommenteista.

Ole miellyttävä myös silloin, kun olet eri mieltä

Saatat haluta vastata olemalla eri mieltä. Se on ok. Mutta muista kritisoida ideoita, älä ihmisiä. Vältä:

  • nimittelyä
  • ad hominen -hyökkäyksiä
  • vastaamista viestin sävyyn sen sisällön sijaan
  • vaistomaista reagoimista

Tarjoa sen sijaan harkittuja ajatuksia, jotka parantavat keskustelua.

Osallistumisellasi on väliä

Täällä käymämme keskustelut asettavat sävyn jokaiselle uudelle saapujalle. Auta meitä vaikuttamaan tämän yhteisön tulevaisuuteen ottamalla osaa keskusteluihin, jotka tekevät tästä foorumista mielenkiintoisen paikan, ja välttämällä niitä, jotka eivät tee.

Discourse tarjoaa työkaluja, joilla yhteisö voi kollektiivisesti tunnistaa parhaat (ja huonoimmat) kontribuutiot: kirjanmerkit, tykkäykset, merkinnät, vastaukset, muokkaukset, tarkkailu, vaimennus jne. Käytä näitä työkaluja omasi ja kaikkien muidenkin kokemuksen parantamiseen.

Jätetään yhteisömme parempaan tilaan kuin missä löysimme sen.

Jos havaitset ongelman, liputa se

Valvojilla on erityinen valta, he vastaavat tästä foorumista. Mutta niin vastaat myös sinäkin. Avullasi valvojat voivat olla yhteisön fasilitaattoreita, eivät vain siivoojia tai poliiseja.

Kun näet huonoa käyttäytymistä, älä vastaa. Vastaaminen kannustaa huonoon käytökseen tiedostamalla sen, kuluttaa energiaasi ja tuhlaa kaikkien aikaa. Merkitse se sen sijaan. Jos merkintöjä kertyy tarpeeksi, toimia tehdään joko automaattisesti tai valvojan toimesta.

Yhteisömme ylläpitämiseksi valvojat pidättävät oikeuden poistaa mitä tahansa sisältöä ja minkä tahansa käyttäjätilin mistä tahansa syystä milloin tahansa. Valvojat eivät esikatsele uusia viestejä; valvojat ja sivuston ylläpitäjät eivät vastaa yhteisössä julkaistusta sisällöstä.

## Ole aina kohtelias

Mikään ei pilaa tervettä keskustelua niin kuin töykeys:

  • Ole kohtelias. Älä julkaise mitään, mitä kohtuullinen henkilö voisi pitää loukkaavana, herjaavana tai vihapuheena.
  • Pidä sisältö siistinä. Älä julkaise mitään hävytöntä tai seksuaalista.
  • Kunnioittakaa toisianne. Älä häiritse ketään, matki ihmisiä tai paljasta heidän yksityisiä tietojaan.
  • Kunnioita foorumia. Älä lähetä roskapostia tai muutoin vandalisoi foorumia.

Nämä eivät ole tarkasti määriteltyjä tiukkoja ehtoja, ja niiden ei ole missään nimessä tarkoitus olla sellaisia. Jos olet epävarma, kysy itseltäsi miltä sinusta tuntuisi, jos viestisi julkaistaisiin suuren uutissivuston etusivulla.

Tämä on julkinen foorumi, ja hakukoneet indeksoivat näitä keskusteluita. Pidä kielenkäyttö, linkit ja kuvat turvallisina perheenjäsenille ja ystäville.

Pidä paikat siistinä

Pyri laittamaan asiat oikeaan paikkaan, jotta voimme käyttää enemmän aikaa keskusteluun ja vähemmän aikaa siivoamiseen:

  • Älä aloita ketjua väärällä alueella; lue alueiden kuvaukset.
  • Älä lähetä samaa viestiä useaan ketjuun.
  • Älä lähetä vastauksia ilman sisältöä.
  • Älä eksy ketjun aiheesta muuttamalla sitä kesken kaiken.
  • Älä lisää allekirjoituksia viesteihisi; jokaiseen viestiin on liitetty profiilitietosi.

Käytä tykkäyspainiketta sen sijaan, että vastaisit ”+1” tai ”Samaa mieltä”. Käytä Vastaa liittyvässä ketjussa -toimintoa sen sijaan, että ohjaisit olemassa olevan ketjun aivan eri suuntaan.

Julkaise vain omaa sisältöäsi

Et saa julkaista luvatta mitään digitaalista, joka kuuluu jollekulle muulle. Et saa julkaista kuvauksia, linkkejä tai menetelmiä jonkun immateriaalioikeuksien (ohjelmisto, video, ääni, kuvat) rikkomiseen tai minkään muun lain rikkomiseen.

Sinun ylläpitämäsi

Tätä sivustoa ylläpitää ystävällinen paikallinen henkilökunta ja te, yhteisö. Jos sinulla on lisäkysymyksiä siitä, miten asioiden tulisi toimia täällä, aloita uusi ketju alueella #site-feedback, ja keskustellaan siitä! Jos sinulla on kriittinen tai kiireellinen ongelma, jota ei voi käsitellä metaketjun tai liputuksen kautta, ota yhteyttä valvojiin.